On ollut kova viikko. Jerusalemissa räjähti linja-auto alkuviikosta. Istuin kirjastossa parin kilometrin päässä, vaimoni oli linja-autossa noin kilometrin päästä sieltä, missä räjähti. Kaikkialla oli poliisiautoja ja ambulansseja ja sireenit soivat. Loukkaantuneita taitaa olla noin 30 ja yksi kuolinuhri. Hän oli noin 50-vuotias kristitty nainen, joka opiskeli samassa paikassa kuin minä eli Jerusalemin Heprealisessa yliopistossa. Hän oli mukana raamatunkäännöstyössä - ilmeisesti innokas kristitty. Kyseessä oli iso pommi, joka oli asetettu linja-autoaseman ruuhkaiselle bussipysäkille. Tuollainen pommi tuollaisessa paikassa kohdistuu eritoten koulu- ja työmatkalla oleviin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Luojan kiitos pommi ei saanut pahempaa aikaan, mutta nyt on taas jännitys Jerusalemin ja Israelin yllä. Gazan ja Egyptin rajaa tarkkaillaan lujasti ja uhkia tykitetään. Tänään Bershebassa ja lähiseudulla yli 100 000 kouluoppilasta eivät voinneet mennä Gazan-rakettien vuoksi kouluun. Kouluissa ei nimittäin ole tarvittavia pommisuojia ja Gazasta tähdätään isoihin julkisiin tiloihin, kuten kouluihin.
Missä räjähtää seuraavaksi? Miksi me emme voi elää rauhassa? Israel on ihana maa. Opiskelijan näkökulmasta täällä tehdään maailmanluokan tutkimusta. Täällä on elämää ja sivistystä, mukavia ihmisiä. Aivan niin kuin Suomessa tai missä vain Euroopassa, täälläkin ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. He haluavat elää rauhassa, tehdä töitä, opiskella, urheilla, perustaa perheitä, palvella Herraansa jne. Tällaiset pommit, jotka voivat entistä suuremmalla todennäköisyydellä räjähtää vaikka Helsingissä tai Tukholmassa, rikkovat tämän tahdon elää. Ääri-islamin uhkaa ei kannata vähätellä.
Suomea on järisyttänyt tällä viikolla Nuotan nuorten tekemä video-kampanja. Kyseessä on tosi herkkä asia nuorten kannalta. He ovat lukeneet Raamattua, rukoilleet ja he ovat tulleet uskoon. He elävät Jeesuksen kanssa, joka on heille elämän tärkein asia. Pyhä Henki on puhunut heille. He ovat vilpittömiä. Tätä ei kenenkään kannata kieltää. Nämä nuoret ovat tosissaan. He ovat varmasti paljon vilpittömimpiä uskossaan ja suhteessaan Jumalaan, kun monet poliittisesti korrektit, palkasta ja työpaikastaan huolestuneet virassa olevat papit. Kannattaako näitä nuoria vaientaa kirkollisveron ja ihmisten yleisen mielipiteen vuoksi? Kannattaako heille nyt laittaa kuonokoppa? Minkä viestin nämä nuoret saavat aikuisten suhteesta totuuteen? Lopulta, ainakin jos näiltä nuorilta kysytään, kyse on Kristuksesta Jeesuksesta – häneen nämä nuoret nimittäin luottavat ja häneen he perustavat näkemyksensä, seisoen kuin kalliolla keskellä myrskyä.
On myös hyvä huomioida tämä: ”Älä alistu! -kampanja on sisällöltään sopusoinnussa kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön kanssa, jossa annetaan tuki Annin kaltaisten kamppailulle. Mietinnössä sanotaan: ”…Osa (homoseksuaaleista) pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan” (Perustevaliokunnan mietintö 4/ 2010). Asiasta puhutaan myös piispainkokouksen selonteossa Parisuhdelain seuraukset kirkossa (10.2.2010, sivut 129-130).”
perjantai 25. maaliskuuta 2011
torstai 10. maaliskuuta 2011
Jeesuksen tapa opettaa vertauksilla
Olen viimeaikoina väitöskirjaa tehdessäni törmännyt pariin artikkeliin, joissa käsitellään Jeesuksen vertauksia. Se seikka, että Jeesus opetti vertauksin Jumalan valtakunnasta, on tutkijoiden mukaan lähes 100 % varma tosiasia. En tiedä ketään, joka tämän kiistäisi. Jeesuksen aikana uskonnolliset opettajat puhuivat vertauksilla. Jeesuksen jälkeiseltä rabbien ajalta, ns. tannaiittiselta kaudelta (70-220jKr.), meille on säilynyt tarkalleen 325 rabbien vertausta. Noin puolet näistä rabbien vertauksista käsittelee kuningasta, joka lähes poikkeuksetta on Jumala. ”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen”, voisi olla jonkun rabbin vertauksen aloitus.
Evankeliumeista löytyy yhteensä 38 Jeesuksen vertausta. Suurin osa näistä vertauksista kuvaa Jumalan valtakuntaa. Mishnassa, rabbiinisen juutalaisuuden pyhässä kirjassa, joka on koottu kansien väliin 200-luvulla jKr., mainitaan, että ”kun Rabbi Meir kuoli, vertausten tekijät loppuivat” (=When R. Meir died, makers of parables came to an end, m. Sotah 9:15). Kyseinen rabbi Meir eli 150 luvulla. Tämä lyhyt viittaus osoittaa, että jo Jeesuksen aikana suuret ja maineikkaat rabbit puhuivat ja opettivat vertauksien avulla.
Tapa opettaa vertauksilla ulottuu kuitenkin rabbeja ja Jeesusta kauemmas historiaan. Jo VT:sta löytyy useita vertauksia. Evansin laskujen mukaan VT:sta löytyy 10 selkeää vertausta. Profeetta Hesekiel oli kuuluisia värikkäistä vertauksistaan: Hes. 17:2-10. Lisäksi rabbiinisesta perinteestä löytyy ajatus, jonka mukaan kuningas Salomo oli ensimmäinen suuri vertausten opettaja. Hänen ajateltiin selittävän Mooseksen laki vertauksen avulla, niin että ihmiset ymmärsivät sen. Näin ollen Jeesus, niin kuin Salomo, Daavidin poika, olivat kuuluisia tavastaan opettaa vertauksilla. Evankeliumia, Jeesuksen sanomaa, olisi tosi vaikea ymmärtää, jos meillä ei olisi Jeesuksen vertauksia. Niiden kautta koko Jeesuksen missio, elämä ja sanoma tulevat ymmärrettäväksi. Samoin vertauksen kautta meidän oma asemamme kirkastuu. Me olemme ajoittain tuhlaajapoika vertauksen nuorempia ja välillä vanhempia veljiä: miten suhtaudumme rakastavaan Isään, miten suhtaudumme veljeemme?
