Radioaalloilla

Pidin viime viikolla elämäni ensimmäisen radio-opetuksen. Kyseinen opetus löytyy nyt Suomen Raamattuopiston arkistosta. Paina Tästä ja kuuntele. Muuten näitä SRO:n avoimen raamattukoulun opetuksia voi kuunnella Radio Deiltä aina torstaisin klo 18:30.

Saarna Pahan vallan voittajasta ja pari kuvaa Paraisten kirkosta

Saarna Paraisten kirkossa 3. paastonajan sunnuntai, 28.2. Tekstit: Sak. 3:1–5; Ef. 5:1–11; Luuk. 11:14–23. Aihe: Jeesus, Pahan vallan voittaja.

Rakkaat kristityt, tänään on jo kolmas paastonajan sunnuntai. Jos olette käyneet messuissa ja kuunnelleet päivän evankeliumitekstejä, olette ehkä huomanneet, että kaikissa näissä kolmessa ensimmäisessä paastonajan pyhässä, puhutaan Jeesuksen lisäksi myös hänen vastustajastaan ja vihollisestaan eli Saatanasta. Ensimmäisenä paastonajan sunnuntaina muistelimme, kuinka Jeesus oli 40 päivää autiomaassa Paholaisen kiusattavana.  Viime viikon sunnuntaina kuulimme, kuinka kanaanilainen äiti anoi ja vaati Jeesukselta apua riivatulle tyttärelleen. Tänään on aiheenamme Jeesus Pahan vallan voittajana.

                      Nykyään Saatanasta ja henkivalloista usein vaietaan. Ajatellaan, että manaukset, paholaisten pois ajamiset, Saatanan houkutukset, ovat takapajuisia juttuja, muinaiseen Raamatun maailmaan sidottuja, ja meille, nykyajan ihmisille vieraita. Näin ajatteli yksi 1950-luvun vaikutusvaltaisimmista raamatuntutkijoista, saksalainen Rudolf Bultmann. Tämä herra Bultmann kirjoitti materialisesta, maallistuneesta maailmankuvasta kumpuavan lausahduksen: ”On mahdotonta käyttää sähkövaloa ja langatonta lennätintä ja hyötyä uusista lääketieteen ja kirurgian löydöistä ja samaan aikaan uskoa Uuden testamentin maailmaan, jossa on henkiä ja ihmeitä.” (Bultmann 1961, 5.)

                      Kun me luemme evankeliumit läpi, huomaamme, että niissä Jeesuksen kerrotaan tehneen valtavasti ihmeitä. Mutta kaikkein yleisin ihme, jonka Jeesus teki – kun katsomme evankeliumeja – oli pahojen henkien pois ajaminen. Evankeliumeista löytyy yhteensä neljä eri kertomusta, joissa Jeesus ajaa eri ihmisistä ulos pahoja henkiä. Eli jos nykypäivän materialistille on vaikea ymmärtää Saatanan ja demonien todellisuutta, niin Jeesuksen missiossa nuo pimeät henkivallat eivät olleet sivuosassa. Päinvastoin Jeesus piti pimeyden henkivaltoja suurimpana vastustajanaan. Hän hyökkäsi perkelettä vastaan.

                      Kuten päivän evankeliumista näemme, pahan hengen pois ajaminen ei ollut ihmeen pääasia. Tuo ihme viittaa johonkin paljon suurempaan. Ihme oli kaikille ilmeinen. Kukaan ei epäile Jeesuksen tekoa. Meillä ei ole UT:ssa kohtia, joissa epäiltäisiin Jeesuksen ihmetekoja. Jeesuksen ihmeteot olivat niin selviä, että ihmiset alkoivat pohtia, mikä on se voima, joka Jeesuksessa vaikuttaa, ja miksi Jeesus tekee näitä ihmeitä. Tuo ihme – pahan hengen pois ajaminen – on kuin ponnahduslauta, jolta Jeesus ja hänen kuulijansa hyppäävät valtavan suurten kysymysten keskelle. ”Muutamat kuitenkin sanoivat: Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” On aivan selvää, että alkukristityt eivät ikinä olisi keksineet, että juutalaiset esittivät Jeesusta vastaan tuollaisen syytöksen. Tämän vuoksi on varsin selvää, että jotkut Jeesuksen kuulijoista todella väittivät, että hän tekee suuria ihmeitä, ajaa ulos pahoja henkiä, itsensä perkeleen avulla. Tämä vuorostaan todistaa, että Jeesus oli ihmeiden tekijänä todella vaikuttava. Mikään pieni ja harmaa henkivalta ei riittänyt selitykseksi – vastustajien piti turvautua järeimpään syytteeseen, Perkele-selitykseen.

                      Myös Jeesus antaa selityksen ihmeilleen. ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on tullut teidän luoksenne.” Mihin tuo Jumalan sormi viittaa? Jumala sormi mainitaan koko Vanhassa testamentissa ainoastaan yhden kerran. Nimittäin siinä kertomuksessa kun Jumala vapauttaa Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Egyptissä tapahtui vitsauksia, joihin vain Jumalan sormi kykeni. Näistä vitsauksista ja Jumalan sormesta kuulemme jakeissa 2. Moos. 8:12–15:

Aaron ojensi kätensä ja löi sauvallaan maata, ja syöpäläisiä tuli sekä ihmisiin että karjaan. Maan tomu muuttui syöpäläisiksi kaikkialla Egyptissä. Myös loitsijat koettivat taioillaan saada aikaan syöpäläisiä, mutta eivät osanneet, Ja kun syöpäläiset vaivasivat ihmisiä ja karjaa, loitsijat sanoivat faaraolle: ”Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.”

