Tulin eilen isoskoulutusleiriltä Kunstenniemestä. Koulutimme noin 30tulevaa isosta. Hyvä vuosikerta ja hienoa porukkaa. Leiri oli todella kiva kokemus. Leirin johtavana teemana oli viestikapulan antaminen eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Tämän päivän oppijoista tulee huomisen opettajia ja vastuunkantajia.
Usein vanhempien konkareiden ja nuorien tulokkaiden välissä on jonkinlainen luottamuspula. Vanhat ja hurskaat puhuvat Herralle vilpittömästi nuorista kuten Ananias Saulus tarsoalaisesta, Ap. t. 9:13 - 14: 'Herra minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi..' Isotveljet murisevat, kun Isä ottaa avosylin tuhlaajapojat ja tuhlaajatytöt Jumalan liiton, perheen ja kodin piiriin. Heille annetaan viestikapula, Luuk. 15. Myös nyt on annettava viestikapula nuorille, tämän päivän joosefeille, daavideille, neitsyt marioille, hannoille, jeremioille jne. Herra vie suunnitelmansa aina päätökseen alivoiman kautta. Hän käyttää erityisesti niitä, joihin moni ei usko, niitä, joita aliarvioidaan. Raamatun pohjalta tämä näyttää olevan Hänen tyylinsä.
Leirillä oli tietysti hyvää ruokaa, ulkoleikkejä, hartauksia, seurustelua ja saunomista.
Katsoimme myös leffan, jonka traileri on tässä. Leffasta pidettiin paljon. Tietysti se on vähän tyylilleen tyypillisesti ennalta-arvattava ja naivin patrioottinen, mutta siitä huolimatta siinä käsiteltiin hyviä teemoja - älä luovu toivosta. Se on tosi tärkeä sanoma.
Leffaa nimeltään Ben X on mainostettu nuorisotyön käyttöön. Olen katsonut siitä alun ja se vaikutti ainakin tosi käyttökelpoiselta. Tässä taas traileri, joka on aika outo ainakin leffan alkuun nähden.
maanantai 19. tammikuuta 2009
maanantai 12. tammikuuta 2009
Yhdessä alas, yhdessä ylös - Saarnani sunnuntaina
Julkaisen tässä tekstinä viime sunnuntain saarnani. Muistakaa, että teksti on aina eri asia kuin puhuttu saarna.
Luuk. 3:15 - 18, 21 - 22; Joos. 3:5 - 11, 17; Gal. 3:23 - 29
Tämän päivän Raamatun tekstit vievät meidät maailman pohjalle, nimittäin Juudean autiomaahan Kuolleen meren tienoille, Jordanin joelle. Maailman matalin luonnonmukainen paikka on Kuolleen meren luona. Kuollut meri ja se autiomaa-tienoo sen ympärillä on maailman pohjalla, lähes 400metriä merenpinnan alapuolella. Tuon matalimman paikan kautta israelilaiset aikoinaan astuivat Joosuan johdolla luvattuun maahan, luvattuun kotiin. Noilla samoilla alueilla julisti ja kastoi ihmisiä nyt kummallinen profeetta. Profeettoja ei oltu nähty Israelissa miesmuistiin. Psalmissakin sanottiin, että ’emme ole enää nähneet ennusmerkkejä, meillä ei enää ole profeettoja, ei ketään, joka tietäisi, kuinka kauan tätä (kurjuutta) jatkuu.’ Ps. 74:9.
Kolme pointtia
Tässä saarnassa puhun kolmesta asiasta: 1) kaste on yhteyden paikka, paikka, jossa kaikki kristityt kohtaavat toisensa. Me olemme veljiä ja sisaruksia Kristuksessa. Tällä matalimmalla paikalla kaikki asetetaan samalle viivalla – kaikki fariseuksesta publikaanin ja porttoon pelastuvat samalla tavalla: uskomalla Kristukseen ja kastettuina. Jos haluaa luvattuun maahan, on mentävä Jordanin kautta – yhdestä kohtaa, maailman pohjaa myöten. Tuolla paikalla häviävät erottavat raja-aidat meidän väliltämme. Paavali sanoi, että on ’yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.’ Gal. 3:28. 2) Kasteessa meidät viedään pohjalle. 3) Me nousemme pohjalta ylös, taivaat aukenevat ja meille avautuu Jumalan valtakunta ja maailman suurin kutsumus.
Kuka oli Johannes Kastaja?
Päivän evankeliumitekstissä kirkastuu Jeesus Jumalan Poikana. Johannes Kastaja tiesi, että nyt oli Jumalan kellossa kriittinen hetki. Nyt kansan piti kääntyä, tulla kasteelle ja tehdä parannus. Johannes Kastaja kokosi oudoilla toimillaan kansan Jordanian joelle, Israelin kansan kutsumuksen tärkeimmille paikoille. Hän julisti, että Herra on tulossa – valmistautukaa. Kirves oli nyt puun juurella. Ihmisen Poika on tulossa ja hän tulee erottamaan akanat jyvistä. Akanat heitetään tuleen, jyvät kootaan talteen. Hän tulee kastamaan teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Tehkää parannus. Tämä oli Johanneksen sanoma.
Jumalan ennustukset olivat nyt toteutumassa. Johannes halusi saada nopeasti ja tehokkaasti koko kansan huomion. Tämän takia hän käyttäytyi kuten lopunajan viimeinen profeetta. Hän ’ei syö eikä juo’ muuta kuin ’heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa.’ (Matt. 11:18; 3:4). Hän pukeutui ’kamelinkarvavaatteisiin ja nahkavyöhön’. Hän kastoi kansanjoukkoja, jotka parveilivat hänen ympärillään, ja valmistautuivat kohtaamaan sen tulevan Herran, josta Johannes kertoi. Johannes aloitti ennennäkemättömän kaste- ja parannusoperaation Israelin kansallisen kutsumuksen synnyinseudulla, Jordanin joen ja Juudean erämaan alueella. Nämä olivat kuin megafooneja, jotka kertoivat kaikille, että nyt Jumalan antamat lupaukset ja uhkaukset täyttyisivät. Kansan piti pyhittäytyä, palata kutsumukseensa ja tulla siksi Jumalan kansaksi, jollaiseksi Herra oli sen suunnitellut. Heidän piti mennä alas ja tunnustaa syntinsä. Heidän piti tunnustaa, että he joutuvat turvautumaan Jumalan anteeksiantoon ja armoon. He ovat kaikki niitä kadonneita lampaita, tuhlaajapoikia ja tuhlaajatyttöjä.
Myös meidän kristittyjen pitää vaivautua alas, meidän pitää tunnustaa syntimme ja se, että meidän on syytä tehdä parannus, me tarvitsemme anteeksiantamusta. Tuonne pohjalle meidän pitää kristittyinä kokoontua joka päivä. Tuo paikka on totuuden paikka, siellä ei ole A- ja B-luokan kristittyjä. Siellä me kaikki kristityt ymmärrämme, että me astumme Jumalan valtakuntaan vain tuntemalla tuo tuleva, joka on jo tullut – Kristus. Hän voi kastaa meidät Pyhällä Hengellä, hänen vuokseen meille on annettu uusi sydän ja synnit anteeksi. Kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin meidät liitetään pelastuneiden joukkoon. Silloin olemme valmiit viimeiseen tuomioon kun jyvät kootaan talteen ja akanat poltetaan.