Viime aikoina olen itse kirjoittanut Jeesuksen vertauksesta suurista pidoista (Luuk. 14:15-24/Matt. 22:1-14). Se on kiehtova vertaus, joka kuvaa hyvin Jeesuksen toimintaa. Jumalan valtakunta on tullut lähelle – vastatkaa kutsuun, Mark. 1:15.
”Tulkaa kaikki on jo valmiina” – kuten tiedämme, kutsutut eivät viitsineet tulla. Niin paikalle haettiin köyhät, sokeat, rammat ja kuurot, ja keitä vain. Pääasia oli, että isännän talo saadaan täyteen, Luuk. 14:22. Pääasia oli, että talo saadaan täyteen. Tämä tosiasia takaa sen, että Sinutkin on kutsuttu, Sinua kirjaimellisesti vaaditaan tulemaan – Kristuksen tähden. Kun eräänä päivänä talo on täynnä, ovet suljetaan lopullisesti.
Evankeliumeista löytyy yhteensä 38 Jeesuksen vertausta. Suurin osa näistä vertauksista kuvaa Jumalan valtakuntaa. Mishnassa, rabbiinisen juutalaisuuden pyhässä kirjassa, joka on koottu kansien väliin 200-luvulla jKr., mainitaan, että ”kun Rabbi Meir kuoli, vertausten tekijät loppuivat” (=When R. Meir died, makers of parables came to an end, m. Sotah 9:15). Kyseinen rabbi Meir eli 150 luvulla. Tämä lyhyt viittaus osoittaa, että jo Jeesuksen aikana suuret ja maineikkaat rabbit puhuivat ja opettivat vertauksien avulla.
Tapa opettaa vertauksilla ulottuu kuitenkin rabbeja ja Jeesusta kauemmas historiaan. Jo VT:sta löytyy useita vertauksia. Evansin laskujen mukaan VT:sta löytyy 10 selkeää vertausta. Profeetta Hesekiel oli kuuluisia värikkäistä vertauksistaan: Hes. 17:2-10. Lisäksi rabbiinisesta perinteestä löytyy ajatus, jonka mukaan kuningas Salomo oli ensimmäinen suuri vertausten opettaja. Hänen ajateltiin selittävän Mooseksen laki vertauksen avulla, niin että ihmiset ymmärsivät sen. Näin ollen Jeesus, niin kuin Salomo, Daavidin poika, olivat kuuluisia tavastaan opettaa vertauksilla. Evankeliumia, Jeesuksen sanomaa, olisi tosi vaikea ymmärtää, jos meillä ei olisi Jeesuksen vertauksia. Niiden kautta koko Jeesuksen missio, elämä ja sanoma tulevat ymmärrettäväksi. Samoin vertauksen kautta meidän oma asemamme kirkastuu. Me olemme ajoittain tuhlaajapoika vertauksen nuorempia ja välillä vanhempia veljiä: miten suhtaudumme rakastavaan Isään, miten suhtaudumme veljeemme?
Viime aikoina olen itse kirjoittanut Jeesuksen vertauksesta suurista pidoista (Luuk. 14:15-24/Matt. 22:1-14). Se on kiehtova vertaus, joka kuvaa hyvin Jeesuksen toimintaa. Jumalan valtakunta on tullut lähelle – vastatkaa kutsuun, Mark. 1:15.
”Tulkaa kaikki on jo valmiina” – kuten tiedämme, kutsutut eivät viitsineet tulla. Niin paikalle haettiin köyhät, sokeat, rammat ja kuurot, ja keitä vain. Pääasia oli, että isännän talo saadaan täyteen, Luuk. 14:22. Pääasia oli, että talo saadaan täyteen. Tämä tosiasia takaa sen, että Sinutkin on kutsuttu, Sinua kirjaimellisesti vaaditaan tulemaan – Kristuksen tähden. Kun eräänä päivänä talo on täynnä, ovet suljetaan lopullisesti.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Jerusalem III - Kaupungin muurit
Tässä vähän pidempi teksti Jerusalemin arkeologian kannalta erittäin keskeisestä aiheesta.
Muurit määrittävät kaupungin koon ja juuri tämän vuoksi muureista on tullut arkeologian kannalta todella keskeinen tutkimuskohde. Kiista Jerusalemin muinaisesta suuruudesta kiihtyi ja 1950–1960-luvuilla käytännössä kaikki arkeologit ja eksegeetit, jotka tutkivat Jerusalemia, olivat jakautuneet kahteen leiriin: ”realistisiin” minimalisteihin ja maksimalisteihin. Kysymys Jerusalemin muureista ja kaupungin suuruudesta sai massiivisia mittasuhteita. Siitä muodostui kysymys Raamatun ja itse Herran luotettavuudesta. Raamattu vakuuttaa, että Jerusalem oli Juudean hengellinen ja poliittinen keskus, jonka vaikutus korostuu lähes hypermaksimaalisesti Raamatussamme (ks. esim. Ps. 48; Jes. 2). Toisaalta niukat arkeologiset tutkimukset osoittivat 1960-luvulle asti, että Jerusalem oli kaikkea muuta kuin metropolis. Juupas–eipäs-kiista kiersi kehää, tutkijat vetivät rintamalinjojaan ja taistelua kahden leirin välillä käytiin lähinnä raamatunlauseilla. Arkeologisia todisteita, kuten kiviä, ei juuri käytetty, koska niitä ei ollut saatavilla.
