keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kuulumisia Uppsalasta

Tulin eilen Ruotsista, Uppsalasta, jossa osallistuin eksegeettien päivään. Kyse on vuotuisesta, yliopiston järjestämästä teemapäivästä. Olin mukana Åbo Akademin Jeesus-ryhmän, HJW:n jäsenenä. Todella mielenkiintoinen päivä. Paikalla oli kaksi Jeesus-tutkimuksen mammuttia: J.D.G. Dunn ja Bauckham. Professorit puhuivat täydelle salille siitä, mihin tietomme Jeesuksesta perustuvat. Dunn painotti, että Jeesus jätti lähimpiin seuraajiinsa (12opetustalasta) ja muihinkin kuulioihinsa ja näkijöihinsä lähtemättömän vaikutuksen, muistikuvan. Evankeliumeihin on tallennettu tuo muistikuva. Tämä selittää, miten on mahdollista, että matteus, markus ja luukas ovat Jeesuksen kuvauksissaan, niin samanlaisia, vaikkakin ne sisältävät pieniä eroja. Bauckham puhui siitä, että evankeliumien tiedot Jeesuksesta pohjatuvuat silminnäkijätodistuksiin. Markus on selvästi käyttänyt Pietaria päälähteenään. Luukkaan evankeliumin alussa kerrotaan, että monet olivat ryhtyneet töihin kirjoittaakseen Jeesuksen elämästä. Tämän takia evankelista Luukas oli halunnut etsiä käsiinsä niitä ihmisiä, jotka olivat tunteneet, nähneet ja kuulleet Jeesuksesta. Heitä hän haastatteli, ja heidän kerrontansa pohjalta hän kirjoitti evankeliumiaan, Luuk. 1:1 - 4.


Reissukaverini Vesa on kirjoittanut päivän annista hyvän tekstin, joka aukeaa tästä. Lukekaa, jos osaatte ruotsia:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.