Kristillisen kasteen ja elämän ydinasioita on kerrottu alkuvirressämme, 214:3: ’Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa.’
Kristillinen elämä lähtee tuolta pohjalta, tuolta virran luota, jonne me joka päivä palaamme. Sinne me hukutamme vanhan ihmisen synteinensä ja himoinensa. Sieltä me nousemme Kristuksessa ja astumme uudestaan joka päivä Jumalan valtakunnan todellisuuteen, Jordanista luvattuun maahan, orjan asemasta Jumalan lapsen asemaan, syyllisen ja syytetyn asemasta lunastettujen ja armahdettujen joukkoon.
Alas meneminen
Alas Jordanin joelle tuleminen ja kasteen ottaminen tarkoitti sitä, että ihminen tunnisti olevansa anteeksiannon tarpeessa. Kansan piti nöyrtyä ja palata sinne paikalle, mistä Joosuan johdolla israelilaiset olivat aikoinaan astuneet luvattuun maahan. Heidän piti uudistua kansallisesti. Laskeutua lähtöruutuun. Omin voimin ei voida jatkaa matkaa. Omin voimin ei astuta luvattuun maahan.
Jaakobista Israel
Tästä kaikesta löytyy Raamatussa, 1. Moos. 32:23 – 33, tärkeä kertomus, joka kertoo synnintunnustamisesta ja siunauksesta, Israelin kansan synnystä. Aikoinaan Jaakob taisteli ja paini aamuyöllä Herran kanssa Jabbokin joella. Jaakob ei luovuttanut, vaan sanoi Herralle: ’en päästä sinua, ellet siunaa minua.’ Silloin Herra kysyi Jaakobilta: mikä sinun nimesi on? Mies vastasi: Jaakob. Silloin Herra sanoi hänelle: ’Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.’ Nimi Jaakob tulee sanasta pettää (1. Moos. 25:26; 27:36). Jaakobin nimi kuvasi kantajaansa – mies joutui tunnustamaan Herralle – olen syntinen mies, olen petollinen pettäjä, johon ei voi luottaa – olen pettänyt vanhaa isääni, olen pettänyt appiukkoni ja veljeni luottamuksen. Tuon tapauksen jälkeen Herra siunasi Jaakobin, josta oli tullut Israel. Tämä on ensimmäinen kerta koko Raamatussa kun mainitaan nimi Israel – tämä kertomus kertoo Israelin synnystä. Tämä kertomus opettaa meille, että me joudumme tunnustamaan keitä me olemme, joudumme tunnustamaan syntimme – olemme syntisiä, petollisia ihmisiä. Jos haluamme saada Herralta siunauksen meidän on mentävä pohjalle, tunnustettava syntimme ja laitettava toivomme Herran armoon. Silloin taivaat aukeavat ja meille annetaan uusi nimi,
Jumalan lapsen nimi.
Johannes Kastajan tehtävä oli valmistaa Israel, Aabrahamin lapset eli juutalaiset kohtaamaan Herra, heidän Jumalansa. Nähdäkseen hänet, saadakseen häneltä anteeksiantonsa ja pelastuksensa, heidän piti tunnustaa syntinsä – katsoa itseään rehellisesti peiliin. Heidän piti tunnustaa olevansa petollisia ihmisiä, niin kuin me kaikki. Jos he tuon totuuden tunnustaisivat, niin he saisivat astua Jumalan valtakuntaan Israelina, Jumalan kansana, joka toisi Herran kirkkauden koko maailmaan. Heistä tulisi valo kaikille kansoille. Silloin he olisivat peili, jonka kautta Jumala loistaisi kirkkautensa maailmaan. Silloin he eläisivät todeksi meidän kutsumuksemme. Kristillisen seurakunnan kutsumus on ehkä kaikkein kirkkaimmin ilmaistu jakeissa 2. Kor. 3:18: ’me kaikki, jotka kasvot peittelemättöminä katselemme Herran kirkkautta, kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.’
Nykyään ihmisen pahuutta, pahoja tekoja selitellään monella tavalla. Meidän on vaikea tunnustaa, että syy pahoihin tekoihin johtuisi siitä syystä, että ihminen on syntinen. Tuo synnin tunnustaminen saa meidät surullisiksi, varsinkin silloin, jos emme jaksa luottaa Jumalan anteeksiantoon, evankeliumiin.
Siskoni opiskelee kirjallisuutta. Eräällä kurssilla heille opetettiin, miten erilailla Raamatussa ja antiikin kreikkalaisissa kertomuksissa kuvaillaan sankareita. Ero oli se, että esimerkiksi Homeroksen kertomuksissa sankarit kuvataan ehyempinä, ylevämpinä ja loukkaamattomampina ihmisin. He eivät ole yhtä ristiriitaisia kuin Raamatun henkilöt, jotka välillä vajoavat alas pohjalle ja sieltä nousevat Jumalan voimassa käsittämättömiin korkeuksiin. Raamatun henkilöistä varmasti jokainen joutui kokemaan Aatamin tavoin syvää nöyryytystä, mutta samalla myös Jumalan henkilökohtaista läsnäoloa ja innoitusta. Raamatun henkilöt joutuvat omakohtaisesti kokemaan ääriolosuhteet: millaista on olla äärettömän hylätty ja toivoton, millaista on olla äärettömän onnellinen ja autuas. Millaista on kun saa hävetä syntejään? Millaista on tuntea itsensä Daavidiksi, joka on saanut niin paljon, mutta silti lankeaa. Millaiselta tuntuu kun tulee Jeesuksen jalkojen juureen kuin syntinen nainen itkemään, ja kun saa kuulla Jumalan sanat: sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi, sinä olet minun rakas lapseni. Raamatullisesti juuri nöyryydessä, maailman matalimmalta paikalta astutaan luvattuun maahan. Katuvana matalimmalla paikalla siunausta pyytävä Jaakob saa siunauksen ja uuden nimen.
Tuolla syvyydessä, maailman pohjalla on murheellista. On murheellista katsoa itseään peilistä ja pettyä siihen, mitä näkee, huomata itsensä taas langenneena. Meidän ei pidä kuitenkaan vaipua epätoivoon, jossa ei nähdä muuta kuin ongelmia. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ’autuaat ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen.’ Matt. 5:4. Ymmärtäessään oman syntisyytensä ihminen tulee murheelliseksi. Raamattu kuvaa kahden esimerkin kautta kahta tapaa olla murheellinen. Toinen tapa johtaa toivoon, toinen epätoivoon. Toivon esimerkistä kertoo Pietari. Epätoivon esimerkistä kertoo Juudas Iskariot.