Kaikki muuttui, kun brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon, josta sittemmin tuli minimalistien suurin ja radikaalein edustaja, aloitti kaivaukset Jerusalemissa. Hän kaivoi suurimmilta osin itäistä kukkulaa, ns. Daavidin kaupunkia, mutta myös erittäin kiistanalaista länsikukkulaa. Hän oli tutkimusmaailman suuri auktoriteetti, ja hän (ensimmäisenä) sovelsi tähän Jerusalemin kiistaan moderneja arkeologisia tutkimusmetodeja. Kenyonin mukaan länsikukkulalta ei löytynyt juurikaan asumisen merkkejä ensimmäisen temppelin ajalta (930–587 eKr.). Hän ei löytänyt muuria, joka voitaisiin ajoittaa ensimmäisen temppelin ajalle. Hänen mukaansa länsikukkula asutettiin ja ympäröitiin muurilla vasta hasmonealaiskaudella, 200–100-luvuilla eKr. Kenyon kyllä löysi länsikukkulalta ensimmäisen temppelin ajan ruukkuja, mutta hän väitti, että ne oli kuljetettu sinne itäiseltä kukkulalta: ehkä länsikukkulalla oli ollut paikallinen kaatopaikka? Hänen mukaansa Jerusalemista tuli iso keskuskaupunki vasta n. 150-luvulla eKr. Näin ollen Kenyonia voitaisiin nimittää ”minimalistien ylipapittareksi”. Hänen tutkimustuloksensa olivat kuin murskaava kuolinisku maksimalisteille. Minimalistien voitonjuhlat jäivät hyvin lyhyiksi.
Kuuden päivän sodan jälkeen (1967), kun Jerusalem yhdistettiin, Israel saattoi aloittaa laajat tutkimukset ”länsikukkulalla”, jonne kaupunki olisi oletetusti laajentunut, jos se olisi ollut niin suuri, kuin moni oletti ja kuten VT vihjaili. Kenyonin kaivaukset länsikukkulalla olivat perustuneet pistokaivauksiin. Nahman Avigad oli ensimmäinen arkeologi, joka aloitti näin laajat kaivaukset, joissa hän porautui varsinaisen länsikukkulan eri alueille ja kaivoi peruskallioon tai ns. punaiseen maaperään (=neitseellinen maa) asti. Hän löysi kyseiseltä kukkulalta paljon ensimmäisen temppelin ajalle kuuluvia esineitä, kuten ruukkuja, mukeja ja lautasia, eli tarvikkeita, joita tarvitaan elämiseen. Länsikukkulalta löytyi myös ashera-paaluja, pieniä epäjumalankuvia, joista VT:ssa valitetaan toistuvasti. Ympäri ensimmäisen temppelin ajan Juudeaa on löytynyt sinetillä leimattuja ruukunkahvoja. Leimassa lukee hepreaksi la-melekh eli ”kuninkaalle”. Nämä kuninkaalle leimatut ruukut ajoitetaan 700–600-luvuille. Ilmeisesti kyseisissä ruukuissa on säilytetty kuninkaalle toimitettavaa veroa. Länsikukkulalta, Avigadin tutkimasta nykyisestä vanhan kaupungin ”juutalaiskorttelista”, löytyi 44 tällaista la-melekh ruukunkahvaa. Löytöjen perusteella hän päätyi siihen tulokseen, että länsikukkulan peruskallion tai punaisen ”perusmaan” yllä varhaisin asutuskausi sijoittui 700–600-luvulle eKr.
Tämä oli vallankumouksellinen tulos ja täysin ristiriidassa Kenyonin aiempien tulosten kanssa. Vuonna 1969/1970 paljastui todellinen löytö, ns. israelilainen muuri, joka nykyään tunnetaan myös Avigadin muurina (Avigad's Wall). Kaivaukset paljastivat tämän muurin pätkän, jolla on pituutta 40 metriä ja sen leveys on ruhtinaalliset 7 metriä. Arvioiden mukaan sen korkeus on ollut vähintään 8 metriä. Tämä massiivinen muuri, länsikukkulan pohjoisreunalla, oli rakennettu ”perusmaalle”, punaiselle maaperälle. Sen alta ei löytynyt mitään ja toisaalta sen ympäriltä löytyi israelilaiskauden ruukkuja ja muita esineitä. Muuri ajoitettiin 700-luvulle eKr. Avigad ja hänen tutkijaporukkansa ymmärsivät tämän löydön merkityksen. Se muuttaisi koko tutkijoiden vallalla olevan käsityksen. Kuten edellä sanoin, Kenyonin löytöjen vaikutus oli siinä, että tutkijoiden murskaava enemmistö kannatti 1960-luvun lopulla minimalistista näkemystä. Tämän näkemyksen mukaan ensimmäisen temppelin ajan Jerusalem oli vain ns. Daavidin kaupunki, pieni kaistale itäisellä kukkulalla. Sen kävelee päästä päähän kolmessa minuutissa.
Kirjassaan Avigad toteaa oman kömpelön käännökseni mukaan: ”Minun pitää myöntää, että minulla oli tunne, että ”olemme tehneet historiaa”. Joidenkin kollegojeni väitteet, että tämä muuri oli Jerusalemin tärkein löytö meidän vuosisadallamme, on vahvistanut tätä tunnetta” (Avigad, Discovering Jerusalem, p. 49). Tutkimusmaailma tietysti otti muurin erityistarkkailuun, mutta nykyään sen merkitys on laajasti tunnustettu ja ilmeisesti kaikki vakavasti otettavat tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kyseessä on 700-luvulla eKr. rakennettu muuri, joka ympäröi länsikukkulaa ja Jerusalemin kaupunkia.
Muurin löytyminen oli onnenkantamoinen, sillä Babylonian joukot, jotka tuhosivat ja polttivat Jerusalemin v. 587, repivät sen muurit alas. Nebukadnessar, Babylonian kuningas, ”poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen. Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.” 2. Kun. 25:9-10. Olen ollut usein katsomassa tätä muurin pätkää. Sen vieressä on pieni, mutta hyvä museo, jonka nimi on Ariel. Suosittelen tätä museota kaikille, jotka vierailevat Jerusalemissa ja ovat kiinnostuneita VT:n historiasta ja erityisesti ensimmäisen temppelin ajasta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet muurinpätkiä muualtakin ja ne sijoittuvat hyvin läntisen kukkulan reunoille.
