sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Tuomiopäivä: usko ja teot

Tänään on kirkkovuodessa tuomiopäivä. Olin kirkossa ja mietin tuomiopäivää. Mietin, mitä minä teen hänelle, joka sanoo, 'minä olin (olen) koditon, minä olin sairas, minä olin vankilassa..' Matt. 25:31 - 46. Maailmassa on YK:n tekemän arvion mukaan vuonna 2030 2miljardia slummiaskusta, jotka elävät sellaisessa ympäristössä, että me rikkaat länsimaalaiset emme sallisi edes kissamme majailla siellä. Jakeiden Matt 25:31 - 46 pohjalta voidaan ajatella, että tuolta slummeista Jeesus sanoo, 'minä olin (siellä)'. Kiinnostaisiko se minua?

Moni pitää kyseisiä jakeita vaikeina, koska niissä Jeesus näyttää kannattavan käsitystä, jonka mukaan ihminen pelastuu tekojensa mukaan. Tämä ei kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoista. Paavali esim. sanoo suoraan, että 'Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan. Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän.' Room. 2:6 - 7. Paavali menee ihan yhtä pitkälle kuin Jeesus, kun hän kehottaa kristittyjä siunaamaan vihollisiaan: Room. 12:14. Kristittyjen rakkaus heikkoja kohtaan pitäisi olla yhtä kuin Jumalan rakkaus heitä kohtaan. Siis pitäisi.. Jokainen kristitty on liitetty Kristukseen: Gal. 3:28. Olipa hän alaston, köyhä, sivistymätön, tyhmä, koditon, vainottu tai vankilassa, niin hän kuuluu Kristukselle, joka elää hänessä. Tämä maailma muuttuisi hetkessä jos kristityt tulisivat siksi, miksi heidät on luotu ja suunniteltu.

Ennen tuota julistustaan, Matt. 25:31 - 46, Jeesus solmii uuden liiton, joka toteutui hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Silloin toteutuivat ennustukset: uskoville annettiin uusi sydän kivisydämen sijasta, heille annettiin uuteen sydämeen Pyhä Henki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.