Pietari kielsi pahan paikan tullen Jeesuksen kolme kertaa. Sitten kukko kiekaisi ja Pietari muisti, että Jeesus oli ennustanut tämän tilanteen. ’Hän meni ulos ja itki katkerasti.’ Luuk. 22:62. Ne sotilaat, jotka naulasivat Jeesusta ristille, saivat kuulla ristiinnaulitun käsittämättömät sanat: ’Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.’ Luuk. 23:34. Ristillä katuva ryöväri sai kuulla Jeesuksen sanat: ’totisesti jo tänään sinä ole minun kanssani paratiisissa.’ Luuk. 23:43. Ylösnoussut Jeesus tuli lohduttamaan ja iloisesti yllättämään murheen murtaman Pietarin. Hän vei murheellisen ja häpäistyn ryövärin ristiltä, pohjalta suoraan paratiisiin. Tappionsa pohjalla Pietari oppi ymmärtämään kuinka äärettömän suuri on Jumalan rakkaus, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Pietari muisti Jeesuksen, hän laittoi toivonsa tuohon hyvyyteen. Juudas ei muistanut Jeesuksen sanoja, hän ei muistanut Jeesuksen armoa. Hän näki vain oman pahuutensa, hän joutui paniikkiin, joka tuhosi hänet sisäisesti. ’Hän meni pois ja hirttäytyi.’ Matt. 27:5.
Kuka on Kristus?
Johanneksen antama kaste ei ollut mikään jokapäiväinen puhdistautumisrituaali, vaan se oli ainutlaatuinen kaste, joka otettiin vain kerran. Johanneksen kasteen kautta kansa valmistautui astumaan siihen todellisuuteen, jossa lopunajan odotus vaihtuisi sen täyttymykseksi. Se todellisuus astui tähän maailmaan Jeesuksen kengissä. Jeesus kastaisi ihmiset Pyhällä Hengellä ja tulella. Roomalaiskirjeessä sanotaan, Room. 8:9: ’Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.’ Me kristityt olemme Pyhän Hengen temppeli. Pyhä Henki tekee meistä kristittyjä, jotka eivät murheessaan joudu epätoivoon, vaan turvautuvat lunastukseen, Kristukseen. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, jonka me näemme uskomme silmin.
Myöhemmin Jeesus sanoi opetuslapsille, jotka katsoivat häntä: ’autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette.’ Luuk. 10:23 – 24. Jeesus oli ja on se lopunajan Messias, josta profeetat ja kuninkaat olivat unelmoineet. Hän oli se, jolle Johannes raivasi tietä. Hän sanoi, ’minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.’ Jeesus on hän, joka sanoi itsestään: ’tässä teillä on enemmän kuin temppeli.’ Matt. 12:6. Hänessä on paikka, jossa ihminen kohtaa Jumalan. Hänen nimessään ja veressään meille tarjotaan sovintoa Jumalan kanssa.
Keitä me olemme?
Johannes viitoitti tietä mahtavaan, ennen kokemattoman ihanaan todellisuuteen, jonka Jeesus tarjosi. Jokainen, joka astuu tuolle Johannes Kastajan näyttämälle tielle, jokainen, josta tulee Kristuksen tähden Jumalan valtakunnan jäsen, hän suurempi kuin profeetoista suurin. Hän elää todeksi profeettojen unelmia. Jumalan valtakunnan jäsenet ovat Pyhän Hengen temppeli – he loistavat Jumalan kirkkautta. He ovat Jumalan lapsia, heidän hiuksensa on laskettu, he ovat Herran silmäteriä.
Paavali kirjoittaa meistä kristityistä Galatalaiskirjeessään 3:26; 4:7: ’Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen..’ ’Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.’
Taivaat aukeavat
Paavali kertoi, että meidät kristityt on puettu Kristukseen. Meidät on kastettu Kristukseen. Me olemme Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme, niin meidän sydämissä asuu Jumalan Henki, joka sanomattomin huokauksin rukoilee meidän puolestamme. Tuo Henki kirkastaa Jeesusta ja johdattaa meidät taivaan Isän yhteyteen. Meidät on yhdistetty Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan, mutta myös hänen elämäänsä ja ylösnousemukseensa. Meille on annettu hänen vanhurskautensa, lunastuksensa, viisautensa ja pyhityksensä. Hän on antanut meille oikeuden olla Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme hänen nimessään, niin taivaat aukeavat ja Pyhä Henki vakuuttaa meille Jumalan sanan kautta: me olemme taivaan Isän rakkaita lapsia.
Luuk. 3:15 - 18, 21 - 22; Joos. 3:5 - 11, 17; Gal. 3:23 - 29
Tämän päivän Raamatun tekstit vievät meidät maailman pohjalle, nimittäin Juudean autiomaahan Kuolleen meren tienoille, Jordanin joelle. Maailman matalin luonnonmukainen paikka on Kuolleen meren luona. Kuollut meri ja se autiomaa-tienoo sen ympärillä on maailman pohjalla, lähes 400metriä merenpinnan alapuolella. Tuon matalimman paikan kautta israelilaiset aikoinaan astuivat Joosuan johdolla luvattuun maahan, luvattuun kotiin. Noilla samoilla alueilla julisti ja kastoi ihmisiä nyt kummallinen profeetta. Profeettoja ei oltu nähty Israelissa miesmuistiin. Psalmissakin sanottiin, että ’emme ole enää nähneet ennusmerkkejä, meillä ei enää ole profeettoja, ei ketään, joka tietäisi, kuinka kauan tätä (kurjuutta) jatkuu.’ Ps. 74:9.
Kolme pointtia
Tässä saarnassa puhun kolmesta asiasta: 1) kaste on yhteyden paikka, paikka, jossa kaikki kristityt kohtaavat toisensa. Me olemme veljiä ja sisaruksia Kristuksessa. Tällä matalimmalla paikalla kaikki asetetaan samalle viivalla – kaikki fariseuksesta publikaanin ja porttoon pelastuvat samalla tavalla: uskomalla Kristukseen ja kastettuina. Jos haluaa luvattuun maahan, on mentävä Jordanin kautta – yhdestä kohtaa, maailman pohjaa myöten. Tuolla paikalla häviävät erottavat raja-aidat meidän väliltämme. Paavali sanoi, että on ’yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.’ Gal. 3:28. 2) Kasteessa meidät viedään pohjalle. 3) Me nousemme pohjalta ylös, taivaat aukenevat ja meille avautuu Jumalan valtakunta ja maailman suurin kutsumus.
Kuka oli Johannes Kastaja?
Päivän evankeliumitekstissä kirkastuu Jeesus Jumalan Poikana. Johannes Kastaja tiesi, että nyt oli Jumalan kellossa kriittinen hetki. Nyt kansan piti kääntyä, tulla kasteelle ja tehdä parannus. Johannes Kastaja kokosi oudoilla toimillaan kansan Jordanian joelle, Israelin kansan kutsumuksen tärkeimmille paikoille. Hän julisti, että Herra on tulossa – valmistautukaa. Kirves oli nyt puun juurella. Ihmisen Poika on tulossa ja hän tulee erottamaan akanat jyvistä. Akanat heitetään tuleen, jyvät kootaan talteen. Hän tulee kastamaan teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Tehkää parannus. Tämä oli Johanneksen sanoma.