Arkeologiset tulokset osoittavat, että Jerusalemin länsikukkula (joka ulottuu osittain nykyisen vanhankaupungin alueelle) on asutettu 700-luvulla eKr. Tämä länsikukkula, joka on noin kymmenen kertaa suurempi kuin itäinen kukkula eli Daavidin kaupunki, on liitetty osaksi Jerusalemin kaupunkia. Ensiksi länsikukkulalle on tullut asutusta ja jonkinmoinen lähiö tai lähiöitä, ja 700-luvulla, kun sodanuhka on kasvanut ja uusien lähiöiden asukasmäärä kasvanut, on rakennettu muuri koko asutun alueen ympäri.
Raamattu puhuu tästä kehityksestä sivulauseissaan, kuin ohimennen mainiten. Jakeessa 2. Kun. 22:14 mainitaan Jerusalemin tärkein hengellinen auktoriteetti 630-luvulta, profeetta Hulda (nainen!). Hänen kerrotaan asuneen ”Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa.” Jakeessa Neh. 11:9 mainitaan, että Jerusalemin kaupungilla oli “toinen kaupunginpäällikkö” eli kaupunginpäälliköitä oli kaksi. Profeetta Sefanja julistaa Jerusalemille kovaa tuomiota. Julistuksessaan hän mainitsee taas ohimennen eri kaupunginosia, Sef. 1:10-11: ” Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja vaikerrus uudesta kaupunginosasta ja ja valtava ryske kukkuloilta. Valittakaa, te Maktesin kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.”
On hyvin luonnollista ajatella, että näiden uusien kaupunginosien, länsikukkulan, ympärille rakennettu muuri on tehty kuningas Hiskian aikana (716-696 eKr.). Ensinnäkin Israel eli ns. pohjoisvaltakunta oli tuhoutunut Assyrian hyökkäyksen alle vuonna 721. Tämän tuhon myötä suuri osa israelilaisista lähti maanpakolaisuuteen, mutta osa pakeni Juudeaan ja eritoten Jerusalemiin. Profeetta Jesaja, joka oli kuningas Hiskian hengellinen suunnannäyttäjä ja neuvonantaja, kritisoi kuningas Hiskian muurinrakennusprojektia, jonka alle jyrätään mitä ilmeisimmin länsikukkulalla olleita aiempia taloja. Jes. 22:9-11, ”Te havahduitte näkemään, miten pahasti halkeillut oli Daavidin kaupungin muuri. Te varastoitte vettä Alalammikkoon ja tarkastitte ja arvioitte Jerusalemin talot, revitte niitä muurien vahvistamiseksi. Kahden muurin välille te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten. Mutta hänen puoleensa, jonka tekoa kaikki on, te ette kääntyneet, häneen, joka tämän kaiken kauan sitten loi, te ette katsettanne nostaneet.” Jakeessa 2. Aik. 32:5 todetaan, Hiskiasta, että hän ”ryhtyi rohkeasti työhön. Hän korjasi kaikki murtuneet kohdat muurista, korotti torneja, rakensi ulkopuolelle toisen muurin ja vahvisti Daavidin kaupungissa olevaa Milloa. Lisäksi hän teetti paljon keihäitä ja kilpiä.”
Oletettavasti tuhoutuneesta Israelista paenneet ihmiset löysivät turvan Hiskian Jerusalemista. ”Toisen kaupunginosan” ympärille rakennettiin muuri. Vuonna 701 Assyrian joukot valloittivat Juudeaa, sen 46 muurilla varustettua kaupunkia vallattiin. Jesajan sanoin, 1:8, ”vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki.” Assyria valtasi koko maailman ja nyt se linnoittautui valtaamaan Jerusalemin. Tässä aikeessa se ei kuitenkaan onnistunut. Kaupungin muurit pysyivät pystyssä ja Herra suojeli kansaansa ihmeellisellä tavalla, 2. Kun. 18:13–19:35.
PS.
Tästä linkistä löytyy hyvä kuva Avigadin muurista.
Muurit määrittävät kaupungin koon ja juuri tämän vuoksi muureista on tullut arkeologian kannalta todella keskeinen tutkimuskohde. Kiista Jerusalemin muinaisesta suuruudesta kiihtyi ja 1950–1960-luvuilla käytännössä kaikki arkeologit ja eksegeetit, jotka tutkivat Jerusalemia, olivat jakautuneet kahteen leiriin: ”realistisiin” minimalisteihin ja maksimalisteihin. Kysymys Jerusalemin muureista ja kaupungin suuruudesta sai massiivisia mittasuhteita. Siitä muodostui kysymys Raamatun ja itse Herran luotettavuudesta. Raamattu vakuuttaa, että Jerusalem oli Juudean hengellinen ja poliittinen keskus, jonka vaikutus korostuu lähes hypermaksimaalisesti Raamatussamme (ks. esim. Ps. 48; Jes. 2). Toisaalta niukat arkeologiset tutkimukset osoittivat 1960-luvulle asti, että Jerusalem oli kaikkea muuta kuin metropolis. Juupas–eipäs-kiista kiersi kehää, tutkijat vetivät rintamalinjojaan ja taistelua kahden leirin välillä käytiin lähinnä raamatunlauseilla. Arkeologisia todisteita, kuten kiviä, ei juuri käytetty, koska niitä ei ollut saatavilla.
Kaikki muuttui, kun brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon, josta sittemmin tuli minimalistien suurin ja radikaalein edustaja, aloitti kaivaukset Jerusalemissa. Hän kaivoi suurimmilta osin itäistä kukkulaa, ns. Daavidin kaupunkia, mutta myös erittäin kiistanalaista länsikukkulaa. Hän oli tutkimusmaailman suuri auktoriteetti, ja hän (ensimmäisenä) sovelsi tähän Jerusalemin kiistaan moderneja arkeologisia tutkimusmetodeja. Kenyonin mukaan länsikukkulalta ei löytynyt juurikaan asumisen merkkejä ensimmäisen temppelin ajalta (930–587 eKr.). Hän ei löytänyt muuria, joka voitaisiin ajoittaa ensimmäisen temppelin ajalle. Hänen mukaansa länsikukkula asutettiin ja ympäröitiin muurilla vasta hasmonealaiskaudella, 200–100-luvuilla eKr. Kenyon kyllä löysi länsikukkulalta ensimmäisen temppelin ajan ruukkuja, mutta hän väitti, että ne oli kuljetettu sinne itäiseltä kukkulalta: ehkä länsikukkulalla oli ollut paikallinen kaatopaikka? Hänen mukaansa Jerusalemista tuli iso keskuskaupunki vasta n. 150-luvulla eKr. Näin ollen Kenyonia voitaisiin nimittää ”minimalistien ylipapittareksi”. Hänen tutkimustuloksensa olivat kuin murskaava kuolinisku maksimalisteille. Minimalistien voitonjuhlat jäivät hyvin lyhyiksi.
