torstai 6. marraskuuta 2008

Puheen rippeitä

Pidin aamulla päivänavauksen Klassikon koulussa. Laitan tähän puheeni pääpointit. Alkuun soitin Dylanin biisin Ring Them Bells, jonka tubi-versio on tässä.

Heipähei. Kuten varmaan tiedät pastorit ja seurakunnan työntekijät tekevät m. m. sielunhoitotyötä. Se tarkoittaa sitä, että me jutellaan ihmisten kanssa, joilla on elämässä vaikeata. Haluaisin jakaa sinun kansasi erään ahdistuneen ihmisen mietteitä.
Hän sanoi jotenkin näin:

’Mä oon ihan maassa, vääntynyt vääräksi. Aamusta iltaan mä kuljen surusta synnkänä. Mun lanteet ovat tulessa, ruumiissani ei ole tervettä paikkaa. Olen lopussa, rikki lyöty, sydämeni huutaa tuskasta. Sydämeni värisee, voimani hupenevat, silmieni valo sammuu. Ystäväni ja naapurini karttavat minua onnettomuuteni tähden, omaiseni pysyvät loitolla. Minun henkeäni uhataan ja minulle viritetään ansoja. Minä en enää tajua mistään mitään, en voi sanoa sanaakaan vastaan.’

Tietyissä tilanteissa on normaalia käyttäytyä epänormaalisti. Joidenkin tosi vaikeiden ongelmien edessä normaalin ihmisen reaktio on epänormaali, hallitsematon ja odottamaton. Joku on sanonut osuvasti, että ihminen, joka ei tietyissä epänormaaleissa tilanteissa menetä malttiaan, ei omaa malttia, jota menettää.

Tuo lukemani ahdistuneen ihmisen vuodatus on peräisin, pienin muunteluin suoraan Psalmista 38. Veikkaisin, että tuo vuodatus kuvaa jotenkin myös meidän tämän päivän ihmisten salaisia ajatuksia, jotka kertovat siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Avautuminen on joskus tosi terveellistä. Jossain tilanteissa se on terveen ihmisen merkki, että reagoi rajusti, odottamattomalla tavalla odottamattomiin ja rajuihin tapahtumiin. Minusta se on tosi vapauttavaa, että Raamatun henkilöt itkevät, valittavat, kadottavat elämänhallintansa, nolostuvat, raivostuvat, menettävät malttinsa, rakastuvat jne.

Vapaasti suomennettuna ja vähän tulkiten tuossa Dylanin kappaleessa lauletaan: soittakaa kelloja uneliaalle morsiamelle, soittakaa kelloja, niin että kansa kuulee ja tuntee, että Jumala on. Soittakaa kelloja, kun paimen on unessa, ja vuoret ovat täynnä eksyneitä lampaita, itkevien tuulien keskellä. Soittakaa kelloja sokeille ja kuuroille, jälkeen jäänneille, niille harvoille valituille, jotka tulevat hallitsemaan enemmistöä kun peli päättyy. Soittakaa kelloja itkevälle lapselle, syyttömänä tuomitulle.

Psalmeissa näkyy se, että ihminen on aika heikko ja elämä on vaikeata. Kuitenkin tuo kirja päättyy suoranaiseen ylistyksen tykitykseen. Itse pidän näistä jakeista, Ps. 118: ’He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni. Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut. Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Minä en kuole vaan elän. Avatkaa minulle vanhurskauden portit.’

ps. oon innostunut siitä, miten osuvia Psalmit ovat. Tämän päivän nuori/vanha voi varmasti löytää niistä ihan omia tuntemuksiaan vaikka kuinka paljon.

3 kommenttia:

  1. moro,
    mihin aborttijuttu hävis? Oli tosi hyvä!

    VastaaPoista
  2. Moro. Niin mä poistan aina välillä täältä kamaa ilman sen kummenpaa syytä. Pitääne laittaa yleisön pyynnöstä uudesti esille.

    VastaaPoista
  3. Älä viitti mä oon soveltanu paria näist materiaalesita mun jehovan todistaja työhön.

    VastaaPoista

Kiitos välittömästä palautteesta.