Yhtä asiaa en kadu, sitä että olen ryhtynyt papin hommiin. Päätös teologiseen menemiseen oli vaikea, mutta oikea. Kristitty on oikeastaan Kristuksen palvelijana. ’Jumala puhuu teille meidän kauttamme’, sanoi Paavali. Viimeksi kun luin Matteuksen evankeliumia, niin mietin, taas näit juttuja. Varsinkin luku Matt. 10 puhutteli paljon. Jeesus itse kutsui 12 lähintä opetuslastaan luokseen. Hän valitsi heidät ollessaan yksin, keskustellessaan rukouksessa Isänsä kanssa. Matt. 10:1–4; 11:27. Luterilaisen opin mukaan papiksi vihityllä henkilöllä on kaksi kutsujaa: 1) Jumala ja 2) paikallisseurakunta. Kirkolla on omat TES:t eli työehtosopimukset, mutta niin on myös taivaan Isällä. Jumalan kutsuu pappeja, palvelijoitaan toimimaan paikallisseurakunnan kautta.
Jeesus ennusti palvelijoittensa työnkuvan. Siihen kuuluisi vainoa, mutta myös täydellinen huolenpito: ’minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.. Ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä..’ Kaikissa näissä pinteissä te saatte olla rauhassa, teidän ei pidä stressata siitä, mitä puhuisitte sillä ’teissä puhuu Isänne henki.’ ’Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden..’ Taivaan Isä kertoo meille pimeässä asioita, salaisuuksia, joita meidän pitää ’kuuluttaa julki katoilta.’ Jeesus toistelee jatkuvasti: älkää pelätkö ketään. Teidän hiustenne lukumäärä on laskettu. Olkaa rennosti kuin taivaan linnut, olkaa itsetietoisia ja tyytyväisiä kuin kedon kukkaset, mutta älykkään viekkaita kuin käärmeet ja viattomia kuin lampaat..
Kuka haluaa tällaiseen työsuhteeseen? Aika harva. Herran palvelijan hommat ovat aika poikkeuksellisia. Kannattaa lukea vaikka 2. Kor. 11:16 – 33, niin saa jotain osviittaa siitä, mitä tämä homma voi olla, jos omaa edes pikkuisen sitä intoa jota Paavalilla oli.
Joku vuosi sitten Hesarissa oli juttu Jeesuksesta strategisena johtajana. Jutussa kerrottiin tutkijasta, jonka mukaan Jeesuksen johtotaidot noudattavat aikalailla moderneja johtamismalleja. Jos hän olisi rekrytointipuheissaan puhunut helposta ja leveästä kunniantiestä, niin hän olisi saanut paljon seuraajia, mutta vääränlaisia, epälojaaleja seuraajia. Tuollaisella tyylillä hän ei myöskään olisi voittanut ihmisten luottamusta. Hyvänä johtajana hän kertoi ”vihollistilanteen” hyvin rehellisesti. Hän kertoi, myös omat vahvuudet: taivaan Isä on teidän kanssanne, niin kuin Hän on minun kanssani.
Jeesus haastoi seuraajansa todella miettimään, haluavatko he seurata häntä. Hän nimittäin määrittelisi ehdot. Jeesus sanoi, että tämä päätös oli yhtä vakava kuin esim. kuninkaan päätös sotaan lähtemisestä, Luuk. 14:31–33. Sanotaan, että kuninkaan tai poliitikon raskaimmat ja vaikeimmat päätökset koskevat juuri sotaan lähtemistä. Hänen ratkaisunsa vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään. Sotilaita kuolee, naisia jää leskiksi, lapsia orvoiksi. Jeesus-tutkija Young on sanonut, että kukaan Jeesuksen aikalainen rabbi tai messias-kandidaatti ei verrannut ihmisten päätöstä seurata itseään, näin vakaviin päätöksiin. Tällaisten päätöisten varassa on koko kansan kohtalo. Jeesus oli ja on tosissaan itsensä seuraamisen suhteen.
Jeesus näki kansanjoukot, jotka olivat ’heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.’ Matt. 10:36. Hän kehotti opetuslapsiaan pyytämään ’Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’ Ainoastaan Herra voi lähettää. Ei kukaan lähde tänäänkään Herran ”elonkorjuuhommiin”, jos tuota kutsua ei kuulu. Aivan varmaa on, että Jumala kutsuu ihmisiä. Pekka Simojoella on laulu siitä, että tänään 99 lammasta on hukassa ja yksi tarhassa (ja paimen muistaakseni unessa). Paljon on hommaa, kirkkovene on kovassa kelissä. Paimenia tarvittaisiin. Viime vuonna 48 000 lammasta otti hatkat tarhasta. Niin paljon ihmisiä erosi kirkosta. Se oli ennätys. Pitää siis muistaa pyytää iltarukouksessa Herralta väkeä tämän päivän elonkorjuuseen.
tiistai 3. helmikuuta 2009
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Saunakeskustelu Impivaarassa
Istuin Impivaaran saunan lauteilla uituani ensin 2000m ja satuin kuuntelemaan sivukorvalla kahden miehen keskustelun, joka alkoi siitä kun kovaäänisestä oli annettu ohjeita uimalakäyttäytymisestä: uikkarit pois saunassa ja suihkussa, altaaseen mennään suihkun kautta jne..
Mies A sanoi B:lle, että klooria joudutaan käyttämään paljon, koska ihmiset eivät noudata noita sääntöjä. B vastasi: ’joo, klooria joudutaan käyttämään paljon. Ne suurimmat sääntöjen rikkojat ovat, saata-a, noi uimaseuralaiset..’ A vastasi, ’näin on, mutta ei täällä klooripuhdistus ole edes niin kovaa kuin vaikka Caribiassa. Siellä ne uivat vaikka alushousuissa, ei mitään rajaa tai kontrollia, ja klooria käytetään oikein kunnolla. Kerran näin yhden miehen, joka, Herran Jum-la, ui sellaisessa miesten painiasussa.’
