maanantai 25. elokuuta 2008

Loma kohta pulkassa. Luin yhden hyvän kirjan..

Olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Ristirokissa Tampereella. Linkki on tässä. Oli tosi hyvä tilaisuus. Tuonne kannattaa usuttaa kaikki nuoret. Siellä on hyviä bändejä, innostavia ihmisiä ja kunnon meininki. Kuvaavaa on ehkä se, että konsertti-iltaa edeltävässä iltamessussa jaettiin ehtoollista yli 40minuuttia vaikka jakopisteitä taisi olla kolme tai neljä.


Enää muutama lomapäivä ennen kuin hyppään taas kehiin, tai oikeastaan kerään kamppeeni ja
matkustan Porin Yyteriin nuorisotyön koulutusseminaariin. Sain äskettäin päätökseen J.D.G. Dunnin kansantajuisen, mutta tosi hyvän ja lyhyehkön kirjasen Jesus’ Call to Discipleship. Dunn on sen tason Jeesus-tutkija, että hänen aivoituksiinsa viitataan suunnilleen jokaisessa alan uudessa tutkimuksessa. Olen listannut alle joitain kirjasen puhuttelevia ja haastavia peruspointteja.


1) Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta, niin kuin ei kukaan muu ennen häntä, hänen aikanaan, tai hänen jälkeensä. Jumalan valtakunta on kuin valo, jonka loisteessa kaikki Jeesuksen teot ja sanat tulee nähdä. Jeesus ei kutsunut Jumalaa kuninkaaksi, vaan isäksi, toisin kuin hänen aikalaisensa. Puhe Jumalan valtakunnasta tarkoitti kuitenkin sitä, että Jumala on koko maailman todellinen kuningas, niin pikkulintujen, kuin Israelin ja kaikkien maailman kansojenkin. Hän hallitsee kaikkea ja sanoo kaikesta viimeisen sanan.


2) Jumalan valtakunnan siunaukset kuuluvat eritoten köyhille. ’Autuaat olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta’ (Luuk. 6:20). Köyhät, työn ja kuorimien uuvuttamat, nälkäiset, velalliset, tyhmät, yksinkertaiset, vainotut, lapsenmieliset – siinä on porukkaa, joille evankeliumi on ennen kaikkea tarkoitettu ilosanomaksi. Dunn tiivistää, että ’evankeliumi on Jumalan hyvä sanoma köyhille, mutta huono sanoma rikkaille.’ Jeesus tuli etsimään syntisiä, ei hurskaita ja vanhurskaita.


3) Jeesuksen kutsu ’seuraa minua’ on ehdoton. Siihen pitää vastata myönteisesti ja saman tien - seuraamalla. Viivyttely ei ole vain vaarallista, vaan kuolettavaa. Jeesuksen seuraaminen edellyttää kääntymystä: täyttä 180asteen suunnan muutosta, jonka vaikutukset säteilevät elämän joka alueelle anteeksiantamisena, palvelemisena jne. ’Antakaa anteeksi niin kuin teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi.’ Seuraaminen on hyvin käytännöllistä. Siihen liittyy rajaton anteeksianto ja anteeksisaaminen, ja lähimmäisen palveleminen. Näissä asioissa Jeesus on laumansa suurin esikuva: hän ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Hän pyytää jopa teurastajilleen anteeksiantoa. Kääntyminen liittyy myös koko ihmisen personalisuuteen. Kukaan ei voi tulla Jumalan valtakuntaan ellei hän käänny ja nöyrry lapsen kaltaiseksi, Matt. 18:3 - 5. Lapsenkaltaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä että pitäisi olla suhteessaan Jumalaan jotenkin lapsellisen hölmö. Kyse on siitä, että luottaa lapsen lailla Jumalaan, eikä itseensä tai rahaansa tai johonkin muuhun.


4) Kaikenlainen titteleillä brassailu on out Jeesuksen seuraajien joukossa, koska Jeesuksen seuraajat elävät keskenään intiimisti ’kuin perhe’. Olennaista on Jumalan tahdon toteuttaminen. Jumalan tahdon toteuttaminen luo ihmisten välille jopa biologisia perhesiteitä voimakkaamman suhteen: Mark. 3:31 – 35. Se joka tuota tahtoa haluaa toteuttaa, hänet otetaan Jeesuksen veljeksi, äidiksi, sisareksi – sisäpiiriläiseksi. Hän saa kutsua Jumalaa isäkseen, ja hän saa luottaa taivaan Isän isälliseen huolenpitoon kaikissa tilanteissa. Hänen jokaisesta hiuksesta pidetään lukua, vaikka hänet lähetetään kuin lammas susien keskelle. Hän on Jumalan lapsi.


Kyseinen teos on ihan simohyvä. Suosittelen sitä kaikille. Jos haluaa lukea suomeksi vastaavanlaisen kansatajuisesti kirjoitetun Jeesus-kirjan, niin suosittelen Tom Holmenin kirjaa nimeltään Jeesus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.