Jumalan ennustukset olivat nyt toteutumassa. Johannes halusi saada nopeasti ja tehokkaasti koko kansan huomion. Tämän takia hän käyttäytyi kuten lopunajan viimeinen profeetta. Hän ’ei syö eikä juo’ muuta kuin ’heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa.’ (Matt. 11:18; 3:4). Hän pukeutui ’kamelinkarvavaatteisiin ja nahkavyöhön’. Hän kastoi kansanjoukkoja, jotka parveilivat hänen ympärillään, ja valmistautuivat kohtaamaan sen tulevan Herran, josta Johannes kertoi. Johannes aloitti ennennäkemättömän kaste- ja parannusoperaation Israelin kansallisen kutsumuksen synnyinseudulla, Jordanin joen ja Juudean erämaan alueella. Nämä olivat kuin megafooneja, jotka kertoivat kaikille, että nyt Jumalan antamat lupaukset ja uhkaukset täyttyisivät. Kansan piti pyhittäytyä, palata kutsumukseensa ja tulla siksi Jumalan kansaksi, jollaiseksi Herra oli sen suunnitellut. Heidän piti mennä alas ja tunnustaa syntinsä. Heidän piti tunnustaa, että he joutuvat turvautumaan Jumalan anteeksiantoon ja armoon. He ovat kaikki niitä kadonneita lampaita, tuhlaajapoikia ja tuhlaajatyttöjä.
Myös meidän kristittyjen pitää vaivautua alas, meidän pitää tunnustaa syntimme ja se, että meidän on syytä tehdä parannus, me tarvitsemme anteeksiantamusta. Tuonne pohjalle meidän pitää kristittyinä kokoontua joka päivä. Tuo paikka on totuuden paikka, siellä ei ole A- ja B-luokan kristittyjä. Siellä me kaikki kristityt ymmärrämme, että me astumme Jumalan valtakuntaan vain tuntemalla tuo tuleva, joka on jo tullut – Kristus. Hän voi kastaa meidät Pyhällä Hengellä, hänen vuokseen meille on annettu uusi sydän ja synnit anteeksi. Kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin meidät liitetään pelastuneiden joukkoon. Silloin olemme valmiit viimeiseen tuomioon kun jyvät kootaan talteen ja akanat poltetaan.
Kristillisen kasteen ja elämän ydinasioita on kerrottu alkuvirressämme, 214:3: ’Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa.’
Kristillinen elämä lähtee tuolta pohjalta, tuolta virran luota, jonne me joka päivä palaamme. Sinne me hukutamme vanhan ihmisen synteinensä ja himoinensa. Sieltä me nousemme Kristuksessa ja astumme uudestaan joka päivä Jumalan valtakunnan todellisuuteen, Jordanista luvattuun maahan, orjan asemasta Jumalan lapsen asemaan, syyllisen ja syytetyn asemasta lunastettujen ja armahdettujen joukkoon.
Alas meneminen
Alas Jordanin joelle tuleminen ja kasteen ottaminen tarkoitti sitä, että ihminen tunnisti olevansa anteeksiannon tarpeessa. Kansan piti nöyrtyä ja palata sinne paikalle, mistä Joosuan johdolla israelilaiset olivat aikoinaan astuneet luvattuun maahan. Heidän piti uudistua kansallisesti. Laskeutua lähtöruutuun. Omin voimin ei voida jatkaa matkaa. Omin voimin ei astuta luvattuun maahan.
Jaakobista Israel
Tästä kaikesta löytyy Raamatussa, 1. Moos. 32:23 – 33, tärkeä kertomus, joka kertoo synnintunnustamisesta ja siunauksesta, Israelin kansan synnystä. Aikoinaan Jaakob taisteli ja paini aamuyöllä Herran kanssa Jabbokin joella. Jaakob ei luovuttanut, vaan sanoi Herralle: ’en päästä sinua, ellet siunaa minua.’ Silloin Herra kysyi Jaakobilta: mikä sinun nimesi on? Mies vastasi: Jaakob. Silloin Herra sanoi hänelle: ’Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut.’ Nimi Jaakob tulee sanasta pettää (1. Moos. 25:26; 27:36). Jaakobin nimi kuvasi kantajaansa – mies joutui tunnustamaan Herralle – olen syntinen mies, olen petollinen pettäjä, johon ei voi luottaa – olen pettänyt vanhaa isääni, olen pettänyt appiukkoni ja veljeni luottamuksen. Tuon tapauksen jälkeen Herra siunasi Jaakobin, josta oli tullut Israel. Tämä on ensimmäinen kerta koko Raamatussa kun mainitaan nimi Israel – tämä kertomus kertoo Israelin synnystä. Tämä kertomus opettaa meille, että me joudumme tunnustamaan keitä me olemme, joudumme tunnustamaan syntimme – olemme syntisiä, petollisia ihmisiä. Jos haluamme saada Herralta siunauksen meidän on mentävä pohjalle, tunnustettava syntimme ja laitettava toivomme Herran armoon. Silloin taivaat aukeavat ja meille annetaan uusi nimi,
Jumalan lapsen nimi.
Johannes Kastajan tehtävä oli valmistaa Israel, Aabrahamin lapset eli juutalaiset kohtaamaan Herra, heidän Jumalansa. Nähdäkseen hänet, saadakseen häneltä anteeksiantonsa ja pelastuksensa, heidän piti tunnustaa syntinsä – katsoa itseään rehellisesti peiliin. Heidän piti tunnustaa olevansa petollisia ihmisiä, niin kuin me kaikki. Jos he tuon totuuden tunnustaisivat, niin he saisivat astua Jumalan valtakuntaan Israelina, Jumalan kansana, joka toisi Herran kirkkauden koko maailmaan. Heistä tulisi valo kaikille kansoille. Silloin he olisivat peili, jonka kautta Jumala loistaisi kirkkautensa maailmaan. Silloin he eläisivät todeksi meidän kutsumuksemme. Kristillisen seurakunnan kutsumus on ehkä kaikkein kirkkaimmin ilmaistu jakeissa 2. Kor. 3:18: ’me kaikki, jotka kasvot peittelemättöminä katselemme Herran kirkkautta, kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.’
Nykyään ihmisen pahuutta, pahoja tekoja selitellään monella tavalla. Meidän on vaikea tunnustaa, että syy pahoihin tekoihin johtuisi siitä syystä, että ihminen on syntinen. Tuo synnin tunnustaminen saa meidät surullisiksi, varsinkin silloin, jos emme jaksa luottaa Jumalan anteeksiantoon, evankeliumiin.