Kuuden päivän sodan jälkeen (1967), kun Jerusalem yhdistettiin, Israel saattoi aloittaa laajat tutkimukset ”länsikukkulalla”, jonne kaupunki olisi oletetusti laajentunut, jos se olisi ollut niin suuri, kuin moni oletti ja kuten VT vihjaili. Kenyonin kaivaukset länsikukkulalla olivat perustuneet pistokaivauksiin. Nahman Avigad oli ensimmäinen arkeologi, joka aloitti näin laajat kaivaukset, joissa hän porautui varsinaisen länsikukkulan eri alueille ja kaivoi peruskallioon tai ns. punaiseen maaperään (=neitseellinen maa) asti. Hän löysi kyseiseltä kukkulalta paljon ensimmäisen temppelin ajalle kuuluvia esineitä, kuten ruukkuja, mukeja ja lautasia, eli tarvikkeita, joita tarvitaan elämiseen. Länsikukkulalta löytyi myös ashera-paaluja, pieniä epäjumalankuvia, joista VT:ssa valitetaan toistuvasti. Ympäri ensimmäisen temppelin ajan Juudeaa on löytynyt sinetillä leimattuja ruukunkahvoja. Leimassa lukee hepreaksi la-melekh eli ”kuninkaalle”. Nämä kuninkaalle leimatut ruukut ajoitetaan 700–600-luvuille. Ilmeisesti kyseisissä ruukuissa on säilytetty kuninkaalle toimitettavaa veroa. Länsikukkulalta, Avigadin tutkimasta nykyisestä vanhan kaupungin ”juutalaiskorttelista”, löytyi 44 tällaista la-melekh ruukunkahvaa. Löytöjen perusteella hän päätyi siihen tulokseen, että länsikukkulan peruskallion tai punaisen ”perusmaan” yllä varhaisin asutuskausi sijoittui 700–600-luvulle eKr.
Tämä oli vallankumouksellinen tulos ja täysin ristiriidassa Kenyonin aiempien tulosten kanssa. Vuonna 1969/1970 paljastui todellinen löytö, ns. israelilainen muuri, joka nykyään tunnetaan myös Avigadin muurina (Avigad's Wall). Kaivaukset paljastivat tämän muurin pätkän, jolla on pituutta 40 metriä ja sen leveys on ruhtinaalliset 7 metriä. Arvioiden mukaan sen korkeus on ollut vähintään 8 metriä. Tämä massiivinen muuri, länsikukkulan pohjoisreunalla, oli rakennettu ”perusmaalle”, punaiselle maaperälle. Sen alta ei löytynyt mitään ja toisaalta sen ympäriltä löytyi israelilaiskauden ruukkuja ja muita esineitä. Muuri ajoitettiin 700-luvulle eKr. Avigad ja hänen tutkijaporukkansa ymmärsivät tämän löydön merkityksen. Se muuttaisi koko tutkijoiden vallalla olevan käsityksen. Kuten edellä sanoin, Kenyonin löytöjen vaikutus oli siinä, että tutkijoiden murskaava enemmistö kannatti 1960-luvun lopulla minimalistista näkemystä. Tämän näkemyksen mukaan ensimmäisen temppelin ajan Jerusalem oli vain ns. Daavidin kaupunki, pieni kaistale itäisellä kukkulalla. Sen kävelee päästä päähän kolmessa minuutissa.
Kirjassaan Avigad toteaa oman kömpelön käännökseni mukaan: ”Minun pitää myöntää, että minulla oli tunne, että ”olemme tehneet historiaa”. Joidenkin kollegojeni väitteet, että tämä muuri oli Jerusalemin tärkein löytö meidän vuosisadallamme, on vahvistanut tätä tunnetta” (Avigad, Discovering Jerusalem, p. 49). Tutkimusmaailma tietysti otti muurin erityistarkkailuun, mutta nykyään sen merkitys on laajasti tunnustettu ja ilmeisesti kaikki vakavasti otettavat tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kyseessä on 700-luvulla eKr. rakennettu muuri, joka ympäröi länsikukkulaa ja Jerusalemin kaupunkia.
Muurin löytyminen oli onnenkantamoinen, sillä Babylonian joukot, jotka tuhosivat ja polttivat Jerusalemin v. 587, repivät sen muurit alas. Nebukadnessar, Babylonian kuningas, ”poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen. Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.” 2. Kun. 25:9-10. Olen ollut usein katsomassa tätä muurin pätkää. Sen vieressä on pieni, mutta hyvä museo, jonka nimi on Ariel. Suosittelen tätä museota kaikille, jotka vierailevat Jerusalemissa ja ovat kiinnostuneita VT:n historiasta ja erityisesti ensimmäisen temppelin ajasta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet muurinpätkiä muualtakin ja ne sijoittuvat hyvin läntisen kukkulan reunoille.
Arkeologiset tulokset osoittavat, että Jerusalemin länsikukkula (joka ulottuu osittain nykyisen vanhankaupungin alueelle) on asutettu 700-luvulla eKr. Tämä länsikukkula, joka on noin kymmenen kertaa suurempi kuin itäinen kukkula eli Daavidin kaupunki, on liitetty osaksi Jerusalemin kaupunkia. Ensiksi länsikukkulalle on tullut asutusta ja jonkinmoinen lähiö tai lähiöitä, ja 700-luvulla, kun sodanuhka on kasvanut ja uusien lähiöiden asukasmäärä kasvanut, on rakennettu muuri koko asutun alueen ympäri.