Tässä me astumme lunastuksen ja vapauttamiskertomuksen keskelle. Jumalan sormi osoittaa tuonne exodukseen, Jumalan kansan vapautukseen. ”Yksin Jumalan sormi voi tehdä tämän.” Jeesuksen kautta Jumala oli tekemässä jotain aivan ainutlaatuista. Niin kuin Jeesus selittää: ”Jumalan valtakunta on tullut teidän luoksenne.” Jumalan valtakunnalla tarkoitetaan Jumalan valtaherruutta. Nyt Jeesus ajoi Jumalan sormella Saatanan valtaherruuden pois ja niin Jumalan valtaherruus tuli ihmisten keskelle. Jeesus puhuu väkevästä miehestä, joka vartioi linnaansa ase kädessä. Tuo väkevä mies on Paholainen, tämän maailman ruhtinas, joka pitää ihmisiä valtaherruudessaan. Tuo väkeä mies on kuin Egyptin farao, joka piti Israelin kansaa orjanaan, eikä päästänyt heitä vapauteen. Kukaan muu ei ollut pystynyt murtautumaan tuon väkevän miehen linnaan. Mutta nyt tuli toinen vielä väkevämpi.

                      Luukkaan evankeliumin alussa, luvussa 3, Johannes Kastaja esittelee Jeesuksen näin: ”Minä kastan vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” Tuo Väkevämpi murtautui nyt Paholaisen linnaan. Jumalan sormi on taas toiminnassa. Nyt faraon loitsijat ja henkivallat saavat kohdata elävän Jumala, jonka edessä he eivät voi mitään. Tuo väkevämpi vapauttaa Israelin kansan, ei tällä kertaa Egyptin orjuudesta, vaan Paholaisen, synnin ja kuoleman vallasta. Apostolien tekojen luvussa 26 Paavali kertoo, mihin Jeesus Kristus on hänet kutsunut: ”Minä.. lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.”

                      Tämä on suuri kuva missioon. Tuo päivän evankeliumin sokea riivattu mies on kuin mallikuva, yksilön näkökulma, siihen mitä tarkoittaa, kun Jumalan sormi pelastaa, kun Väkevämpi tunkeutuu Väkevän miehen linnaan ja vapauttaa vangin, kun Hyvä Paimen astuu susien keskelle ja repii niiltä lampaat turvaan. Efesolaiskirjeen luvussa 4 Paavali kuvaa tätä tapahtumaa näin: ”Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Kirjoituksissa sanotaankin: – Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin.”  

                      Pahan vallan voittajana Jeesus, tuo Väkevämpi mies, on murtautunut väkevän linnaan, ”hän on laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin” ja alimpiin tyrmiin demonien joukkoon. Hän on murtautunut sinne vapauttaakseen riivattuja ja Saatanan alistamia ihmisraukkoja, ihmisiä, joita kukaan muu ei ole pystynyt auttamaan. Gerasan riivatusta evankeliumi sanoo, että hänessä oli legioonan verran, eli tuhansia pahoja henkiä, ja että ”kukaan ei pystynyt enää köyttämään eikä kahlehtimaan häntä” (Mark.5). Ainoastaan Jeesus pystyi astumaan tuon miehen tasolle, niin alas. Tuo mies oli kuin ”tulesta temmattu kekäle”, demonien ja Saatanan vallasta pelastettu mies. (Sak. 3:2.) Tuollaisia perkeleen käräyttämiä tapauksia, palavia kekäleitä, Vapahtaja pelastaa.

                      Jeesus, Vapahtaja, aloittaa exoduksen, pimeydestä valoon, Saatanan vallan alta Jumalan luo taivaaseen. Meidän kristittyjen puhe Saatanasta on vakavaa puhetta. Lopulta on kyse sielun pelastuksesta. On kyse ikuisesta autuudesta taivaassa tai ikuisesta tuomiosta helvetissä. Jeesus ei jätä meille ei-kenenkään maata, ei ole mitään puolueetonta maata. Jeesus sanoo: ”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.” Kristityksi tullaan siten, että tuo Väkevämpi vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja Paholaisen vallasta. Tämä tapahtuu aivan ensiksi kasteessa. Niin kuin tässä kirkossa on vanha, 1400-luvulta oleva Krusifiksi ja saman ikäinen kasteallas. Ne ovat tuossa vierekkäin. Siinä on Vapahtaja, Väkevämpi Herra, joka on kutsunut meidät kasteessa eksoduksen tielle. Siitä kasteelta lähdetään orjuudesta vapauteen, pimeydestä valoon, kuolemasta elämään, Saatanan vallan alta Jumalan luo. Tällä tielle me olemme, tiellä matkalla taivaaseen. Tällä tiellä meidän turvanamme on Väkevämpi Herra. Häneen voimme luottaa kaikissa tilanteissa. 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Paraisten keskiaikainen kivikirkko on vaikuttava!
Tässä pari kuvaa Paraisten kirkon seinämaalauksista. Paraisten kirkko on 1300-luvulta. Tuo kuvassa oleva krusifiksi on 1400-luvulta. Sen edessä on samalta ajalta oleva kivinen kasteallas, siitä on lähdetty vesien halki kristityn vaellukselle, taivasmatkalle. Krusifiksin yllä on hienoja seinämaalauksia (ilmeisesti) 1400-luvulta. Kuvassa näemme ruoskitun ja lävistetyn Kristuksen. 
Hänen oikealla puolellaan on kuva neitsyt Mariasta, jonka helman alla on koko seurakuntaväki. Kuvassa näkyy kuinka nuo kristityt uskoivat, että neitsyt Maria ei ole vain Jeesuksen äiti vaan myös kaikkien kristittyjen äiti. Tämä perustuu nyt ainakin siihen, että Jeesus on lunastanut meidät omiksi veljikseen - jos olemme Jeesuksen veljiä, olemme luonnollisesti Marian lapsia. 