Kuuntelin ja mietin, minkä vuoksi tässäkin arkipäiväisessä ”smal-talkissa” piti viitata saata-aan ja jopa Herran Jum-laan. Eivät edes raskaan sarjan hihhulit tai uskonnolliset hörhöt tee niin! Ajattelin kysyä herroilta, mitä mieltä he ovat Jeesuksesta. Kadun, että tuo kysymys jäi ajatuksen tasolle. Ensi kerralla ei jää. Sanotaan, että suomalaisten miesten on vaikea puhua uskonasioista. Ei taida pitää paikkansa.
Mies A sanoi B:lle, että klooria joudutaan käyttämään paljon, koska ihmiset eivät noudata noita sääntöjä. B vastasi: ’joo, klooria joudutaan käyttämään paljon. Ne suurimmat sääntöjen rikkojat ovat, saata-a, noi uimaseuralaiset..’ A vastasi, ’näin on, mutta ei täällä klooripuhdistus ole edes niin kovaa kuin vaikka Caribiassa. Siellä ne uivat vaikka alushousuissa, ei mitään rajaa tai kontrollia, ja klooria käytetään oikein kunnolla. Kerran näin yhden miehen, joka, Herran Jum-la, ui sellaisessa miesten painiasussa.’
Kuuntelin ja mietin, minkä vuoksi tässäkin arkipäiväisessä ”smal-talkissa” piti viitata saata-aan ja jopa Herran Jum-laan. Eivät edes raskaan sarjan hihhulit tai uskonnolliset hörhöt tee niin! Ajattelin kysyä herroilta, mitä mieltä he ovat Jeesuksesta. Kadun, että tuo kysymys jäi ajatuksen tasolle. Ensi kerralla ei jää. Sanotaan, että suomalaisten miesten on vaikea puhua uskonasioista. Ei taida pitää paikkansa.
perjantai 30. tammikuuta 2009
Pernon koulun päätösjuhla
Kävin aamulla Pernon koulun päätösjuhlassa pitämässä aamunavauksen. Pernon koulu on ollut mulle Turun kouluista läheisin. Siellä on paljon meidän riparinuoria ja paljon ystäviä. Juhlassa oli kiva meininki: oppilaista kyhätty bändi esitti Abban, Juice Leskisen ja Celin Dionen biisejä. Ihailtavaa intoa, taitoa ja rohkeutta. Hyvä, hyvä! Nyt suurin osa oppilaista siirtyy Rieskalähteen kouluun. Siellä tulen varmaan, ja toivottavasti, tapaamaan heitä käytävillä ja joissain tilaisuuksissa. Pernon koulun meininkiä tulee ikävä. Toivottavasti oppilaiden yhteishenki pysyy tallella näiden muutosten kourissa. Kaveria ei saa jättää ja tien päälle on lähdettävä, koska Jeesus on ’tie, totuus ja elämä.’ Siinä joitain puheeni pointteja.
tiistai 27. tammikuuta 2009
'Sitä vartenhan minä täällä olen.'
Julkaisen tässä viime sunnuntaina pitämäni saarnan. Taustalla oli evankeliumiteksti Mark. 1:29 - 39.
Tänään aiheena on usko, jonka Jeesus antaa. Haluan puhua uskosta niin, että ymmärretään se vähän laajemmin: unelmana, haasteena ja visiona. Jeesuksella oli selvä missio ja tarkoitus, johon hän sitoutui. Kaikki mitä hän puhui ja teki, liittyi tuohon suunnitelmaan. Hän pitäytyi tuhon tehtävään kaikissa tilanteissa. Hänellä oli isän tahto, jota hän seurasi. Tuosta tahdosta hän ei luistanut, vaikka tuon tahdon myötä hän joutui uhraamaan oman henkensä.
Jeesuksen aikana juutalaiset odottivat pelastuksen aikoja. Hurskaat juutalaiset kokivat, että he elivät ’surun ja kaipuun aikaa’. Tuon surun ja kaipuun ajan keskellä muistettiin, se mistä Mooseksen kirjassa luimme: ’Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.’ Dtn. 32:36. Kaikissa Jeesuksen ajan synagogissa rukoiltiin ns. Qaddiš (Tepillah = 18siunausta) rukousta, jossa sanottiin: ’Suokoon Hän valtakuntansa tulevan teidän elinaikananne ja teidän päivinänne, ja koko Israelin elinaikana, nopeasti ja pian.’ Jeesuksen sanoman ydin oli: ’aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.’ Mark. 1:15. Jeesuksen sanoma oli juutalaisten vuosisataisten toiveiden ja rukousten täyttymys.
Muut odottivat pelastuksen ja lopunaikoja, Jeesus erosi näistä kaikista muista odottelijoista. Hän ei odottanut, vaan kertoi tuon toiveen täyttyvän parhaillaan hänessä, hänen persoonassaan ja hänen kauttaan.
On kaksi todella selkeää piirrettä, jotka kuvaavat Jeesuksen missiota: 1) hänen julistuksensa Jumalan valtakunnasta ja 2) hänen tekonsa. Jumalan valtakunta ei tarkoita jotain maantieteellistä kuningaskuntaa, vaan Jumalan kuninkuutta, hänen hallintaansa. VT:ssa puhutaan paljon siitä, että Jumala on koko maailman kuningas, mutta siellä mainitaan selvästi vain pari kertaa Jumalan valtakunta (malkut Elaha). Myös Jeesuksen aikaisissa kirjoituksissa Jumalan valtakunta on aika harvinainen. Paavali puhuu Jumalan valtakunnasta vain muutaman kertaa, mutta Jeesus puhui siitä koko ajan. Sitä ei löydy kreikkalaisista tai roomalaisista uskonnoista. Juutalaiset kyllä kutsuivat rukouksissaan Jumalaa kuninkaaksi. Jeesus taas ei kertaakaan kutsunut Jumalaa kuninkaaksi, vaan aina Isäksi. Tästä huolimatta Jeesus puhui koko ajan Jumalan kuninkaallisesta vallasta, joka oli hänen kauttaan tullut tänne maan päälle.
