torstai 3. marraskuuta 2011

Tervetuloa kylään Pietarin kotiin

Muinaisen Israelin arkeologia on kiehtovaa. Jeesus-tutkimuksessa arkeologiaan on tukeuduttu tosissaan vasta viimeisen 30 vuoden ajan, siis 1980-luvulta alkaen. Tätä ennen Israelin arkeologia on uppoutunut selvästi VT:n maahan ja raunioihin. James Charlesworth on yksi tämän alan tutkimusmaailman kuuluisimmista nimistä. Hän korostaa sitä, että arkeologia on ehdottoman tärkeä ottaa huomioon Jeesusta tutkittaessa. Pitää aina muistaa, että arkeologit eivät työskentele kuin Indiana Jones etsien jotain tiettyjä evankeliumeissa mainittuja esineitä, joita Jeesus olisi käyttänyt. Arkeologit eivät yritä etsiä Jeesuksen jalanjälkiä Kapernaumista, vaan he tutkivat, millainen paikka Kapernaum oli 1. vuosisadalla. Yritämme ymmärtää, millainen oli se maailma, jossa Jeesus oli, eli ja opetti. Arkeologian suurin anti on juuri siinä, että se on paljastanut suurpiirteisesti, millainen oli Jeesuksen ajan Israel.

Charlesworth listaa kirjoituksissaan yksityiskohtaisia löytöjä, joilla on suuri merkitys Jeesus-tutkimukseen. Kertoessaan Kapernaumista hän keskittyy kuuluisaan ”Pietarin taloon”. Kapernaumin kylä oli se kylä, jossa kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus asui tultuaan aikuiseksi. Se oli kuin hänen toimintansa tukikohta, josta hän reissasi apostolien kanssa julistusmatkoilleen. Kaksi fransiskaani-isää, V. Corbo ja S. Loffreda, ovat suorittaneet Kapernaumin arkeologiset kaivaukset (vuosina 1968–1985).

Mutta mitä tuosta ns. ”Pietarin talosta” voidaan sanoa? Onko kyseessä ihan oikeasti Pietarin koti? Oliko tuo talo se koti, jossa Jeesus opetti, jonka ovelle kerääntyi koko kaupunki? Onko tuo se talo jonka sisällä Jeesus paransi Pietarin kuumeisen anopin ja jonka katto purettiin, niin että halvaantunut mies voitiin laskea Jeesuksen kasvojen eteen? (Mark 1–2)

Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, Charlesworth ja monet muut tutkijat – samoin kuin käsittääkseni nuo fransiskaani-isät – ovat aika vakuuttuneita siitä, että kyseessä olisi juuri Pietarin koti. Miksi? Charlesworth listaa kuusi syytä tälle käsitykselle:

1) Pietari oli selvästi kylästä kotoisin. Kaikki evankelistat vahvistavat tämän moneen kertaan ja monin tavoin

2) Mitään muuta taloa koko Galileassa tai Kapernaumissa ei ole yhdistetty Pietariin tällä tavalla. Evankeliumit, traditio, pyhiinvaelluskertomukset tai arkeologit eivät yhdistä mitään muuta taloa Pietariin juuri tällä tavalla.

3) Pyhällä maalla basilika rakennettiin usein pyhän paikan ylle. Tällainen basilika löytyy juuri tämän talon yltä, ja sitä pidettiin juhlallisesti Pietarin talona. Pyhiinvaelluskertomuksessa 400-luvun lopulla todetaan, että Pietarin kodin yllä Kapernaumissa on nyt basilika.

4) julkiset tilat, joita käytettiin erityistarkoituksiin, olivat muinoin rapattuja (plastered). Pietarin talo on rapattu, ja tämä rappaus ajoittuu mahdollisesti jo 1. vuosisadalle.

5) Rapatusta seinästä on löytynyt graffiitteja 2. ja mahdollisesti jo 1. vuosisadalta. Näissä graffiiteissa on mainittu nimet Jeesus ja Pietari.

6) Talon basalttiseinät olisivat kantaneet ainoastaan kattoa – vrt. Mark. 2:1–12.
Oman vaatimattoman mielipiteeni mukaan tämä ”Pietarin talo” on ihan oikeasti ollut Pietarin talo, josta niin paljon kerrotaan luvuissa Mark 1–2.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.