Raamattu puhuu tästä kehityksestä sivulauseissaan, kuin ohimennen mainiten. Jakeessa 2. Kun. 22:14 mainitaan Jerusalemin tärkein hengellinen auktoriteetti 630-luvulta, profeetta Hulda (nainen!). Hänen kerrotaan asuneen ”Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa.” Jakeessa Neh. 11:9 mainitaan, että Jerusalemin kaupungilla oli “toinen kaupunginpäällikkö” eli kaupunginpäälliköitä oli kaksi. Profeetta Sefanja julistaa Jerusalemille kovaa tuomiota. Julistuksessaan hän mainitsee taas ohimennen eri kaupunginosia, Sef. 1:10-11: ” Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja vaikerrus uudesta kaupunginosasta ja ja valtava ryske kukkuloilta. Valittakaa, te Maktesin kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.”
On hyvin luonnollista ajatella, että näiden uusien kaupunginosien, länsikukkulan, ympärille rakennettu muuri on tehty kuningas Hiskian aikana (716-696 eKr.). Ensinnäkin Israel eli ns. pohjoisvaltakunta oli tuhoutunut Assyrian hyökkäyksen alle vuonna 721. Tämän tuhon myötä suuri osa israelilaisista lähti maanpakolaisuuteen, mutta osa pakeni Juudeaan ja eritoten Jerusalemiin. Profeetta Jesaja, joka oli kuningas Hiskian hengellinen suunnannäyttäjä ja neuvonantaja, kritisoi kuningas Hiskian muurinrakennusprojektia, jonka alle jyrätään mitä ilmeisimmin länsikukkulalla olleita aiempia taloja. Jes. 22:9-11, ”Te havahduitte näkemään, miten pahasti halkeillut oli Daavidin kaupungin muuri. Te varastoitte vettä Alalammikkoon ja tarkastitte ja arvioitte Jerusalemin talot, revitte niitä muurien vahvistamiseksi. Kahden muurin välille te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten. Mutta hänen puoleensa, jonka tekoa kaikki on, te ette kääntyneet, häneen, joka tämän kaiken kauan sitten loi, te ette katsettanne nostaneet.” Jakeessa 2. Aik. 32:5 todetaan, Hiskiasta, että hän ”ryhtyi rohkeasti työhön. Hän korjasi kaikki murtuneet kohdat muurista, korotti torneja, rakensi ulkopuolelle toisen muurin ja vahvisti Daavidin kaupungissa olevaa Milloa. Lisäksi hän teetti paljon keihäitä ja kilpiä.”
Oletettavasti tuhoutuneesta Israelista paenneet ihmiset löysivät turvan Hiskian Jerusalemista. ”Toisen kaupunginosan” ympärille rakennettiin muuri. Vuonna 701 Assyrian joukot valloittivat Juudeaa, sen 46 muurilla varustettua kaupunkia vallattiin. Jesajan sanoin, 1:8, ”vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki.” Assyria valtasi koko maailman ja nyt se linnoittautui valtaamaan Jerusalemin. Tässä aikeessa se ei kuitenkaan onnistunut. Kaupungin muurit pysyivät pystyssä ja Herra suojeli kansaansa ihmeellisellä tavalla, 2. Kun. 18:13–19:35.
PS.
Tästä linkistä löytyy hyvä kuva Avigadin muurista.
lauantai 26. helmikuuta 2011
Jos olisit ihmisoikeusaktivisti...
Jos taistelisit vakavasti ihmisoikeuksien puolesta, minkä maiden tilanteesta olisit huolissasi? Sudan, Kuuba, Intia, Kiina, Venäjä, Iran, Egypti, Libya, Syyria? YK:lla on oma järjestönsä, jonka nimi on YK:n Ihmisoikeusneuvosto: HRC – Human Rights Council. Tämä kansainvälinen neuvosto, jonka tukikohta on Genevessä, pyrkii puuttumaan ihmisoikeusloukkauksiin ja tuomitsemaan niitä.
Eilisessä Jerusalem Postissa oli mielenkiintoinen artikkeli kyseisestä neuvostosta. Kummallista, mutta kyseinen neuvosto ei ole juuri kertaakaan puuttunut esim. Egyptin pahoihin ihmisoikeusloukkauksiin, jotka nyt pari viikkoa sitten räjähtivät käsiin ja johtivat maan johdon vaihtoon. Tämän myötä on mahdollista, että Egypti muuttuu pahasta tosi pahaksi: ääri-islamit ottavat vallan tai joku löyhä hallinto saadaan maan johtoon. Jos HRC olisi hoitanut hommansa ja paljastanut Mubarakin rikoksia, tilanne ei olisi ehkä kehittynyt tähän pisteeseen.
Viimeisen viiden vuoden aikana HRC on tuottanut noin 50 päätöstä (resoluutiota), jossa se tuomitsee jonkun valtion ihmisoikeusloukkauksista. Näistä 50 päätöksestä 35 on koskenut Israelia. Näin ollen 70 % kaikista YK:n ihmisoikeusneuvoston kansainvälisistä tuomioista on kohdistunut Israeliin. Edelleen, koska kyseisen neuvoston kummallisena pakkomielteenä ja syntipukkina on ollut ja on Israel, se ei ole ehtinyt keskittymään tai varautumaan niihin todellisiin pahiksiin, kuten Libyaan, Egyptiin tai Iraniin.
Tottakai Israel loukkaa välillä ihmisoikeuksia, aivan niin kuin mikä tahansa valtio, mutta jos HRC:n tuomioista 70 % koskee Israelia, niin jossain on ongelma.
Hälyttävää on se, että Egypti ei ollut HRC:n agendalla, syytettävänä kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana!!! Itse asiassa, Egypti oli syyttäjänä. Kyseinen valtio tuki monia HRC:n syytteitä Israelia kohtaan. HRC:n näkökulmasta Egyptiä voitaisiin oikeastaan pitää ihmisoikeuksien suurena sankarina.
Olin juuri kirkossa, jossa pappi saarnasi siitä, kuinka ihmisarvo on rajaton. Job oli ”rikkain mies idän mailla”, nykään Bill Gates lienee rikkain mies ”lännen mailla”. Jos kysymme Gatesilta, minkä arvoinen hän on, hän voisi vastata meille olevansa 50 miljardin arvoinen. ”Niinkö vähän?” - ihmisen arvoa ei voi mitata rahalla. Kyyninen totuus on se, että me ihmiset usein tuomitsemme toisiamme epäoikeudenmukaisesti. Eläköön oikeudenmaisuus.