Jeesuksella oli äärimmäisen läheinen, perheenomaisen lämmin suhde Jumalaan, jota hän kutsui Isäkseen, ja jonka herruuden ja vallan ja tahdon ja kunnian hän toi tänne maan päälle. Tällä tavalla Jeesus oli yhtä aikaa todella tuttu kaikille aikalaisilleen, mutta samalla aivan omalaatuinen, todella yllättävä.
Toinen asia on Jeesuksen teot. Jeesus paransi kuumeisen naisen, spitaalisia, rampoja, herätti kuolleita, paransi sokeita, kuuroja ja mykkiä. Hän ei tehnyt vain parannusihmeitä, vaan myös luonnonihmeitä. Hän käveli veden päällä ja tyynnytti myrskyn. Hän ruokki tuhansia ihmisiä parilla leivällä ja kalalla. Markuksen evankeliumista 1/3osa käsittelee Jeesuksen tekemiä ihmeitä. Niitä on todella paljon. Kenenkään muun Jeesuksen aikalaisen ei kerrota tehneen läheskään yhtä paljon ihmeitä kuin Jeesus. Kenenkään ei kerrota tehneen ihmeitä edes samalla tyylillä kuin Jeesus. Jeesus paransi ihmisiä vähän kuin puolivahingossa, ohimennen. Ne olivat hänelle luonnollisia juttuja. Hän ei tehnyt siitä isoa numeroa.
Jos muut tekivät parantamisihmeitä, niin niihin kuului usein rukouksia tai jopa loitsuja, Jeesus ei kuitenkaan yleensä edes rukoillut kun hän teki ns. ihmeitä. Hän ei vedonnut Jumalan nimeen tai kenenkään muunkaan nimeen. Hän yksinkertaisesti kosketti sairasta ja sairas parani.
Jeesukselle kerrottiin Simonin anopista, joka makasi kuumeessa. Tuohon aikaan kuume oli tappava tauti. Jeesus tuli katsomaan naista, hän ei rukoillut, hän ei tehnyt mitään erityistä, hän ei kysellyt mitään, hän vain ’otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille.’ Mark. 1:31. Yhdelle halvaantuneelle Jeesus sanoi: ’nouse, ota vuoteesi ja kävele.’ Mark. 2:9. Kätensä teloneelle hän sanoi: ’ojenna kätesi.’ 3:5. Hän otti kuollutta tyttöä kädestä kiinni ja sanoi ’talita kum’ – tyttö nouse. 5:41. Tällaisilla arkipäiväisillä käskyillä Jeesus paransi ihmisiä. Ihmiset toivoivat, jospa hän koskettaisi myös minua, ja mikä kauneinta äidit ja isät, sisarukset ja ystävät toivat sairaita läheisiään Jeesuksen luo, niin että hän koskisi heihin.
Jos Jeesusta katselee vähän aikaa, niin huomataan nopeasti, että hänellä oli selvä oma tyyli, joka oli yhtä aikaa todella vanha, mutta jotenkin aivan uusi – Jeesus teki juuri tiettyjä juttuja ja juuri tietyllä tyylillä. Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä meidän nykypäivän kristittyjen kanssa? Mitä meidän pitäisi tehdä ja miten?
Me kristityt olemme Jeesuksen opetuslapsia. Uskomme mukaan meidät on nimeltä kutsuttu ennen syntymäämme, meidät on ennalta valittu Jumalan lapsiksi. Tämän vuoksi meille on lahjoitettu usko Kristukseen. Jeesuksen tähden Jumala, kaikkivaltias Kuningas on meille läheinen taivaan Isä. Jeesuksen tähden meillä on joka päivä suora yhteys taivaan Isään, maailman kaikkeuden luojaan. Jeesuksen sydämessä asui Pyhä Henki. Raamattu sanoo, että jokaisen, joka on Kristuksen oma, jokaisessa sellaisessa ihmisessä asuu Pyhä Henki. Me olemme Pyhän Hengen temppeli. Me ollaan palvelijoita, joille on annettu monta talenttia. Meille on annettu 10 000talentin velat anteeksi.
Kaivammeko me nämä aarteet maan alle piiloon? Emme.
Harva asia tekee niin kipeää kuin talentin kätkeminen. Harva asia tekee niin kipeää kuin se, kun ihmeellisillä mahdollisuuksilla ladattu ihminen antaa kaikkien mahdollisuuksiensa valua hukkaan. Nuoret tarvitsevat mission, tehtävän, vision ja unelman. Sitä samaa tarvitsevat kaiken ikäiset. Ajatelkaa jos tuo Simonin anoppi olisi parannuttuaan vain kohauttanut hartioitaan ja lähtenyt omien askareidensa pariin, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Luulen, että hän olisi mennyt sisäisesti solmuun. Tuo nainen ei toiminut niin, vaan evankeliumissa sanotaan, että ’hän alkoi palvella vieraitaan.’ Jeesus sai ihmisissä aikaan jonkinlaisen palveluherätyksen. Vanhemmat toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi, evankeliumeissa on niin monta kertomusta siitä, kuinka ihmiset auttoivat toisiaan tulemaan Jeesuksen koskettamiksi. Ne yhdet miehet purkivat katon ja laskivat halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen eteen. Kosketa ja paranna. Näillä ihmisillä oli kova palvelualttius, vähän niin kuin partiolaisilla, jotka sanovat apua tarvittaessa: ’aina valmis.’