Kuvassa Maria rukoilee Jeesukselta apua hänen perheelleen siis koko Kristuksen kirkolle, kaikille Jumalan lapsille.

Joulusaarna - Poika on meille annettu!

Jouluaamun saarna - Nyt Betlehemiin! Luuk. 2:1–20; Jes. 9:1–6; Room. 1:2–4

Rakkaat siskot ja veljet Kristuksessa, jouluun kuuluu täydellinen yllätys. ”Yhtäkkiä paimenten ympärillä oli taivaallinen sotajoukko” – Herran enkeli ilmoitti heille, mitä oli juuri tapahtunut: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” Tämä sama yllätyksen elementti näkyy myös siinä, kuinka enkeli Gabriel ilmestyy Marialle ja sanoo, ”Korkeimman voima peittää sinut varjollaan..” Jouluna juhlimme sitä, kuinka Jumala tuli ihmiseksi meidän keskellemme Jeesus-vauvassa.

Jouluevankeliumin lopusta löydämme sanat: Maria, ”kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” (Luuk. 2.) Me kristityt olemme jo 2000 vuoden ajan tutkineet, pohtineet ja palanneet näihin tapahtumiin, joulun ihmeeseen.

Nykyään synnytyslaitokselle ei päästetä paljoa vierailijoita, mutta Jeesuksen synnytysasemalla Betlehemissä oli kynnys matalalla. Varhaisin perimätieto, 150-luvulta, kertoo Jeesuksen syntyneen Betlehemin luolassa, jossa paimenet ruokkivat lampaitaan. Siellä ei ollut hienoja sänkyjä vaan Maria asetti Jeesus-vauvan lampaiden seimeen, heinien joukkoon, syöttökaukaloon. Tuonne vaatimattomaan paikkaan saivat tulla sekä vähemmän arvovaltaiset vieraat – ihan tavalliset paimenet että ne ulkomaalaiset idän tietäjät.

Betlehem on vanha hepreankielinen sana ja kaupungin nimi. Se tarkoittaa ”leivän taloa”. Elämän leipä, Jeesus Kristus, syntyi ihmiseksi juuri leivän talossa, Betlehemissä. Jeesus tuli ruokkimaan nälkäiset ihmiset omalla ruumiillaan. Hän tuli leiväksi ja elävän veden, ikuisen veden lähteeksi. Siksi onkin sopivaa, että hänen ensimmäinen nukkumapaikkansa oli seimi, syöttökaukalo. Seimiasetelmissa on perinteisesti härkä ja aasi. Profeettaja Jesajan kirjassa Jumala sanoo näin: ”Minä kasvatin lapsia, saatoin heidät täyteen mittaan, mutta uhmaten he ovat nousseet minua vastaan. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua.” (Jes. 1:3–4.) Messiaan syntymään kuuluu köyhyys ja hylkääminen. On ihmeellistä ajatella, että häneltä, jonka kautta koko maailma on saanut syntynsä, suljettiin monta ovea tässä maailmassa. Niin kuin evankelista Johannes kirjoittaa evankeliumin alussa: ”Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh. 1:11.) Juuri näin kävi Betlehemissä: pyhä perhe ja Messias-vauva eivät saaneet sijaa Betlehemin majatalosta. Jeesuksen syntymäkertomuksessa on jo viittaus hänen kohtaloonsa: hän syntyy eläinten keskellä, hän kuolee roistojen rinnalla. Hän syntyy majatalon ulkopuolella, hän kuolee Jerusalemin muurien ulkopuolella, Golgatalla. Monet haluavat jättää Vapahtajan elämänsä ulkopuolelle.

Jumalan Poika syntyy ristin varjossa, ja silti, tuossa Pojassa on ikuinen elämä, hänessä on Immanuel, Jumala meidän keskellämme. Kuolema ei voi saada häntä valtaansa. Seimessä makaa, nukkuu ja jokeltelee ihmislapsi ja täysi Jumala. Tästähän meidän uskossamme on kyse. Neitsyestä syntyneenä tähän maailmaan Jumala on todella tullut meidän tasollemme. Niin kuin profeetta Jesajan kirjassa julistettiin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon.” (Jes. 9.)

Huomatkaa kenelle tämä Poika on syntynyt, kenelle tämä Poika on annettu. Pimeällä kedolla Herran enkeli ilmestyi paimenille ja kuulutti juhlallisesti. ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2.) Tämä Poika on syntynyt Betlehemin paimenille. Hän on syntynyt työn ja kuormien uuvuttamille. Tämä on ilosanoma koko kansalle, jokaiselle asukkaalle, jokaiselle ihmiselle, myös sinulle ja minulle. Neitsyt Maria ja Joosef jakavat ilonsa ulkopuolisille – kedon paimenille ja itämaan tietäjille löytyy tilaa tuon lapsen luota. Heidät otetaan perheen piiriin. Seimen äärellä me emme jää ulkopuolisiksi vaan meidät otetaan lapsiksi Jumalan perheväkeen. Myöhemmin tuo Jumalan Poika opetti meidät rukoilemaan hänen kanssaan: ”Isä meidän, joka olet taivaissa.” Tuon Jumalan ainosyntyisen Pojan kautta, hänen kanssaan, myös meistä tulee Jumalan lapsia. Jumalan Poika tuli ihmislapseksi, jotta meistä ihmisistä voisi tulla Jumalan lapsia.