Eilisessä Jerusalem Postissa oli mielenkiintoinen artikkeli kyseisestä neuvostosta. Kummallista, mutta kyseinen neuvosto ei ole juuri kertaakaan puuttunut esim. Egyptin pahoihin ihmisoikeusloukkauksiin, jotka nyt pari viikkoa sitten räjähtivät käsiin ja johtivat maan johdon vaihtoon. Tämän myötä on mahdollista, että Egypti muuttuu pahasta tosi pahaksi: ääri-islamit ottavat vallan tai joku löyhä hallinto saadaan maan johtoon. Jos HRC olisi hoitanut hommansa ja paljastanut Mubarakin rikoksia, tilanne ei olisi ehkä kehittynyt tähän pisteeseen.
Viimeisen viiden vuoden aikana HRC on tuottanut noin 50 päätöstä (resoluutiota), jossa se tuomitsee jonkun valtion ihmisoikeusloukkauksista. Näistä 50 päätöksestä 35 on koskenut Israelia. Näin ollen 70 % kaikista YK:n ihmisoikeusneuvoston kansainvälisistä tuomioista on kohdistunut Israeliin. Edelleen, koska kyseisen neuvoston kummallisena pakkomielteenä ja syntipukkina on ollut ja on Israel, se ei ole ehtinyt keskittymään tai varautumaan niihin todellisiin pahiksiin, kuten Libyaan, Egyptiin tai Iraniin.
Tottakai Israel loukkaa välillä ihmisoikeuksia, aivan niin kuin mikä tahansa valtio, mutta jos HRC:n tuomioista 70 % koskee Israelia, niin jossain on ongelma.
Hälyttävää on se, että Egypti ei ollut HRC:n agendalla, syytettävänä kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana!!! Itse asiassa, Egypti oli syyttäjänä. Kyseinen valtio tuki monia HRC:n syytteitä Israelia kohtaan. HRC:n näkökulmasta Egyptiä voitaisiin oikeastaan pitää ihmisoikeuksien suurena sankarina.
Olin juuri kirkossa, jossa pappi saarnasi siitä, kuinka ihmisarvo on rajaton. Job oli ”rikkain mies idän mailla”, nykään Bill Gates lienee rikkain mies ”lännen mailla”. Jos kysymme Gatesilta, minkä arvoinen hän on, hän voisi vastata meille olevansa 50 miljardin arvoinen. ”Niinkö vähän?” - ihmisen arvoa ei voi mitata rahalla. Kyyninen totuus on se, että me ihmiset usein tuomitsemme toisiamme epäoikeudenmukaisesti. Eläköön oikeudenmaisuus.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Raamattu, historia ja muutama kuva Hazorilta
Nykyään on hyvin tiedostettu, että historiaa kirjoitetaan aina jonkun näkökulmasta. Kautta linjaan historia kirjoitetaan voittajien näkökulmasta. Näin historia on aina jossain määrin puolueellista. Raamattu sisältää paljon historiaa. Onko Jumalan sanalla jokin puolueellinen näkökulma? Tottakai on. Voitaisiin oikeastaan väittää, että Raamattu, tai eritoten VT:n profeettakirjat on kirjoitettu "häviäjien" näkökulmasta. Profeetat kuten Aamos, Hoosea, Jeremia ja Sefanja eivät olleet mitään kansan, hallitsijoiden ja papiston rakastamia suunnannäyttäjiä. Israelissa ja Juudassa heitä siedettiin yllättävän paljon, mutta silti heitä vastustettiin usein lujasti. Toisaalta valtion hovikelpoisia profeettoja ei Raamatussa juuri hyvällä muistella.
Raamatun kirjoittajilla on ollut selkeät tavoitteet mielessä, heillä on ollut sanoma, jonka he ovat halunneet välittää. Jos otamme Raamatun todistuksen tosissaan, niin meidän on uskottava, että se kertoo historian Jumalan näkökulmasta. Raamatun historia ei ole aina tasapuolista. Se, mitä maailmanhistoria pitää merkittävänä, saattaa olla Raamatun näkökulmasta turhaa. Toisaalta, se, minkä maailmanhistoria jättää mainitsematta, saattaa saada paljon huomiota Raamatun historiassa.
Inhimillisesti katsoen suuret kuninkaat kuten Omri tai Jerobeam II eivät saa paljoa kiitosta tai edes huomiota. Jerobeam II hallitsi Israelin kuninkaana vuosina 786-746 eKr, yhteensä 41 vuotta. Hänen kautensa kuitataan Kuninkaiden kirjassa vain muutamalla jakeella! 2 Kun. 14:23-29.
Hazor oli kanaanilaiskaudella ennen heprealaisten saapumista maahan koko maan merkittävin kaupunki. Tutkijat arvioivat, että Hazorin kaupungissa on asunut tuolloin, 1300-luvulla eKr., noin 15 000 ihmistä. Tämä on todella iso luku. Joosuan ja Tuomarien kirjat tukevat käsityksiä Hazorin merkittävyydestä sanomalla, että Hazor oli "muinoin tuon seudun (Kaanaan maan) kaikista kaupunkivaltioista mahtavin" ja että sen kuningas hallitsi koko maata, Joos. 11:10 ja Tuom. 4:2.
Kuninkaiden kirjoissa, 1. - 2. Kun., Hazor mainitaan vain ohimennen pariin otteseen. Kuitenkin tuonakin aikana Hazor oli yksi Israelin merkittävimmistä kaupungeista. Salomo oli uudelleenrakentanut kaupungin kuten jakeesta 1. Kun. 9:15 käy ilmi ja kuten arkeologiset todisteet vahventavat. Myöhemmin 800-luvulla kuningas Ahab toteutti suuria rakennusprojekteja Hazorissa. Näistä projekteista VT ei sano juuri mitään, mutta arkeologien lapio on paljastanut tuolta ajalta suuria palatseja ja muita rakennuksia. Raamattu tosin mainitsee, että Ahab oli erittäin merkittävä kuningas ja pahassa mielessä hyvin vaikutusvaltainen.