Jeesuksen antaman unelman, vision ja uskon on siirryttävä seuraavalle sukupolvelle: silloin ei kaveria jätetä, eikä Luojaa unohdeta. Aikuisilla ja vanhuksilla on erittäin tärkeä tehtävä: esirukous. Tehkäämme niin kuin evankeliumitekstissä: kerrotaan Jeesukselle ihmisistä ja kannetaan ihmisiä hänen luokseen.
Kirkolla on monta ongelmaa: voimat ovat palvelijoilta aika lopussa, väki vähenee. Viime vuona taas kymmenet tuhannet erosivat kirkosta.
Millainen seurakunta Jeesus toivoisi meidän olevan? Mitä hän haluaisi tai haluaa tehdä Mikaelin seurakunnan kautta? Voisiko seurakunta olla paikka vähän samanlainen paikka, jollaiseksi Simonin anopin koti muuttui tuona iltana. Voisiko seurakunta olla paikka, jossa ihminen voi kohdata Herran Jeesuksen hyvin läheisesti. Paikka, jossa niin suurista ja pienistä, voimansa menettäneistä ihmisistä huolehditaan. Voisiko se olla yhteyden paikka, paikka, jonne ihmiset tuovat läheisiään, ja paikka jossa parannetut muuttuvat palvelijoiksi, niin kuin Simonin anoppi. Tuossa paikassa kuuluisi Jumalan puhe, Kristuksen evankeliumi, sanoma Jumalan valtakunnasta. Tuossa paikassa ihmiset saisivat elämälleen tarkoituksen ja tehtävän. Tuollaisella paikalla olisi magneettinen vaikutus ihmisiin. Me oltaisiin vähän niin kuin Jeesus maan päällä. Tämä ei ole toiveajattelua, se on mahdollista, jos evankeliumi on totta. Meillä on kaikki tarvittavat talentit.
Unelmat ovat vaarallisia, koska ne taivuttelevat meidät liikkeelle. Ne herättävät meissä toivon. Auschwitchin keskitysleiriltä selvinnyt psykologi Viktor Frankl on määritellyt tosi hyvin, mitä tarkoittaa epätoivo. Epätoivo on yhtä kuin kärsimys plus merkityksettömyys. Ihmiset kaipaavat jotain syytä elää. Tarkoitusta. Jos meillä ei ole syy ja tarkoitus selvänä, niin me ajaudumme epätoivoon, kun kohtaamme kärsimystä ja vastustusta. Mutta me menemme läpi vaikka minkä kärsimyksen, vaikka läpi Kaislameren, jos pidämme mielessämme sen syyn ja tarkoituksen, määränpään, luvatun maan, jonka vuoksi me ollaan olemassa. Me tulemme löytämään kaikki keinot olla tämän ajan keskellä toivon, uskon ja rakkauden yhteisö, kun meillä on meidän olemassaolomme syy mielessämme, kun Herra on meidän keskellämme.
Miksi seurakunta siis on olemassa? Sen olemassaolon syy on julistaa evankeliumia ja palvella lähimmäisiä. Se on Kristuksen ruumis maan päällä. Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hän ilmestyi opetuslapsilleen ja sanoi heille: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.’ Joh. 20:21. Hyvät kristityt, ollaan, puhutaan ja palvellaan ’niin kuin’ Jeesus.
Jeesus paransi tuona iltana, mistä päivän evankeliumiteksti puhuu, paljon sairaita ja hän karkotti paljon pahoja henkiä riivatuista. Simonin anopin kodista ja noista tienoista oli tullut parantumisen ja ilon – siellä kohdattiin Pyhä, joka oli tullut arjen keskelle. Jumalan valtakunta, josta Jeesus puhui, oli tullut sinne. Aamulla varhain Jeesus kuitenkin lähti yksin vuorelle rukoilemaan, lataamaan akkujaan, hiljentymään Isänsä läsnäoloon. ’Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja siellä hän rukoili.’ Kohtapuolin opetuslapset juoksivat jo etsimässä Herraansa. Heillä olisi varmaan ollut hänelle paljon hommia, paljon toiveita. Ehkä joku olisi voinut ryhtyä manageriksi. Jeesus ei kuitenkaan halunnut jäädä suosion huipulle Kapernaumin kaupunkiin. Hän pakkasi tavaransa, ja sanoi: ’me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.’
Hyvät kristityt, niin kuin Jeesus meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, niin myös meidän pitää seurakuntana mennä paikkaan, jossa me saamme olla yksin. Maailma, tai ketkään sinänsä viisaat ihmiset eivät voi kertoa meille meidän olemassaolomme syytä. Me saamme tuon olemassaolomme syyn meidän taivaalliselta Isältämme: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Jeesus tiesi ’mitä varten’ hän täällä oli. Myös meidän tulee aina muistaa ja tietää ’mitä varten’ me täällä olemme. Meidän pitää kuunnella taivaan Isää – Hän kertoo meille. Sitten meidän pitää olla kuuliaisia ja lähteä minne Herra vie – maailmaan julistamaan evankeliumia.
Tänään aiheena on usko, jonka Jeesus antaa. Haluan puhua uskosta niin, että ymmärretään se vähän laajemmin: unelmana, haasteena ja visiona. Jeesuksella oli selvä missio ja tarkoitus, johon hän sitoutui. Kaikki mitä hän puhui ja teki, liittyi tuohon suunnitelmaan. Hän pitäytyi tuhon tehtävään kaikissa tilanteissa. Hänellä oli isän tahto, jota hän seurasi. Tuosta tahdosta hän ei luistanut, vaikka tuon tahdon myötä hän joutui uhraamaan oman henkensä.