Seimen äärellä solmitaan rauha Jumalan kanssa ja ihmisten kanssa. Evankelistat kuvaavat hyvin erilaisin tavoin, kuinka tuo Poika on annettu kaikille, kuinka hän on syntynyt meidän kaikkien Vapahtajaksi. Evankelista Matteus kertoo idän tietäjistä – he olivat todennäköisesti Babylonian tietäjiä. (Matt. 1.) Babylonia oli juutalaisten historiallinen arkkivihollinen – aikoinaan Babylonian armeija oli ajanut juutalaiset pakkosiirtolaisuuteen. Silti Babylonian viisaille on tilaa seimen äärellä – myös babylonialaisille on syntynyt Poika, myös heille on Poika annettu. Myös heille kuuluu Vapahtaja ja syntien anteeksiantamus. Evankelista Matteus kertoo myös, että pyhä perhe pakeni Egyptiin. Egyptissä, siellä orjuuden maassa, Israel oli aikoinaan kokenut kovia. Nyt Jeesus, Vapahtaja, saapuu Egyptiin. Jumalan pelastus, Jeesus, kuuluu myös Egyptin asukkaille. Evankelista Luukas kertoo, että Jeesus-vauvaa saivat ihmetellä niin Betlehemin paimenet kuin myös Jerusalemin hurskaat juutalaiset. Näin meille kerrotaan, että Poika on annettu, hän on syntynyt meille kaikille, babylonialaisille, egyptiläisille, juutalaisille, suomalaisille.

Jouluna puhutaan aina rauhasta. Jeesus on rauhan ruhtinas. Kuitenkin pyhälle perheelle Jeesus, tuo rauhan ruhtinas, toi maanpakolaisuutta, kuoleman uhan, ja paljon vaikeuksia. Jeesus lupaa omilleen ristin kannettavaksi, ja kuitenkin hän sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27.) Jeesus-vauvalle ei ollut sijaa Betlehemin majatalossa. Hänellä ei ollut paikkaa mihin päänsä painaa. Hänet teloitettiin ristillä kaupungin ulkopuolelle. Myös me, hänen seuraajansa, saamme astua ristin tielle.

Evankelista Luukas on evankelistoista ainut, joka mainitsee keisari Augustuksen. Hän kertoo, kuinka siihen aikaan keisari Augustus antoi käskyn, että koko valtakunta oli verolle pantava. Vanha käännös ilmaisee asian niin, että ”kaikki maailma oli verolle pantava”. Yhtä kaikki nuo ilmaukset ”koko valtakunta” tai ”kaikki maailma” kuvaavat sitä tosiasiaa, että keisari Augustus laittoi koko maailman, kaikki kansat liikkeelle. Keisari Augustus oli ensimmäinen todellinen maailman hallitsija. Voimme ajatella, että niin kuin keisari Augustuksen mahtikäsky verotuksesta koski kaikkea maailmaa, niin Jeesuksen syntymä koski kaikkea maailmaa, koko Rooman valtakuntaa, se koski Babylonian ja Egyptin valtakuntia. Jumalan Poika syntyi kaikille.

Jeesus Kristus saapui tänne maailmaan kerran nöyrästi ja salaisesti, syntyessään Betlehemissä. Kerran, aikojen täyttyessä, hän saapuu uudestaan, mutta silloin hän tulee Isänsä kunniassa ja kirkkaudessa, julkisesti, niin että jokainen näkee hänet: Paavali kirjoittaa, että silloin ”Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.”” (Fil. 2:10–11.)

Enkelien ylistyslaulu paimenten kedolla oli alkusoittoa. Tuo ylistys kaikuu taivaassa ja maan päällä – Kunnia Jumalalle korkeuksissa! Niin kuin enkelit ensimmäisenä jouluna, kumarretaan mekin nyt seimen lasta, kumarretaan häntä jo nyt, ja sitten kun hän saapuu kerran kunniassa ja kirkkaudessa kaikkien nähden. Sanokaamme niin kuin paimenet: Nyt kiireesti Betlehemiin! Lauletaan hänelle koko elämämme ajan enkelien ja kaikkien pyhien kanssa: Gloria in excelsis Deo – Kunnia Jumalalle korkeuksissa! Kertokaamme niin kuin nuo paimenet myös muille, kaikelle kansalle tämä ilo: meille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus. Taivaan Isä on asettanut Betlehemin ihmeen maailman jokaisen kolkkaan – Betlehem, leivän talo, on jokaisessa kirkossa, siellä on elämän leivän alttari – siellä on syöttökaukalo, seimi, jossa Jeesus ruokkii meitä ikuisen elämän leivällä.  

Saarna - "Älä hylkää häntä"

Herran syntymä on lähellä: Sef. 3:14–17; Fil. 4:4–7; Matt. 1:18–24

Rakkaat kristityt,

Joulun odotus on iloista odotusta. Kirkon perinteessä tuo tämän päivän VT:n lukukappaleessa, Sef. 3, mainittu tytär Siion on nähty profetiana neitsyt Mariasta. ”Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem!” Mutta mikä on tämän tytär Siionin ilon syy? Vastaus löytyy tästä: ”Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa... Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef. 3.) Marian elämän perustunne on ilo. Luukkaan evankeliumissa enkeli Gabriel tervehtii Mariaa hämmentävin sanoin: ”Iloitse Maria, sinä armon saannut! Herra kanssasi!” (Luuk. 1:28.) Tästä messiaanisesta ilosta huolimatta Jeesuksen odotukseen ja syntymään liittyy myös paljon pelkoja, hämmennystä ja levottomuutta. Kärsimyksen miekka oli lävistämä Marian oman sydämen, mutta silti tuo evankeliumin ilo säilyi aina Herran äidillä.