Siskoni opiskelee kirjallisuutta. Eräällä kurssilla heille opetettiin, miten erilailla Raamatussa ja antiikin kreikkalaisissa kertomuksissa kuvaillaan sankareita. Ero oli se, että esimerkiksi Homeroksen kertomuksissa sankarit kuvataan ehyempinä, ylevämpinä ja loukkaamattomampina ihmisin. He eivät ole yhtä ristiriitaisia kuin Raamatun henkilöt, jotka välillä vajoavat alas pohjalle ja sieltä nousevat Jumalan voimassa käsittämättömiin korkeuksiin. Raamatun henkilöistä varmasti jokainen joutui kokemaan Aatamin tavoin syvää nöyryytystä, mutta samalla myös Jumalan henkilökohtaista läsnäoloa ja innoitusta. Raamatun henkilöt joutuvat omakohtaisesti kokemaan ääriolosuhteet: millaista on olla äärettömän hylätty ja toivoton, millaista on olla äärettömän onnellinen ja autuas. Millaista on kun saa hävetä syntejään? Millaista on tuntea itsensä Daavidiksi, joka on saanut niin paljon, mutta silti lankeaa. Millaiselta tuntuu kun tulee Jeesuksen jalkojen juureen kuin syntinen nainen itkemään, ja kun saa kuulla Jumalan sanat: sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi, sinä olet minun rakas lapseni. Raamatullisesti juuri nöyryydessä, maailman matalimmalta paikalta astutaan luvattuun maahan. Katuvana matalimmalla paikalla siunausta pyytävä Jaakob saa siunauksen ja uuden nimen.
Tuolla syvyydessä, maailman pohjalla on murheellista. On murheellista katsoa itseään peilistä ja pettyä siihen, mitä näkee, huomata itsensä taas langenneena. Meidän ei pidä kuitenkaan vaipua epätoivoon, jossa ei nähdä muuta kuin ongelmia. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: ’autuaat ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen.’ Matt. 5:4. Ymmärtäessään oman syntisyytensä ihminen tulee murheelliseksi. Raamattu kuvaa kahden esimerkin kautta kahta tapaa olla murheellinen. Toinen tapa johtaa toivoon, toinen epätoivoon. Toivon esimerkistä kertoo Pietari. Epätoivon esimerkistä kertoo Juudas Iskariot.
Pietari kielsi pahan paikan tullen Jeesuksen kolme kertaa. Sitten kukko kiekaisi ja Pietari muisti, että Jeesus oli ennustanut tämän tilanteen. ’Hän meni ulos ja itki katkerasti.’ Luuk. 22:62. Ne sotilaat, jotka naulasivat Jeesusta ristille, saivat kuulla ristiinnaulitun käsittämättömät sanat: ’Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.’ Luuk. 23:34. Ristillä katuva ryöväri sai kuulla Jeesuksen sanat: ’totisesti jo tänään sinä ole minun kanssani paratiisissa.’ Luuk. 23:43. Ylösnoussut Jeesus tuli lohduttamaan ja iloisesti yllättämään murheen murtaman Pietarin. Hän vei murheellisen ja häpäistyn ryövärin ristiltä, pohjalta suoraan paratiisiin. Tappionsa pohjalla Pietari oppi ymmärtämään kuinka äärettömän suuri on Jumalan rakkaus, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Pietari muisti Jeesuksen, hän laittoi toivonsa tuohon hyvyyteen. Juudas ei muistanut Jeesuksen sanoja, hän ei muistanut Jeesuksen armoa. Hän näki vain oman pahuutensa, hän joutui paniikkiin, joka tuhosi hänet sisäisesti. ’Hän meni pois ja hirttäytyi.’ Matt. 27:5.
Kuka on Kristus?
Johanneksen antama kaste ei ollut mikään jokapäiväinen puhdistautumisrituaali, vaan se oli ainutlaatuinen kaste, joka otettiin vain kerran. Johanneksen kasteen kautta kansa valmistautui astumaan siihen todellisuuteen, jossa lopunajan odotus vaihtuisi sen täyttymykseksi. Se todellisuus astui tähän maailmaan Jeesuksen kengissä. Jeesus kastaisi ihmiset Pyhällä Hengellä ja tulella. Roomalaiskirjeessä sanotaan, Room. 8:9: ’Se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.’ Me kristityt olemme Pyhän Hengen temppeli. Pyhä Henki tekee meistä kristittyjä, jotka eivät murheessaan joudu epätoivoon, vaan turvautuvat lunastukseen, Kristukseen. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, jonka me näemme uskomme silmin.
Myöhemmin Jeesus sanoi opetuslapsille, jotka katsoivat häntä: ’autuaat ne silmät, jotka näkevät sen, mitä te näette! Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette.’ Luuk. 10:23 – 24. Jeesus oli ja on se lopunajan Messias, josta profeetat ja kuninkaat olivat unelmoineet. Hän oli se, jolle Johannes raivasi tietä. Hän sanoi, ’minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.’ Jeesus on hän, joka sanoi itsestään: ’tässä teillä on enemmän kuin temppeli.’ Matt. 12:6. Hänessä on paikka, jossa ihminen kohtaa Jumalan. Hänen nimessään ja veressään meille tarjotaan sovintoa Jumalan kanssa.
Keitä me olemme?
Johannes viitoitti tietä mahtavaan, ennen kokemattoman ihanaan todellisuuteen, jonka Jeesus tarjosi. Jokainen, joka astuu tuolle Johannes Kastajan näyttämälle tielle, jokainen, josta tulee Kristuksen tähden Jumalan valtakunnan jäsen, hän suurempi kuin profeetoista suurin. Hän elää todeksi profeettojen unelmia. Jumalan valtakunnan jäsenet ovat Pyhän Hengen temppeli – he loistavat Jumalan kirkkautta. He ovat Jumalan lapsia, heidän hiuksensa on laskettu, he ovat Herran silmäteriä.
Paavali kirjoittaa meistä kristityistä Galatalaiskirjeessään 3:26; 4:7: ’Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen..’ ’Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.’
Taivaat aukeavat
Paavali kertoi, että meidät kristityt on puettu Kristukseen. Meidät on kastettu Kristukseen. Me olemme Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme, niin meidän sydämissä asuu Jumalan Henki, joka sanomattomin huokauksin rukoilee meidän puolestamme. Tuo Henki kirkastaa Jeesusta ja johdattaa meidät taivaan Isän yhteyteen. Meidät on yhdistetty Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan, mutta myös hänen elämäänsä ja ylösnousemukseensa. Meille on annettu hänen vanhurskautensa, lunastuksensa, viisautensa ja pyhityksensä. Hän on antanut meille oikeuden olla Jumalan lapsia. Kun me rukoilemme hänen nimessään, niin taivaat aukeavat ja Pyhä Henki vakuuttaa meille Jumalan sanan kautta: me olemme taivaan Isän rakkaita lapsia.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Perhe on paras/pahin
Suomeen syntyy vuosittain noin 30 000avioerolasta. Jokin aika sitten oli hesarissa juttu siitä, että lasten satujen tarinat ovat muuttuneet realistisemmiksi. Nykysaduissa ei kuvata kotia täydellisenä rauhan paikkana, vaan niissä käsitellään vaikeita asioita liittyen vanhempien viinan käyttöön, väkivaltaan, sisarusten kateuteen, katkeruuteen, kiusaamiseen. Siskoni opiskelee kirjallisuutta, ja hän kertoi minulle yhden tosi jännän asian perheistä, mitä en tiennyt. Antiikin kreikkalainen kirjallisuus ja Raamatun kertomukset eroavat toisistaan selkeästi siinä, miten niissä kuvataan tavallinen perhe-elämä.