Jeesuksen aikana juutalaiset odottivat pelastuksen aikoja. Hurskaat juutalaiset kokivat, että he elivät ’surun ja kaipuun aikaa’. Tuon surun ja kaipuun ajan keskellä muistettiin, se mistä Mooseksen kirjassa luimme: ’Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.’ Dtn. 32:36. Kaikissa Jeesuksen ajan synagogissa rukoiltiin ns. Qaddiš (Tepillah = 18siunausta) rukousta, jossa sanottiin: ’Suokoon Hän valtakuntansa tulevan teidän elinaikananne ja teidän päivinänne, ja koko Israelin elinaikana, nopeasti ja pian.’ Jeesuksen sanoman ydin oli: ’aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.’ Mark. 1:15. Jeesuksen sanoma oli juutalaisten vuosisataisten toiveiden ja rukousten täyttymys.
Muut odottivat pelastuksen ja lopunaikoja, Jeesus erosi näistä kaikista muista odottelijoista. Hän ei odottanut, vaan kertoi tuon toiveen täyttyvän parhaillaan hänessä, hänen persoonassaan ja hänen kauttaan.
On kaksi todella selkeää piirrettä, jotka kuvaavat Jeesuksen missiota: 1) hänen julistuksensa Jumalan valtakunnasta ja 2) hänen tekonsa. Jumalan valtakunta ei tarkoita jotain maantieteellistä kuningaskuntaa, vaan Jumalan kuninkuutta, hänen hallintaansa. VT:ssa puhutaan paljon siitä, että Jumala on koko maailman kuningas, mutta siellä mainitaan selvästi vain pari kertaa Jumalan valtakunta (malkut Elaha). Myös Jeesuksen aikaisissa kirjoituksissa Jumalan valtakunta on aika harvinainen. Paavali puhuu Jumalan valtakunnasta vain muutaman kertaa, mutta Jeesus puhui siitä koko ajan. Sitä ei löydy kreikkalaisista tai roomalaisista uskonnoista. Juutalaiset kyllä kutsuivat rukouksissaan Jumalaa kuninkaaksi. Jeesus taas ei kertaakaan kutsunut Jumalaa kuninkaaksi, vaan aina Isäksi. Tästä huolimatta Jeesus puhui koko ajan Jumalan kuninkaallisesta vallasta, joka oli hänen kauttaan tullut tänne maan päälle.
Jeesuksella oli äärimmäisen läheinen, perheenomaisen lämmin suhde Jumalaan, jota hän kutsui Isäkseen, ja jonka herruuden ja vallan ja tahdon ja kunnian hän toi tänne maan päälle. Tällä tavalla Jeesus oli yhtä aikaa todella tuttu kaikille aikalaisilleen, mutta samalla aivan omalaatuinen, todella yllättävä.
Toinen asia on Jeesuksen teot. Jeesus paransi kuumeisen naisen, spitaalisia, rampoja, herätti kuolleita, paransi sokeita, kuuroja ja mykkiä. Hän ei tehnyt vain parannusihmeitä, vaan myös luonnonihmeitä. Hän käveli veden päällä ja tyynnytti myrskyn. Hän ruokki tuhansia ihmisiä parilla leivällä ja kalalla. Markuksen evankeliumista 1/3osa käsittelee Jeesuksen tekemiä ihmeitä. Niitä on todella paljon. Kenenkään muun Jeesuksen aikalaisen ei kerrota tehneen läheskään yhtä paljon ihmeitä kuin Jeesus. Kenenkään ei kerrota tehneen ihmeitä edes samalla tyylillä kuin Jeesus. Jeesus paransi ihmisiä vähän kuin puolivahingossa, ohimennen. Ne olivat hänelle luonnollisia juttuja. Hän ei tehnyt siitä isoa numeroa.
Jos muut tekivät parantamisihmeitä, niin niihin kuului usein rukouksia tai jopa loitsuja, Jeesus ei kuitenkaan yleensä edes rukoillut kun hän teki ns. ihmeitä. Hän ei vedonnut Jumalan nimeen tai kenenkään muunkaan nimeen. Hän yksinkertaisesti kosketti sairasta ja sairas parani.
Jeesukselle kerrottiin Simonin anopista, joka makasi kuumeessa. Tuohon aikaan kuume oli tappava tauti. Jeesus tuli katsomaan naista, hän ei rukoillut, hän ei tehnyt mitään erityistä, hän ei kysellyt mitään, hän vain ’otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille.’ Mark. 1:31. Yhdelle halvaantuneelle Jeesus sanoi: ’nouse, ota vuoteesi ja kävele.’ Mark. 2:9. Kätensä teloneelle hän sanoi: ’ojenna kätesi.’ 3:5. Hän otti kuollutta tyttöä kädestä kiinni ja sanoi ’talita kum’ – tyttö nouse. 5:41. Tällaisilla arkipäiväisillä käskyillä Jeesus paransi ihmisiä. Ihmiset toivoivat, jospa hän koskettaisi myös minua, ja mikä kauneinta äidit ja isät, sisarukset ja ystävät toivat sairaita läheisiään Jeesuksen luo, niin että hän koskisi heihin.
Jos Jeesusta katselee vähän aikaa, niin huomataan nopeasti, että hänellä oli selvä oma tyyli, joka oli yhtä aikaa todella vanha, mutta jotenkin aivan uusi – Jeesus teki juuri tiettyjä juttuja ja juuri tietyllä tyylillä. Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä meidän nykypäivän kristittyjen kanssa? Mitä meidän pitäisi tehdä ja miten?
Me kristityt olemme Jeesuksen opetuslapsia. Uskomme mukaan meidät on nimeltä kutsuttu ennen syntymäämme, meidät on ennalta valittu Jumalan lapsiksi. Tämän vuoksi meille on lahjoitettu usko Kristukseen. Jeesuksen tähden Jumala, kaikkivaltias Kuningas on meille läheinen taivaan Isä. Jeesuksen tähden meillä on joka päivä suora yhteys taivaan Isään, maailman kaikkeuden luojaan. Jeesuksen sydämessä asui Pyhä Henki. Raamattu sanoo, että jokaisen, joka on Kristuksen oma, jokaisessa sellaisessa ihmisessä asuu Pyhä Henki. Me olemme Pyhän Hengen temppeli. Me ollaan palvelijoita, joille on annettu monta talenttia. Meille on annettu 10 000talentin velat anteeksi.