Päivän evankeliumitekstistä näemme, että Joosef oli täysin hämmentynyt Marian raskaudesta. He olivat vasta kihloissa, ja nyt Maria oli raskaana, eikä Joosef tiennyt kenen lasta tuo nainen odottaa. Joosef, tuo hurskas ja hyväsydäminen mies, pohti mielessään. Minä jätän Marian kaikessa hiljaisuudessa. Vanhassa Raamatun käännöksessä tuo Joosefin ajatus Marian hylkäämisestä tulee jotenkin selkeämmin esille kuin nykykäännöksessä: Joosef aikoi ”salaisesti hyljätä hänet”. Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ”älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi.” Joosef, tuskin kukaan muukaan ihminen, aavisti, kuka tuo Maria oikeastaan oli, ja kuinka käsittämättömän suuri ja siunattu kutsumus ja tehtävä hänellä oli Jumalalta.

Kansainvälinen uutislehti, National Geographics, julkaisi uusimmassa numerossaan laajan artikkelin neitsyt Mariasta. Artikkelin otsikkona on: Kuinka Neitsyt Mariasta tuli maailman vaikutusvaltaisin nainen. Luukkaan evankeliumissa tuo Herran vähäinen palvelija julistaa: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.” (Luuk. 1:46–48.) Tämä profetia – kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi – on todella käynnyt toteen Marian kohdalla. Häntä voidaan pitää maailman vaikutusvaltaisimpana naisena.

Nykyään kun julkisuutta, mediahuomiota ja valtaa jumaloidaan ja tavoitellaan niin paljon, voisi kuvitella, että moni meistä olisi innoissaan ottanut Marian luokseen: ”Olen melkein sukua julkkikselle!” ”Olen naimisissa maailman vaikutusvaltaisimman naisen kanssa.” Tosiasiassa Marian suuruus on paljastanut vasta vähitellen – Maria kulkee varjoissa, ei julkisuuden parrasvaloissa. Hän on Nasaretin tuppukylän tytär. Hän ja hänen perheensä eivät saa sijaa Betlehemin majatalosta. Jesajan kirjassa Herran palvelija, kansojen valo, kertoo, kuinka Jumala pitää häntä käsissään: ”Kätensä varjoon hän minut kätki.. Hän sanoi minulle: ”Sinä olet minun palvelijani, Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni.” (Jes. 49.) Mielestäni tämä on hieno kohta: Jumala kätkee todellisen Palvelijansa, tuon Palvelijan, joka on oleva koko maailman Valo, Jeesuksen Kristuksen, kättensä varjoon. Samalla tavalla myös Maria kasvaa ja kulkee varjoissa, Herran käden varjoissa, kuoleman varjon maassa. Vasta hiljalleen paljastuu, kuka hän todella on.

Enkeli sanoo Joosefille: ”Älä pelkää ottaa Mariaa tykösi.” Ajattele, jos Joosef olisi hylännyt Marian, mitä hän olisikaan tehnyt. Hän olisi ajanut pois neidon, jonka kohdussa kasvaa itse Messias, Jumalan Poika. Kristuksen kirkko opettaa, että kaikki mitä se uskoo Mariasta, perustuu siihen, mitä se uskoo Jeesuksesta Kristuksesta. (KKK 487.) Mariaa kutsutaan armoitetuksi, koska hän on saanut tulla Jeesuksen armon osalliseksi ennen ketään muuta. Mariaa kutsutaan Jumalan äidiksi, koska hän on Herran äiti, hän on Jeesuksen äiti, Jeesuksen, joka on Jumalan Poika. Jumalan Poika on, niin kuin uskontunnustus sanoo, ”samaa olemusta kuin Isä, Jumala Jumalasta”. Juuri siksi, että Jeesus on Jumala, Mariaa on kutsuttu ja kutsutaan ”pyhäksi Jumalan synnyttäjäksi”, ”Jumalan äidiksi”. Myös luterilainen kirkko pitää kiinni näistä totuuksista. Marian suuri korotus ja kunnioitus johtuu siitä, että kirkko ylistää ja palvoo Jeesusta.

Minua ihmetyttävät nuo enkelin sanat Joosefille: ”Älä pelkää ottaa Mariaa tykösi.” Ne koskevat myös meitä 2000-luvun kristittyjä. Golgatan ristillä roikkuessaan Jeesus näki äitinsä ja rakkaimman opetuslapsensa. Silloin hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä. (Joh. 19:26–27.) Ajatelkaa, viimeisinä sanoinaan ennen kuolemaansa, Jeesus pitää huolen siitä, että hänen rakas äitinsä ei jää ilman koti, äitiä ei hyljätä. Samoin viimeisinä sanoinaan Jeesus pitää huolen siitä, että hänen rakkain opetuslapsensa ei jää ilman hyvää ja rakastavaa äitiä. Mariasta tuli Kristuksen kirkon äiti. Apostolien tekojen luku 1 kertoo, että Maria oli mukana Jerusalemin seurakunnassa kaikkien apostolien kanssa. Joosef ei hylännyt Mariaa, Jeesuksen rakkain opetuslapsi ei hylännyt Herran äitiä, kirkko ei hylännyt Mariaa. Marian kanssa kristityt ymmärsivät Jeesusta.