Homeroksella esim. kotoinen arki on kuvattu idyllisen rauhalliseksi, kun taas Vanhan testamentin kertomuksissa kaikki ylevä, traaginen ja ongelmallinen tapahtuu juuri kodin ja arkielämän piirissä. Ensimmäinen murha on veljesmurha. Kain tappoi Aabelin, 1. Moos. 4., kateudesta. Veljekset Jaakob ja Eesau tappelivat jo kohdusta alkaen siunauksesta, isän suosiosta. Aabrahamin ja Saaran suurin toive oli sidottu heidän poikaansa Iisakkiin, joka piti tappaa!! Siskokset Raakel ja Lea riitelivät siitä, kumpi olisi haluttavampi miehensä silmissä. Jeesuksen vertaukset kertovat usein siitä ympäristöstä, mikä on ihmiselle kaikkein läheisin, eli perheestä: ’eräällä miehellä oli kaksi poikaa..’ Toinen oli kohtelias valehtelija, toinen epäkohtelias, mutta rehellinen – toinen jatkoi isänsä firmassa, toinen ei, Matt. 21:28 - 32. Toinen oli kuuliainen veli, toinen veli pakkasi tavaransa, paiskasi oven kiinni mennessään ja muutti pois kotoa – tuhlaajapoika, Luuk. 15.
Kuulin jostain, että keskivertosuomalaisessa perheessä nuorukainen viettää perheensä kanssa yhteistä aikaa noin 7minuuttia. Hän kuluttaa netissä tai tv:n ääressä joku kolme tuntia – en tiedä pitääkö tämä paikkansa – hurjalta kuulostaa. Kyllä olisikin kumma juttu, jos tuollaisilla nuorilla ei olisi tulevaisuudessa ihmissuhdeongelmia. Raamatun perhekuvaukset kertovat aika selvästi meidän elämästä.
Homeroksella esim. kotoinen arki on kuvattu idyllisen rauhalliseksi, kun taas Vanhan testamentin kertomuksissa kaikki ylevä, traaginen ja ongelmallinen tapahtuu juuri kodin ja arkielämän piirissä. Ensimmäinen murha on veljesmurha. Kain tappoi Aabelin, 1. Moos. 4., kateudesta. Veljekset Jaakob ja Eesau tappelivat jo kohdusta alkaen siunauksesta, isän suosiosta. Aabrahamin ja Saaran suurin toive oli sidottu heidän poikaansa Iisakkiin, joka piti tappaa!! Siskokset Raakel ja Lea riitelivät siitä, kumpi olisi haluttavampi miehensä silmissä. Jeesuksen vertaukset kertovat usein siitä ympäristöstä, mikä on ihmiselle kaikkein läheisin, eli perheestä: ’eräällä miehellä oli kaksi poikaa..’ Toinen oli kohtelias valehtelija, toinen epäkohtelias, mutta rehellinen – toinen jatkoi isänsä firmassa, toinen ei, Matt. 21:28 - 32. Toinen oli kuuliainen veli, toinen veli pakkasi tavaransa, paiskasi oven kiinni mennessään ja muutti pois kotoa – tuhlaajapoika, Luuk. 15.
Kuulin jostain, että keskivertosuomalaisessa perheessä nuorukainen viettää perheensä kanssa yhteistä aikaa noin 7minuuttia. Hän kuluttaa netissä tai tv:n ääressä joku kolme tuntia – en tiedä pitääkö tämä paikkansa – hurjalta kuulostaa. Kyllä olisikin kumma juttu, jos tuollaisilla nuorilla ei olisi tulevaisuudessa ihmissuhdeongelmia. Raamatun perhekuvaukset kertovat aika selvästi meidän elämästä.
torstai 8. tammikuuta 2009
W
Kävin toissa päivänä katsomassa jenkkien pressasta kertovan leffan W. Ihan hyvä se oli. Kässärin kirjoittaja ja ohjaaja käyttivät paljon taiteilijan vapautta.
Nyt on niin muodikasta heittää Bushia loalla ja kengillä.. Tottakai hän teki virheitä, mutta ei nyt pelkästään virheitä. Hän teki paljon hyvääkin. Leffan pohjalta hänestä saa jopa sympaattisenkin kuvan. Hulivilituhlaajapoika sai elämästään otteen ja kohosi pressaksi. Kirjoitan joskus hänestä enemmän, kunhan ehdin.
Tuo traileri on kyllä tosi huono verrattuna siihen leffaan.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Nasaret: Kapinallinen Jeesus aiheuttaa levottomuuksia
Kirjoitan vielä vähän Nasaretista. Tuosta pienestä, ultraortodoksisten juutalaisten asuttamasta kylästä ei löydy mitään mainintoja Vanhasta testamentista tai Josefuksen (1. vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija) teoksista. Se on siis ollut hyvin mitätön pikkukylä. Evankeliumeissa sen kuitenkin mainitaan monesti olleen Jeesuksen aikaisempi kotikaupunki. Jeesusta kutsuttiin Jeesus nasaretilaiseksi. Akeologit ovat kaivaneet esiin Nasaretin kylän – sieltä on löytynyt talon pohjia Jeesuksen ajoilta, ja noin 20hautaa, jotka on ajoitettu 200luvulle eKr. Kylä sijaitsi kolmen kilometrin päässä kasvavasta ja kuohuvasta Sephoriksen kaupungista, johon rakennettiin Jeesuksen aikana 4000hengen katsojapaikalla varustettu amfiteatteri. Kymmenen kilometrin päässä sijaitsi Via Maris. Se oli Lähi-idän suurin kauppatie tuohon aikaan. Via Maris kulki Damaskoksesta Israelin halki Egyptiin. Alue oli mitä kauneimmassa ympäristössä Galileassa. Siellä oli kukkaketoja, laaksoja ja kukkuloita, luontoa kauneimmillaan.
Jeesus oli siis maalainen, rakennusmies pienestä kylästä. Jeesuksen nuoruus ei ollut kuitenkaan ihan niin leppoista ja rauhaisaa kuin maalaiskylässä elämän voisi kuvitella olevan. Galilessa oli levotonta. Noin 4kilometrin päässä Nasaretin kylästä sijaitsi Galilean uusi pääkaupunki nimeltään Sephoris. Paikallinen juutalainen kuumakalle, patriootti ja selootti Juudas Galilealainen aloitti tuossa kaupungissa mellakat neljä vuotta Herodes Suuren kuoleman jälkeen eli kutakuinkin Jeesuksen lapsuuden aikana. Roomalainen legaatti Varus kukisti Sephoriksen kapinan Syyrian Antiokian armeijalla. Sephoris poltettiin maan tasalle. Samoihin aikoihin Pereassa Simeon-niminen juutalainen nostatti kansan kapinaan Roomaa vastaan. Tuona aikana Jeesus-poika varttui Nasaretissa. Kaikki messias-kandidaatit olivat Rooman tappolistalla.