Kaivammeko me nämä aarteet maan alle piiloon? Emme.
Harva asia tekee niin kipeää kuin talentin kätkeminen. Harva asia tekee niin kipeää kuin se, kun ihmeellisillä mahdollisuuksilla ladattu ihminen antaa kaikkien mahdollisuuksiensa valua hukkaan. Nuoret tarvitsevat mission, tehtävän, vision ja unelman. Sitä samaa tarvitsevat kaiken ikäiset. Ajatelkaa jos tuo Simonin anoppi olisi parannuttuaan vain kohauttanut hartioitaan ja lähtenyt omien askareidensa pariin, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Luulen, että hän olisi mennyt sisäisesti solmuun. Tuo nainen ei toiminut niin, vaan evankeliumissa sanotaan, että ’hän alkoi palvella vieraitaan.’ Jeesus sai ihmisissä aikaan jonkinlaisen palveluherätyksen. Vanhemmat toivat lapsiaan Jeesuksen siunattavaksi, evankeliumeissa on niin monta kertomusta siitä, kuinka ihmiset auttoivat toisiaan tulemaan Jeesuksen koskettamiksi. Ne yhdet miehet purkivat katon ja laskivat halvaantuneen ystävänsä Jeesuksen eteen. Kosketa ja paranna. Näillä ihmisillä oli kova palvelualttius, vähän niin kuin partiolaisilla, jotka sanovat apua tarvittaessa: ’aina valmis.’
Jeesuksen antaman unelman, vision ja uskon on siirryttävä seuraavalle sukupolvelle: silloin ei kaveria jätetä, eikä Luojaa unohdeta. Aikuisilla ja vanhuksilla on erittäin tärkeä tehtävä: esirukous. Tehkäämme niin kuin evankeliumitekstissä: kerrotaan Jeesukselle ihmisistä ja kannetaan ihmisiä hänen luokseen.
Kirkolla on monta ongelmaa: voimat ovat palvelijoilta aika lopussa, väki vähenee. Viime vuona taas kymmenet tuhannet erosivat kirkosta.
Millainen seurakunta Jeesus toivoisi meidän olevan? Mitä hän haluaisi tai haluaa tehdä Mikaelin seurakunnan kautta? Voisiko seurakunta olla paikka vähän samanlainen paikka, jollaiseksi Simonin anopin koti muuttui tuona iltana. Voisiko seurakunta olla paikka, jossa ihminen voi kohdata Herran Jeesuksen hyvin läheisesti. Paikka, jossa niin suurista ja pienistä, voimansa menettäneistä ihmisistä huolehditaan. Voisiko se olla yhteyden paikka, paikka, jonne ihmiset tuovat läheisiään, ja paikka jossa parannetut muuttuvat palvelijoiksi, niin kuin Simonin anoppi. Tuossa paikassa kuuluisi Jumalan puhe, Kristuksen evankeliumi, sanoma Jumalan valtakunnasta. Tuossa paikassa ihmiset saisivat elämälleen tarkoituksen ja tehtävän. Tuollaisella paikalla olisi magneettinen vaikutus ihmisiin. Me oltaisiin vähän niin kuin Jeesus maan päällä. Tämä ei ole toiveajattelua, se on mahdollista, jos evankeliumi on totta. Meillä on kaikki tarvittavat talentit.
Unelmat ovat vaarallisia, koska ne taivuttelevat meidät liikkeelle. Ne herättävät meissä toivon. Auschwitchin keskitysleiriltä selvinnyt psykologi Viktor Frankl on määritellyt tosi hyvin, mitä tarkoittaa epätoivo. Epätoivo on yhtä kuin kärsimys plus merkityksettömyys. Ihmiset kaipaavat jotain syytä elää. Tarkoitusta. Jos meillä ei ole syy ja tarkoitus selvänä, niin me ajaudumme epätoivoon, kun kohtaamme kärsimystä ja vastustusta. Mutta me menemme läpi vaikka minkä kärsimyksen, vaikka läpi Kaislameren, jos pidämme mielessämme sen syyn ja tarkoituksen, määränpään, luvatun maan, jonka vuoksi me ollaan olemassa. Me tulemme löytämään kaikki keinot olla tämän ajan keskellä toivon, uskon ja rakkauden yhteisö, kun meillä on meidän olemassaolomme syy mielessämme, kun Herra on meidän keskellämme.
Miksi seurakunta siis on olemassa? Sen olemassaolon syy on julistaa evankeliumia ja palvella lähimmäisiä. Se on Kristuksen ruumis maan päällä. Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hän ilmestyi opetuslapsilleen ja sanoi heille: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.’ Joh. 20:21. Hyvät kristityt, ollaan, puhutaan ja palvellaan ’niin kuin’ Jeesus.
Jeesus paransi tuona iltana, mistä päivän evankeliumiteksti puhuu, paljon sairaita ja hän karkotti paljon pahoja henkiä riivatuista. Simonin anopin kodista ja noista tienoista oli tullut parantumisen ja ilon – siellä kohdattiin Pyhä, joka oli tullut arjen keskelle. Jumalan valtakunta, josta Jeesus puhui, oli tullut sinne. Aamulla varhain Jeesus kuitenkin lähti yksin vuorelle rukoilemaan, lataamaan akkujaan, hiljentymään Isänsä läsnäoloon. ’Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja siellä hän rukoili.’ Kohtapuolin opetuslapset juoksivat jo etsimässä Herraansa. Heillä olisi varmaan ollut hänelle paljon hommia, paljon toiveita. Ehkä joku olisi voinut ryhtyä manageriksi. Jeesus ei kuitenkaan halunnut jäädä suosion huipulle Kapernaumin kaupunkiin. Hän pakkasi tavaransa, ja sanoi: ’me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.’