Enkelin ilmestymisen jälkeen Joosef varmasti katsoi Mariaa aivan uusin silmin. Kuka tuo neitonen oikein on? Mikä tehtävä hänellä on? Samalla tavoin kristityt ovat katsoneet Mariaa ja näin heidän ymmärryksensä Jeesuksesta on kasvannut. Marian merkitystä pidetään niin tärkeänä, että hänet mainitaan jopa uskontunnustuksessa, kun siinä puhutaan Jeesuksesta: ”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta.” Enkelin sanoissa Joosefille korostuu kolme asiaa: 1) Jeesus sikiää neitsyestä Pyhän Hengen voimassa. Tässä ei ole mitään seksuaalista, tähän ei tarvita miestä. 2) Pojalle tulee antaa nimeksi Jeesus ”sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” 3) Pojan nimenä on myös Immanuel, joka merkitsee ”Herra on meidän kanssamme.” Nämä kolme asiaa kuuluvat kaikki erottamattomasti yhteen.

Jumalan Sana opettaa, että ainoastaan Jumala itse voi antaa täydellisesti kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen nimi on hepreaa – Jehosuah – se tarkoittaa Herra pelastaa. Jeesus Herra pelastaa kansansa synnin vallasta – ei siis Rooman vallan alta eikä taloudellista vaikeuksista, vaan synnin vallan alta. Tuossa ongelmassa, synnistä pelastamisessa, ei voinut kukaan muu auttaa kuin itse Jumala. Tämän vuoksi Jeesus sai toiseksi nimekseen Immanuel – se on hepreaa ja tarkoittaa: Jumala meidän kanssamme. Eli kun Jeesus pelastaa kansansa sen synneistä, hän on todella Jumala meidän keskellämme. Neitsyt Marian kohdussa, Betlehemin seimessä idän tietäjien, paimenten ja jopa eläinten keskellä, on Jeesus-vauva, Immanuel, Jumala meidän keskellämme. Paavali kirjoittaa tästä Jumalan nöyrtymisestä meidän tasollemme: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa..” (Fil. 2.)

Marian neitsyys, Jeesuksen sikiäminen Pyhästä Hengestä, liittyy olennaisesti tähän, että Jeesus on todella Jumala meidän keskellämme, Immanuel. Ihmiskunta oli synnin, perisynnin vallassa. Sen suurin ongelma oli synti. Israelin keskeltä tai koko ihmiskunnan keskeltä ei löytynyt ketään joka olisi voinut pelastaa meidät tästä synnistä, joka johtaa ikuiseen kuolemaan, helvettiin. Synti johtaa eroon Luojasta, eroon lähimmäisistä, toisista ihmisistä, eroon itsestä, eroon elämän tarkoituksesta ja merkityksestä, eroon ilosta ja ihmisarvosta. Vain Jumala saattoi ratkaista tämän ongelman ja siksi hän lähetti ainoan Poikansa ihmiseksi. Tuo Poika on, niin kuin uskontunnustus sanoo, samaa olemusta kuin Isä, Jumala Jumalasta. Hänessä kohtaamme Pelastajamme, täydellisen ihmisen ja täydellisen Jumalan. Juuri Maria antaa Jeesukselle täydellisen, synnittömän ihmisyyden, ihmisluonnon, Pyhän Hengen kautta Jeesus on täydellinen Jumala.

Älkäämme hurskaat kristityt pelätkö ottaa Mariaa tykömme. Niin kuin tuo Jeesuksen rakkain opetuslapsi, niin myös meidän on syytä ottaa neitsyt Maria omaksi äidiksemme. Häntä katsoessamme ymmärrämme, kuka Jeesus todella on. Hänen kauttaan olemme saaneet Jeesuksen, meidän pelastajamme. Me kristityt uskomme pyhäin yhteyteen, me uskomme taivaaseen ja taivaan todellisuuteen. Me uskomme, että Jeesus Kristus istuu taivaassa Jumalan oikealla puolella kaikkien pyhiensä, profeettojensa ja enkeliensä kanssa. Heprealaiskirjeessä sanotaan, että meitä ympäröi ja rohkaisee todistajien kokonainen pilvi. Hengelliset joukot, perille päässyt seurakunta taivaissa. Maria on taivaissa kaikkien pyhien joukossa. Hän ei istu siellä toimettomana kädet tumpussa. Hän on kädet ristissä. Hän rukoilee Kristuksen omien puolesta, meidänkin puolesta.

Nyt aivan lopuksi kerron yhden asian: Vuonna 1917 Englannin Manchesterin kirjasto sai useita egyptiläisiä papyruksia. Niiden joukosta löytyi Maria-rukous, joka on peräisin 250-luvulta. Se on vanhin historian tuntema Maria-rukous! Alkuperäinen kreikkalainen teksti on käännetty suomeksi (Elina, Vuola: Jumalainen nainen. Neitsyt Mariaa etsimässä, s. 30–31). Tuo rukous kuuluu näin: ”Sinun turviisi pakenemme Pyhä Jumalansynnyttäjä. Älä hylkää rukouksiamme hädässämme vaan varjele meidät aina kaikista vaaroista kunnioitettu ja siunattu Neitsyt.” (P. 470.)