Josefus kertoo Juudas Galilealaista, Bell. 2:118: ’Hänen (Arkhelaoksen) hallintonsa aikana muuan galilealainen Juudas-niminen mies yllytti maanmiehiään kapinaan moittien heitä siitä, että he alistuivat maksamaan veroa roomalaisille ja kunnioittivat Jumalan ohella kuolevaisia valtiaita. Tämä mies oli lainopettaja, ja hänellä oli myös oma ryhmänsä, jolla ei ollut mitään yhteistä muiden ryhmäkuntien kanssa.’
Josefus kertoo kapinallisten unelmista, jotka johtivat lopulta juutalaisten ja roomalaisten sotaan vuonna 67. Bell. 6:312: ’Kaikkein eniten heitä (juutalaisia taistelijoita) kiihotti sotaan eräs epäselvä oraakkeli, joka niin ikään oli heidän pyhissä kirjoituksissaan. Sen mukaan juuri tuona aikana heidän maastaan lähtisi joku, joka hallitsee koko maanpiiriä. Tämän he luulivat tarkoittavan jotakuta omaa kansalaistaan.’
Qumrananin yhteisön superhurskaat ’valon lapset’ ajattelivat, että tuo joku profeettojen ennustama maailman vallitsija olisi yksi heistä – ehkä Vanhurskauden Opettaja, ehkä Messias. Nasaretissa, monet todennäköisesti kuvittelivat, että vallitsija nousisi juuri heidän keskuudestaan, koska heitä koski ennustus pelastuksen vesoista ja versoista, jotka toisivat paratiisin maan päälle. Meidän kristittyjen Herrasta sanotaan, että koko maailma juoksee tuon nasaretilaisten lahkon johtajan perässä.
Tässä kuviossa meidät on kutsuttu elämään lupausta todeksi: ’Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa..’ ’mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.’ Jes. 61:3, 6.
Jeesus oli siis maalainen, rakennusmies pienestä kylästä. Jeesuksen nuoruus ei ollut kuitenkaan ihan niin leppoista ja rauhaisaa kuin maalaiskylässä elämän voisi kuvitella olevan. Galilessa oli levotonta. Noin 4kilometrin päässä Nasaretin kylästä sijaitsi Galilean uusi pääkaupunki nimeltään Sephoris. Paikallinen juutalainen kuumakalle, patriootti ja selootti Juudas Galilealainen aloitti tuossa kaupungissa mellakat neljä vuotta Herodes Suuren kuoleman jälkeen eli kutakuinkin Jeesuksen lapsuuden aikana. Roomalainen legaatti Varus kukisti Sephoriksen kapinan Syyrian Antiokian armeijalla. Sephoris poltettiin maan tasalle. Samoihin aikoihin Pereassa Simeon-niminen juutalainen nostatti kansan kapinaan Roomaa vastaan. Tuona aikana Jeesus-poika varttui Nasaretissa. Kaikki messias-kandidaatit olivat Rooman tappolistalla.
Josefus kertoo Juudas Galilealaista, Bell. 2:118: ’Hänen (Arkhelaoksen) hallintonsa aikana muuan galilealainen Juudas-niminen mies yllytti maanmiehiään kapinaan moittien heitä siitä, että he alistuivat maksamaan veroa roomalaisille ja kunnioittivat Jumalan ohella kuolevaisia valtiaita. Tämä mies oli lainopettaja, ja hänellä oli myös oma ryhmänsä, jolla ei ollut mitään yhteistä muiden ryhmäkuntien kanssa.’
Josefus kertoo kapinallisten unelmista, jotka johtivat lopulta juutalaisten ja roomalaisten sotaan vuonna 67. Bell. 6:312: ’Kaikkein eniten heitä (juutalaisia taistelijoita) kiihotti sotaan eräs epäselvä oraakkeli, joka niin ikään oli heidän pyhissä kirjoituksissaan. Sen mukaan juuri tuona aikana heidän maastaan lähtisi joku, joka hallitsee koko maanpiiriä. Tämän he luulivat tarkoittavan jotakuta omaa kansalaistaan.’
Qumrananin yhteisön superhurskaat ’valon lapset’ ajattelivat, että tuo joku profeettojen ennustama maailman vallitsija olisi yksi heistä – ehkä Vanhurskauden Opettaja, ehkä Messias. Nasaretissa, monet todennäköisesti kuvittelivat, että vallitsija nousisi juuri heidän keskuudestaan, koska heitä koski ennustus pelastuksen vesoista ja versoista, jotka toisivat paratiisin maan päälle. Meidän kristittyjen Herrasta sanotaan, että koko maailma juoksee tuon nasaretilaisten lahkon johtajan perässä.
Tässä kuviossa meidät on kutsuttu elämään lupausta todeksi: ’Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa..’ ’mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.’ Jes. 61:3, 6.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Kapinallinen Jeesus poltti sillat mennessään?
Luen parhaillaan Charles R. Page II:n kirjaa Jesus & the Land. Page kertoo jänniä juttuja mm. nasaretilaisista. Nasaret oli ensimmäisellä vuosisadalla ehkä noin 150hengen pikkuinen kylä, jossa kaikki olivat jonkin mutkan kautta sukua toisilleen. Nasaret oli ultrakonservatiivinen ja erittäin sisäänpäin lämpiävä pieni kyläyhteisö, joka uskoi, että sen joukosta nousisi koko Israelille ja maailmalle lunastus! Nasaretilaiset kuuluivat ilmeisesti Daavidin sukuun.
Markuksen evankeliumin huomautus kuvaa hyvin tuota todellisuutta: ’Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, SUKULAISTENSA parissa ja omassa kodissaan." Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.'' Mark. 6:3 – 6.
Nimi Nasaret tulee ilmeisesti heprean sanasta nzr, joka tarkoittaa versoa. Nasaretilaiset ilmeisesti uskoivat olevansa profeetta Jesajan ennustama Iisain kannosta nouseva verso, vesa, joka puhkeaa sen juuresta.. Jes. 11:1 – 2. Tuon vesan, nzr, päälle laskeutuisi Herran Henki. Hän toisi maailmaan rauhan paratiisin, Jes. 11:6 – 10.
On hyvä huomata, että juuri tuossa pikkuisessa Nasaretin kylän synagogassa Jeesus luki Jesajan ennustuksen, joka liittyi vesoihin ja versoihin, Jes. 61:1 – 3:
’Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.’
Kansa oli innoissaan nuoren vesansa, kylän oman pojan sanoista: ’kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.’ Luuk. 4:22. Pagen mukaan Jeesus jätti tässä vaiheessa kipeät jäähyväiset Nasaretin kylälle. Tämä oli kylälle shokki. Vuosisatoja odotettu vanhurskas vesa jätti tarhansa, pakkasi tavaransa ja muutti Kapernaumin kaupunkiin. Neitsyt Maria yritti monta kertaa kysellä poikansa perään, mutta poika oli lähtenyt maailmaan, hänellä oli nyt uusi, oma perhe. Hän poltti sillat mennessään.
