torstai 21. tammikuuta 2010

Meemit vs. geenit - kirkkoon etsitään innostavaa johtajaa

Tulevissa piispanvaaleissa on mahdollisuus saada kirkolle oikein hyvä hengellinen johtaja. Millainen sellainen on? Nykyään kuulee aika paljon puhetta innostamisesta, voiman välittämisestä (empowerment). Jeesushan suorastaan sai opetuslapset sähköistymään innosta - hänestä lähti voimaa. Hän levitti innostusta.

Nykyään historian ja kulttuurin tutkijat sanovat, että esikuvat vaikuttavat ihmisiin, siihen, millaisia me olemme, enemmän kuin geenit. Näitä esimerkkejä ja esikuvia kutsutaan meemeiksi. Meemit siis vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen enemmän kuin geenit. Näin väitetään. Meemien vaikutus vain kasvaa tulevaisuudessa, kun suuret idolit ja esikuvat johtavat ihmisiä netin ja tv:n välityksellä. Jo nyt, nuoret kuuntelevat samaa musiikkia, katsovat samoja elokuvia ja sarjoja, ja lukevat samoja kirjoja elivätpä sitten New Yorkissa, Kouvolassa, Novosibirskissa, Bahamalla, Tel Avivissa tai Kaufboirenissa.

Raamattu on profetaalinen kirja. Siellä tämä fakta on tiedetty jo aikoja sitten. Paavali panosti seurakuntien imagoon, ja hän pyrki itse olemaan esikuva. Paavali näki, että hänestä tarttui aina jotain seurakuntalaisiin: intoa, rakkautta, uskoa, puhetaitoa, viisautta.., ’jota meistä on tarttunut teihin.’ 2. Kor. 8:7. Paavali kertoi ’toisten innosta’ haastaessaan seurakuntia ’rakkauden työhön’ – köyhien avustamiseen, 2. Kor. 8:1-6, 8-10.

Paavalille paikallisseurakunta ei ollut vain jokin oma erillinen yksikkönsä, vaan jokaisen kaupungin tai kylän seurakunta kuului maailmanlaajuiseen Kristuksen seurakuntaan. Tämän vuoksi Paavali loi miljoonia siteitä paikallisseurakuntien välillä. Ne auttoivat toisiaan rahallisesti, rukoilivat toistensa puolesta, ne järjestivät evankelioimiskiertueita, niiden välillä reissasi matkasaarnaajia, ja niillä oli esimerkkiyhteys. ’Teidän intonne on saanut täälläkin useimmat liikkeelle.’ 2. Kor. 9:2. Tessalonikia-nimisen kaupungin uskovista Paavali kirjoittaa: ’teistä tuli esikuva kaikille Makedonian ja Akhain uskoville.’ 1. Tess. 1:7. ’Tehän rakastatte kaikkia uskonveljiä koko Makedoniassa.’ 1. Tess. 4:10.
Alkukristityt näkivät, että VT:n kertomukset olivat kirjoitettu heille esimerkkikertomuksiksi, juuri heitä varten, joiden määrä on elää lopun aikoja. Juuri tällä tavalla Paavali päättelee ja ohjaa seurakuntalaisia ottamaan VT:n prototyypeistä oppia: 1. Kor. 10:11.

Nyt tarvitaan kristittyjen piireissä tällaista verkostoitumista kaikin tavoin. Meidän on nähtävä itsemme osana Kristuksen maailmanlaajuista seurakuntaa. Ja kuitenkin, meidän pitäisi pitää kiinni tästä omasta kaistaleestamme, joka on meidän kotiseurakuntamme. Etelän innokkaat kristityt näyttävät meille monessa asiassa esimerkkiä, ja heistä voisi tarttua meihin vaikka rakkautta, intoa ja uskoa. Varmasti mekin voimme olla monella tavalla esimerkillisiä. Toivon, että kirkkoon valitaan arkkipiispa, joka osaa innostaa papit, työntekijät ja uskovaiset. Jonkun pitäisi puhaltaa hiillokseen, niin saataisiin taas herätyksen tuli palamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos välittömästä palautteesta.