On totta, että luterilaisilla ei ole ollut tapana pyytä pyhiltä esirukousta. Pyydämme tietysti toisiltamme esirukousta. Joka tapauksessa myös meidän luterilaiseen uskoon kuuluu sen tunnustaminen, että meillä on taivaallista rukoustukea, meillä on paljon siskoja ja veljiä iäisyydessä – itse Jeesus Kristus elää rukoillakseen meidän puolestamme, samoin kaikki pyhät ja marttyyrit elävät taivaassa jatkuvassa rukouksessa. Tarvitsemme myös neitsyt Marian, Jumalan äidin, esirukousta. Älkäämme hylätkö Mariaa. Älkäämme missään nimessä hylätkö hänen Poikaansa, Jeesusta Kristusta, maailman valoa. Alussa sanoin, että neitsyt Maria on maailman vaikutusvaltaisin nainen. Historia sen todistaa. Ne ihmiset jotka pääsevät taivaaseen, ovat maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä. Täällä maan päällä he kulkevat Herran käden varjossa, Herran käden armossa, ristin tiellä, monta kertaa hyljättyinä. Kaikissa koettelemuksissa heillä on kuitenkin tuo Marian ilo, tuo tytär Siionin ilo – maailman voimakkaimman naisen ilo: ”Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef. 3.)

Kuka koodaa moraalin ja totuuden? Ihminen astumassa Jumalan asemaan.

Mitä pitäisi ajatella roboteista ja tekoälystä? Ohessa on Talouselämän tekemä ajankohtainen juttu: Robotit tulevat osaksi arkea – Millaisia moraalisia päätöksiä haluamme niiden tekevän? Jos, niin kuin moni sanoo, robotit ovat tulevaisuudessa, ehkä 30 vuoden kuluttua, ihmisiä älykkäämpiä, niin millaisia vastuita ne voivat kantaa, mitä ne voivat tehdä? Voiko sotilasrobotti painaa liipasinta? Entä jos lääkärirobotti tekee virheen ja myrkyttää potilaan, kuka maksaa vakuutusmaksut?

Tuossa TE:n jutussa haastateltu tutkija, Michael Laakasuo, pohtii, millaisin perustein robotit voisivat tehdä ratkaisuja. Teologina ja kristittynä kuulostaa kummalliselta, että robotin kovalevylle pitäisi syöttää moraalikoodi. Me ihmiset olemme saaneet tuon moraalikoodin Jumalalta – ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Meihin syötettiin moraalikoodia Siinain vuorella. Jeesus kirkasti moraalia vuorisaarnassaan. Moraali tulee Jumalalta. Robotti, olkoon se vaikka kuinka älykäs, on tässä mielessä eri asemassa kuin ihminen. Robotti ei ole ollut Siinain juurella. Se ei ole Jumalan kuva. Se ei voi rakastaa Jumalaa. Se ei voi kuulla Jumalan puhetta, saatikka vastata siihen.

Robotiikkaa johtaa meidät mielenkiintoisiin kysymyksiin. Voiko ihminen tosiaan koodata, päättää ja tietää ”mikä on oikein ja mikä väärin”? Eikö meillä ihmisillä ole näistä asioita valtavasti eri mielipiteitä? Kuka saa päättää? Minkä puolueen linja voittaa?

Nykyään kiistellään avioliitosta. Liberaalin linjan edustajat inttävät, että avioliitto ei ole meille ulkoapäin annettu, vaan että ihmiset voivat aika vapaasti määrittää avioliiton. Mielestäni robotti-keskustelu palaa juuri tähän kysymykseen. Mikä on meidän määriteltävissä ja mikä tulee meille annettuna? Tulevaisuudentutkija ja Googlen tekninen johtaja Ray Kurzweil ennusti tammikuussa Huffington Postille, että 2030-luvulla ihmisten aivot ovat kytköksissä nanotietokoneisiin, jotka lisäävät henkistä kapasiteettiä valtavasti. Kurzweilin mukaan ihmisistä tulee rajattomuudessaan Jumalan kaltaisia. Ihmistä koskeva informaatio voidaan myös kopioida niin tarkasti keinotekoiselle alustalle, että ihmisestä tulee tietyssä mielessä kuolematon. [Katso: Kurzeilin ajatus.]

Näissä visioissa tulee tietysti Eeden ja lankeemus mieleen – kielletty tiedon hedelmä. Apple lupailee taas tekevänsä meistä kaikkitietäviä ja kuolemattomia. Teistä tulee Jumalan kaltaisia. Tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan. Robotikkaa on aihe, joka koskee kysymyksiä juuri siitä, mikä on ihminen. Se on hyvin teologinen kysymys, kysymys, johon lopulta vain Jumala antaa oikean vastauksen. Ehkä nykyään, ja tulevaisuudessa vielä enemmän, kamppaillaan siitä, kuka koodaa meihin ihmisiin todellisen totuus- ja moraalikoodin. Jumala vai ihminen?

Uusi aluevaltaus!

Tämä on historiallista. Ohessa on ensimmäinen youtubeen lataamani video. Tästä vielä kehittyy :)

Emil Antonin Vatikaanin II kirkolliskokous

Sain kommentoitavaksi Emil Antonin uuden kirjan Vatikaanin II kirkolliskokous. Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan. Teoksen aihe on varmasti suurimmalle osalle suomalaisista tuikituntematon. Vatikaanissa pidettiin vuosina 1962–1965 kirkolliskokous, johon osallistui tuhansia piispoja eri hiippakunnista ympäri maailmaa. Tätä kokousta pidetään 1900-luvun tärkeimpänä kirkollisena tapahtumana. Se vaikutti varmasti paljon katolisen kirkon kehitykseen. Tuossa kokouksessa ei muutettu kirkon dogmia eikä julistettu uusia dogmeja. Sen sijaan joitain käytäntöjä muutettiin – esimerkiksi kansankielisyys lisääntyi messuissa ja ehtoollista alettiin useammin antamaan kahdessa muodossa. Katolinen uskohan lähtee siitä, että Kristus on kokonaan läsnä kummassakin ehtoollisaineessa – leivässä ja viinissä.