Markuksen evankeliumissa, Mark. 3:31 – 35, kuvataan Jeesuksen irtiottoa ja päättäväisyyttä tosi selkeästi: ’Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle (Kapernaumin kaupunkiin – Jeesuksen uuteen kotikaupunkiin). He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä. Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua." Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Myöhemmin Jeesus löylytti myös Kapernaumin kaupunkia, Matt. 11:23 – 24: "Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä."
Jeesus ei ollut hyvä diplomaatti. Hän oli ja on itsepäinen kuin mikä – hänellä on oma tiensä, jota hän kulkee. Hän sanoo, seuraa minua. Älä katso taaksesi, vaan seuraa minua. Juuri tämä on Jeesuksessa vaikeinta ja hienointa. Juuri tämän takia hän on skandaali monelle. Hän pakottaa meitä katsomaan elämän kurssiamme ja toivomme perusteita koko ajan.
Nasaretin tunteminen auttaa meitä ymmärtämään Jeesusta. Nasaret oli se kylä, jossa Herramme vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Siellä hän asui, kävi paikallista koulua, sen ilmapiirin ja perinteet hän tunsi. Tuosta kylästä Jeesus myös myöhemmin otti etäisyyttä kun hän aloitti messiaanisen uransa - itsenäistyi ja teki kovia ratkaisuja.
Jeesuksen rohkea esimerkki haastaa myös meitä ottamaan vastuuta, tekemään ratkaisuja elämässämme, seisomaan suorina niiden asioiden takana, joihin uskomme. Curling-kasvatuksen lapset johdatetaan sen sileän tien vastuuttomuuteen. Tie Jumalan valtakuntaan ei ole sileä, vaan se kulkee halki erämaan kapean ja kivisen tien, monen kivun kautta. Kuitenkin Jeesus kulkee jokaisen veljensä ja siskonsa kanssa kaikissa hänen vaiheissaan. Kun Jeesus on meidän veli, niin Jumala on meidän Isämme. Me rukoilemme Jeesuksen kanssa Isä meidän.
Markuksen evankeliumin huomautus kuvaa hyvin tuota todellisuutta: ’Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet. Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, SUKULAISTENSA parissa ja omassa kodissaan." Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.'' Mark. 6:3 – 6.
Nimi Nasaret tulee ilmeisesti heprean sanasta nzr, joka tarkoittaa versoa. Nasaretilaiset ilmeisesti uskoivat olevansa profeetta Jesajan ennustama Iisain kannosta nouseva verso, vesa, joka puhkeaa sen juuresta.. Jes. 11:1 – 2. Tuon vesan, nzr, päälle laskeutuisi Herran Henki. Hän toisi maailmaan rauhan paratiisin, Jes. 11:6 – 10.
On hyvä huomata, että juuri tuossa pikkuisessa Nasaretin kylän synagogassa Jeesus luki Jesajan ennustuksen, joka liittyi vesoihin ja versoihin, Jes. 61:1 – 3:
’Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.’
Kansa oli innoissaan nuoren vesansa, kylän oman pojan sanoista: ’kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.’ Luuk. 4:22. Pagen mukaan Jeesus jätti tässä vaiheessa kipeät jäähyväiset Nasaretin kylälle. Tämä oli kylälle shokki. Vuosisatoja odotettu vanhurskas vesa jätti tarhansa, pakkasi tavaransa ja muutti Kapernaumin kaupunkiin. Neitsyt Maria yritti monta kertaa kysellä poikansa perään, mutta poika oli lähtenyt maailmaan, hänellä oli nyt uusi, oma perhe. Hän poltti sillat mennessään.
Markuksen evankeliumissa, Mark. 3:31 – 35, kuvataan Jeesuksen irtiottoa ja päättäväisyyttä tosi selkeästi: ’Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle (Kapernaumin kaupunkiin – Jeesuksen uuteen kotikaupunkiin). He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä. Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua." Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Myöhemmin Jeesus löylytti myös Kapernaumin kaupunkia, Matt. 11:23 – 24: "Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä."
Jeesus ei ollut hyvä diplomaatti. Hän oli ja on itsepäinen kuin mikä – hänellä on oma tiensä, jota hän kulkee. Hän sanoo, seuraa minua. Älä katso taaksesi, vaan seuraa minua. Juuri tämä on Jeesuksessa vaikeinta ja hienointa. Juuri tämän takia hän on skandaali monelle. Hän pakottaa meitä katsomaan elämän kurssiamme ja toivomme perusteita koko ajan.
Nasaretin tunteminen auttaa meitä ymmärtämään Jeesusta. Nasaret oli se kylä, jossa Herramme vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Siellä hän asui, kävi paikallista koulua, sen ilmapiirin ja perinteet hän tunsi. Tuosta kylästä Jeesus myös myöhemmin otti etäisyyttä kun hän aloitti messiaanisen uransa - itsenäistyi ja teki kovia ratkaisuja.
Jeesuksen rohkea esimerkki haastaa myös meitä ottamaan vastuuta, tekemään ratkaisuja elämässämme, seisomaan suorina niiden asioiden takana, joihin uskomme. Curling-kasvatuksen lapset johdatetaan sen sileän tien vastuuttomuuteen. Tie Jumalan valtakuntaan ei ole sileä, vaan se kulkee halki erämaan kapean ja kivisen tien, monen kivun kautta. Kuitenkin Jeesus kulkee jokaisen veljensä ja siskonsa kanssa kaikissa hänen vaiheissaan. Kun Jeesus on meidän veli, niin Jumala on meidän Isämme. Me rukoilemme Jeesuksen kanssa Isä meidän.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Gaza ja Israel
Turun keskustan läpi marssi juuri 100päinen mielenosoittajien joukko. Edessä eräs mies huusi huonolla suomenkielellä: ’Israel murhaaja! Palestiinan tappaja!’ Palestiinalaiset ovat viimeisten muutaman vuoden aikana ampuneet tuhansia raketteja Israelin alueelle. Raketit ja kranaatit uhkaavat neljännesmiljoonaa Israelin kansalaista. Heidän on elettävä pelon ja jännityksen vallassa koko ajan: missä räjähtää seuraavaksi? Viime päivinä Gazasta ammutut raketit ovat yltäneet lähes 40kilometrin päähän Gazan rajalta. Kyse ei ole mistään pienistä raketeista. Viime viikolla hesarissa kerrottiin, että noin 30kilometrin päähän ammutuista raketeista lähti herneen kokoisia hauleja, jotka lävistivät katupylväitä. Kyllä Israelilla on oikeus puolustautua Hamasin terroristeilta, joiden tavoitteena on tuhota Israelin valtio. Tästä löytyy kiinnostavaa tietoa tämänhetkisestä kriisistä ja sen taustoista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)