Hyvät kristityt, niin kuin Jeesus meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, niin myös meidän pitää seurakuntana mennä paikkaan, jossa me saamme olla yksin. Maailma, tai ketkään sinänsä viisaat ihmiset eivät voi kertoa meille meidän olemassaolomme syytä. Me saamme tuon olemassaolomme syyn meidän taivaalliselta Isältämme: tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä, niin kuin taivaassa. Jeesus tiesi ’mitä varten’ hän täällä oli. Myös meidän tulee aina muistaa ja tietää ’mitä varten’ me täällä olemme. Meidän pitää kuunnella taivaan Isää – Hän kertoo meille. Sitten meidän pitää olla kuuliaisia ja lähteä minne Herra vie – maailmaan julistamaan evankeliumia.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Yksinäiset ja seuris
Olen kuullut liian monta kertomusta siitä, kuinka ihmiset pettyvät seurakuntaan sen vuoksi, että he jäävät siellä ulkopuolisiksi ja yksinäisiksi. Eräs ystäväni kävi noin vuoden ajan viikoittain erään seurakunnan tilaisuuksissa. Opetus oli hyvää, oikeaoppista ja armollista, mutta ihmiset olivat ryhmittyneet omiin pieniin ja pyhiin kuppikuntiin, joihin oli tosi vaikea päästä sisälle. Vuoden aikana ainut ihminen, joka tuli juttelemaan tuon henkilön kanssa, oli seurakunnan pastori. Tämäkin keskustelu käytiin aivan liian myöhään. Miksi ihmeessä asioista pitää tehdä niin vaikeita? Miksei kukaan vaan vetänyt häntä mukaan piireihin, käynyt juttelemassa, vaihtanut puhelinnumeroita, viennyt leffaan tai kahville? Urpot!! No tottakai tiedän, että pilkka osuu tässä jo vähän omaan nilkaan.
Seurakunnan pitäisi olla kuin toinen koti, mutta käytännössä tuosta tavoitteesta jäädään useimmiten aika kauas. Isä meidän on isä minun ja sinun syntisi ovat sinun syntejäsi – vastaat niistä ihan itse. Eivät ne ole meidän. Hanki oma leipäsi, tämä leipä ei ole meidän, vaan minun. Tämä on ikävää todellisuutta, jonka keskellä kirkkokansa rukoilee oikeaoppisesti ’Isä meidän’.
Kuulin äskettäin, että missään muualla maailmassa lapset ja vanhukset eivät ole niin yksinäisiä kuin Suomessa. Ihmiset kaipaavat seuraa ja ystäviä. Jos seurakunta ei osaa vastata tähän tarpeeseen, niin sitä yhteisöllisyyttä haetaan vaikka baarista, ja ikävä kyllä, sieltä sitä usein saa jopa helpommin kuin seurikselta. Toimituskeskusteluissa tuttu juttu on kuulla kuinka omaiset kertovat kokevansa, että he ovat liian 'huonoja seurakuntaan'.
Mikaelin seurakunnan strategiassa lukee, että meidän tavoitteena on olla nimenomaan yhteisö, ’meidän seurakunta’. Tarkoitus on kohdata ihmisiä ja olla heidän tukenaan elämässä ja uskossa. Tämä on erittäin tärkeä tavoite ja yritämme toteuttaa sitä parhaamme mukaan. Tämä tavoite pitäisi vaan tiedostaa entistä paremmin ja siitä pitäisi toitottaa seurakuntalaisille sanoin, teoin, tempauksin.. Ei se paljoa auta, jos vain työntekijät tietävät tavoitteet. Tavoitteet koskevat kaikkia seurakuntalaisia, koska 'me' kaikki seurakunnan jäsenet muodostetaan seurakunta. Nuorisotyössä 'me-hengen' luominen on tosi tärkeetä. Sitotutumiskammoiset ihmiset tarvitsevat tänään ystäviä ja porukkaa, johon he kuuluvat. Se lievittäisi yksinäisyyttä.
Seurakunnan pitäisi olla kuin toinen koti, mutta käytännössä tuosta tavoitteesta jäädään useimmiten aika kauas. Isä meidän on isä minun ja sinun syntisi ovat sinun syntejäsi – vastaat niistä ihan itse. Eivät ne ole meidän. Hanki oma leipäsi, tämä leipä ei ole meidän, vaan minun. Tämä on ikävää todellisuutta, jonka keskellä kirkkokansa rukoilee oikeaoppisesti ’Isä meidän’.
Kuulin äskettäin, että missään muualla maailmassa lapset ja vanhukset eivät ole niin yksinäisiä kuin Suomessa. Ihmiset kaipaavat seuraa ja ystäviä. Jos seurakunta ei osaa vastata tähän tarpeeseen, niin sitä yhteisöllisyyttä haetaan vaikka baarista, ja ikävä kyllä, sieltä sitä usein saa jopa helpommin kuin seurikselta. Toimituskeskusteluissa tuttu juttu on kuulla kuinka omaiset kertovat kokevansa, että he ovat liian 'huonoja seurakuntaan'.