Kirjan takakannessa on joukko arvostettuja professoreja ja tiedemiehiä Helsingin yliopistosta, jotka lausuvat kehujaan kirjalle. Nuo kaikki kommentaattorit ovat kuitenkin luterilaisia. Olisi kiva saada tästä kirjasta nimenomaan katolisten teologien ja kirkonpalvelijoiden näkemyksiä. Itselläni ei riitä asiantuntemusta ottaa osaa niihin kiprakoihin jälkilöylyihin, joita katolisessa kirkossa on käyty tämän konsiilin päätyttyä jo 50 vuoden ajan. Itselleni Vatikaani II on tullut tutuksi kokouksen tärkeimpien asiakirjojen kautta. Olen lukenut Konstituutiot eli Vatikaani II:n tärkeimmät asiakirjat, jotka on käännetty suomeksi. Katolista katekismusta voidaan ilmeisesti pitää Vatikaani II:n hedelmänä. Senkin, 700-sivuisen opuksen, olen kahlannut läpi. Varsinkin tuo katekismus teki vaikutuksen. Hienoa teologiaa ja uskonoppia.

Anton kirjoittaa, että konsiilia seurasi kovat teologiset kiistat sen oikeasta tulkinnasta. Joidenkin teologien mukaan konsiili oli kuin vallankumous, jossa lähestulkoon syntyi uusi kirkko. Toisen näkemyksen mukaan konsiili on luontevassa, orgaanisessa jatkumossa kirkon 2000-vuotisen historian kanssa. Tätä jälkimmäistä linjaa kannattivat suuret paavit – Johannes Paavali II ja Benedictus XVI. Näin siis aina paavi Fransicukseen asti katolisessa kirkossa on ollut vallalla tuo jatkuvuutta korostava tulkinta. Kirjan lopussa Anton pohtii, miten paavi Fransicus suhtautuu Vatikaanin 2. konsiiliin.

Puhaltavatko katolisessa kirkossa nyt uudet tuulet? Ainakin minä sain sen käsityksen Antonin kirjasta, että Fransicus ei astele tuttuja jatkuvuuden teitä. ”Minä olen Vatikaani II”, niin kuin joku liberaali on kuvaillut Fransicusta. Usein sanotaan, että Vatikaanin II:n konsiilin tarkoitus oli päivittää kirkko, avata se missionaariseksi, armahtavaksi ja rakastavaksi. Media on yleisesti ottanut Fransicuksen lempipaavikseen – häneen yhdistetään kaikki uudistusmielisyys ja muutos, rakkaus ja armollisuus. Myös Anton esittää Fransicuksen tässä valossa. Olisi kuitenkin syytä korostaa, että tämä median näkökulma ei aivan vastaa totuutta: myös Johannes Paavali II ja Benedictus XVI korostivat aivan valtavasti armollisuuden ja missionaarisuuden merkitystä. Myös he vierailivat jatkuvasti orpojen ja sairaiden luona, ja pesivät vankien jalkoja. Tässä mielessä Fransicus kulkee Johannes Paavali II:n, Benedictus XVI:n ja monien edeltäjiensä tiellä. Tuolla tiellä Fransiscus on jatkuvuuden tiellä.

Vatikaanin II:n konsiili avasi katoliseen kirkkoon varmasti monia uudistuksen tuulia. Itse olen sitä mieltä, että jos puhutaan ”Vatikaani II:n hengestä” – niin kuin on usein tehty – ollaan harhateillä. Innokkaimpien ja levottomimpien kirkonuudistajien mielestä nykyään katolisessa kirkossa puhaltaa taas ”konsiilin henki”. Mielestäni on kuitenkin syytä painottaa, että todellisuudessa ei ole mitään ”Vatikaanin henkeä” tai ”konsiilin henkeä”, ja jos on, niin siitä pitäisi päästä eroon. On ainoastaan Pyhä Henki joka johdattaa yhtä, pyhää, apostolista ja katolista kirkkoa. Kyseessä on se sama Henki, Totuuden Henki, jonka Jeesus lupasi antaa opetuslapsilleen, jotta hän johdattaa heidät kaikkeen totuuteen (Joh. 16:13).

Apostolien tekojen luvussa 15 kuvataan äärimmäisen tärkeää ”kirkolliskokousta”, tai vielä merkittävämpää, nimittäin apostolien kokousta. Sen kokouksen loppuraportissa pyhä Pietari yhdessä muiden apostolien kanssa toteaa näin: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa.” (Ap. t. 15:28.) Pietari vielä, samassa kokouksessa, kirkastaa kristillisen pelastusopin: ”Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät.” (Ap. t. 15:11.)

Tähän loppuun sopii lainaus paavi Johannes Paavali II:lta. Hän sanoi Vatikaanin II:n konsiilin kriitikoille, että emme voi olla luottamatta ”Herramme armoon, joka ilmeni viime aikoina sen Pyhän Hengen puheen kautta, jonka kuulimme kirkolliskokouksessa.” (s. 218.) Mielestäni konsiilin loppuraportit (Konstituutiot), joita Emil Anton kirjassaan esittää, ovat hienoja teologisia kirjoituksia. Ne ovat syntyneet tuhansien piispojen kovan keskustelun, työn ja tutkimisen ja rukouksen hedelmänä Pyhän Hengen johdatuksessa. Näin haluan uskoa. Oman vaatimattoman näkemykseni mukaan Vatikaanin II:n konsiili teki katoliselle kirkolle hyvää. Toivottavasti tuota kokousta tulkitaan tulevaisuudessakin jatkuvuuden näkökulmasta. Se on se paras ja rakentavin tulkintalinja. Emil Anton on tehnyt tärkeän kirjan tärkeästä aiheesta.