Mikaelin seurakunnan strategiassa lukee, että meidän tavoitteena on olla nimenomaan yhteisö, ’meidän seurakunta’. Tarkoitus on kohdata ihmisiä ja olla heidän tukenaan elämässä ja uskossa. Tämä on erittäin tärkeä tavoite ja yritämme toteuttaa sitä parhaamme mukaan. Tämä tavoite pitäisi vaan tiedostaa entistä paremmin ja siitä pitäisi toitottaa seurakuntalaisille sanoin, teoin, tempauksin.. Ei se paljoa auta, jos vain työntekijät tietävät tavoitteet. Tavoitteet koskevat kaikkia seurakuntalaisia, koska 'me' kaikki seurakunnan jäsenet muodostetaan seurakunta. Nuorisotyössä 'me-hengen' luominen on tosi tärkeetä. Sitotutumiskammoiset ihmiset tarvitsevat tänään ystäviä ja porukkaa, johon he kuuluvat. Se lievittäisi yksinäisyyttä.
lauantai 24. tammikuuta 2009
Kirjojen kirjoittamisella ei ole loppua
Ihme ja kumma, mun saarna on valmis, vaikka kello on vasta 22:23! Yleensä nämä lauantait, kun pitää valmistella saarna, venyvät pikkutunneille. Joka tapauksessa tässä on hyvä video, mikä kertoo tosi olennaisen asian liittyen Jeesukseen. Mulla on monta kirjaa 'yöpöydällä': kirveellä kirkkotielle vuonna 1990 tapetun venäläisen ortodoksin Alexander Menin Ihmisen Poika, nykyisen paavin Jesus of Nazareth, juutalaisen tutkijan Jacob Neusnerin A Rabbi Talks with Jesus. Tuossa on erittäin nimekkään ortodoksin, katolilaisen ja juutalaisen näkemys Jeesuksesta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kristinuskossa on kyse siitä, mitä Jeesus sanoi itsestään.
tiistai 20. tammikuuta 2009
Päivä pyhän maan pölyjen keskellä
Taas on tullut vietettyä kirjastopäivä. Olen lueskellut Galilean historiasta ja Herodes Antipaksesta, joka oli Galilean ja Perean maakuntien hallitsija kutakuinkin koko Jeesuksen elinajan. Galilean ja Perean alueet olivat lähinnä juutalaisten asuttamia. Herodes Antipas oli Herodes Suuren poika. Antipas oli varmasti Israelin menestyksekkäin hallitsija. Hän oli osaava poliitikko, joka kunnostautui isänsä tavoin isoissa rakennusprojekteissa. Hän on jättänyt arkeologeille paljon töitä. Hän perusti ja rakennutti kolme kaupunkia: Tiberias (Rooman keisari Tiberiuksen kunniaksi), Sephoris (Galilean pääkaupunki) ja Betharamatha. Hän hallitsi yhteensä 43vuotta. Kukaan muu Israelin (tai Galilean) hallitsija ei pysynyt valtaistuimella näin pitkään toisen temppelin aikana (515eKr – 70jKr.).
Jeesus ja Johannes Kastaja olivat Antipaksen aikalaisia. Antipas tapatti Johanneksen ilmeisimmin siitä syystä, että häntä huolestutti Johanneksen kansansuosio. Kastajaa pidettiin profeettana ja erittäin hurskaana miehenä. Jeesus sai kulkea varpaillaan, ja pitää matalaa profiilia juuri Antipaksen vuoksi. Luuk. 13:31: ’Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: lähde pois täältä, Herodes (Antipas) aikoo tappaa sinut.’ Jeesus kutsui Antipasta ”ketuksi”, joka ei voisi määräillä hänen missiotaan. Jeesus sanoi, että hänen kohtalonaan olisi kyllä kuolla väkivaltaisesti, mutta ei Galileassa vaan Jerusalemissa, Luuk. 13:32 – 33.
Evankeliumien mukaan Antipas oli kiinnittänyt Jeesukseen huomiota, aivan kuten kaikki muutkin. Mark. 6:14. Huhut Jeesuksen toiminnasta ja hänen sanoistaan levisivät koko Galileaan. Hän veti magneetin lailla kansaa, kaikenlaisia sairaita, spitaalisia ja riivattuja puoleensa. Hänen ympärillään hääräsi publikaaneja, fariseuksia, naisia, lapsia, tavallisia galilealaisia, suurimmaksi osaksi maalaiskansaa. Kukaan ei voinnut ohittaa häntä välinpitämättömästi.
ps. nuorisotyön vastapainona on todella terveellistä välillä uppoutua esim. tällaisiin asioihin, niin ei tule ns. fakki-idiootiksi.
Jeesus ja Johannes Kastaja olivat Antipaksen aikalaisia. Antipas tapatti Johanneksen ilmeisimmin siitä syystä, että häntä huolestutti Johanneksen kansansuosio. Kastajaa pidettiin profeettana ja erittäin hurskaana miehenä. Jeesus sai kulkea varpaillaan, ja pitää matalaa profiilia juuri Antipaksen vuoksi. Luuk. 13:31: ’Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: lähde pois täältä, Herodes (Antipas) aikoo tappaa sinut.’ Jeesus kutsui Antipasta ”ketuksi”, joka ei voisi määräillä hänen missiotaan. Jeesus sanoi, että hänen kohtalonaan olisi kyllä kuolla väkivaltaisesti, mutta ei Galileassa vaan Jerusalemissa, Luuk. 13:32 – 33.
Evankeliumien mukaan Antipas oli kiinnittänyt Jeesukseen huomiota, aivan kuten kaikki muutkin. Mark. 6:14. Huhut Jeesuksen toiminnasta ja hänen sanoistaan levisivät koko Galileaan. Hän veti magneetin lailla kansaa, kaikenlaisia sairaita, spitaalisia ja riivattuja puoleensa. Hänen ympärillään hääräsi publikaaneja, fariseuksia, naisia, lapsia, tavallisia galilealaisia, suurimmaksi osaksi maalaiskansaa. Kukaan ei voinnut ohittaa häntä välinpitämättömästi.
ps. nuorisotyön vastapainona on todella terveellistä välillä uppoutua esim. tällaisiin asioihin, niin ei tule ns. fakki-idiootiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)