Profeetta Aamos vaikutti Israelissa kuningas Jerobeam II:n aikana. Jerobeam II:n valtakausi oli Israelin kukoistuksen aikaa. Valtakunta kasvoi, ihmiset elivät yltäkylläisyydessä, vaurautta oli ja kaikki näytti olevan mallillaan. Tuona aikana profeetta Aamos astui Samariaan, Israelin pääkaupunkiin. Hän ei tullut ihailemaan sen loistoa, vaan hän julisti Herran näkökulman: "Minä inhoan Jaakobin suvun ylpeyttä, minä vihaan sen palatsia. Minä jätän kaupungin kaikkineen tuhon omaksi." Kansa oli itsevarmaa ja voimansa tunnossa, mutta Jerobeam II:n kuninkuutta seurasi yleinen anarkia, vallankumoukset ja lopulta Assyrian maailmanvallan hyökkäys. Assyrian sotavoima vyöryi Israelin yli 730-720-luvuilla eKr. niin, että Samarian itsevarmojen hymy hyytyi ja itku alkoi.
Raamatunhistorian tutkija ja arkeologi joutuvat tarkkaan miettimään, mitä Raamattu oikeastaan sanoo. Mikä oli profeettojen näkökulma, mitä he tiesivät? Onko maailmanhistorian sokeakulma usein Jumalan näkökulma? Maailmanhistoria näkee loiston ja suuruuden, armeijat ja palatsit, Jumala näkee lesket ja orvot.
Osallistun kevätlukukaudella arkeologi Doron Ben-Amin luentokurssille. Kurssin aiheena on Raamatun arkeologia Israelissa. Doron Ben-Ami on nuoremman polven tutkijoita. Hän on tähän mennessä tutkinut 16 vuotta Hazorin rauniota! Itse tiedän Hazorista vain pikkuisen, mutta kesään mennessä jo vähän enemmän. Tässä muutamia kuvia Hazorista.
Salomonin aikainen kaupungin portti.
Ahabin aikaiset rauniot
Vartiotorni, joka rakennettin 700-luvulla eKr. torjumaan Assyrian hyökkäys
Viiniprässi Ahabin kaudelta
Raamatun kirjoittajilla on ollut selkeät tavoitteet mielessä, heillä on ollut sanoma, jonka he ovat halunneet välittää. Jos otamme Raamatun todistuksen tosissaan, niin meidän on uskottava, että se kertoo historian Jumalan näkökulmasta. Raamatun historia ei ole aina tasapuolista. Se, mitä maailmanhistoria pitää merkittävänä, saattaa olla Raamatun näkökulmasta turhaa. Toisaalta, se, minkä maailmanhistoria jättää mainitsematta, saattaa saada paljon huomiota Raamatun historiassa.
Inhimillisesti katsoen suuret kuninkaat kuten Omri tai Jerobeam II eivät saa paljoa kiitosta tai edes huomiota. Jerobeam II hallitsi Israelin kuninkaana vuosina 786-746 eKr, yhteensä 41 vuotta. Hänen kautensa kuitataan Kuninkaiden kirjassa vain muutamalla jakeella! 2 Kun. 14:23-29.
Hazor oli kanaanilaiskaudella ennen heprealaisten saapumista maahan koko maan merkittävin kaupunki. Tutkijat arvioivat, että Hazorin kaupungissa on asunut tuolloin, 1300-luvulla eKr., noin 15 000 ihmistä. Tämä on todella iso luku. Joosuan ja Tuomarien kirjat tukevat käsityksiä Hazorin merkittävyydestä sanomalla, että Hazor oli "muinoin tuon seudun (Kaanaan maan) kaikista kaupunkivaltioista mahtavin" ja että sen kuningas hallitsi koko maata, Joos. 11:10 ja Tuom. 4:2.
Kuninkaiden kirjoissa, 1. - 2. Kun., Hazor mainitaan vain ohimennen pariin otteseen. Kuitenkin tuonakin aikana Hazor oli yksi Israelin merkittävimmistä kaupungeista. Salomo oli uudelleenrakentanut kaupungin kuten jakeesta 1. Kun. 9:15 käy ilmi ja kuten arkeologiset todisteet vahventavat. Myöhemmin 800-luvulla kuningas Ahab toteutti suuria rakennusprojekteja Hazorissa. Näistä projekteista VT ei sano juuri mitään, mutta arkeologien lapio on paljastanut tuolta ajalta suuria palatseja ja muita rakennuksia. Raamattu tosin mainitsee, että Ahab oli erittäin merkittävä kuningas ja pahassa mielessä hyvin vaikutusvaltainen.
Profeetta Aamos vaikutti Israelissa kuningas Jerobeam II:n aikana. Jerobeam II:n valtakausi oli Israelin kukoistuksen aikaa. Valtakunta kasvoi, ihmiset elivät yltäkylläisyydessä, vaurautta oli ja kaikki näytti olevan mallillaan. Tuona aikana profeetta Aamos astui Samariaan, Israelin pääkaupunkiin. Hän ei tullut ihailemaan sen loistoa, vaan hän julisti Herran näkökulman: "Minä inhoan Jaakobin suvun ylpeyttä, minä vihaan sen palatsia. Minä jätän kaupungin kaikkineen tuhon omaksi." Kansa oli itsevarmaa ja voimansa tunnossa, mutta Jerobeam II:n kuninkuutta seurasi yleinen anarkia, vallankumoukset ja lopulta Assyrian maailmanvallan hyökkäys. Assyrian sotavoima vyöryi Israelin yli 730-720-luvuilla eKr. niin, että Samarian itsevarmojen hymy hyytyi ja itku alkoi.
Raamatunhistorian tutkija ja arkeologi joutuvat tarkkaan miettimään, mitä Raamattu oikeastaan sanoo. Mikä oli profeettojen näkökulma, mitä he tiesivät? Onko maailmanhistorian sokeakulma usein Jumalan näkökulma? Maailmanhistoria näkee loiston ja suuruuden, armeijat ja palatsit, Jumala näkee lesket ja orvot.
Osallistun kevätlukukaudella arkeologi Doron Ben-Amin luentokurssille. Kurssin aiheena on Raamatun arkeologia Israelissa. Doron Ben-Ami on nuoremman polven tutkijoita. Hän on tähän mennessä tutkinut 16 vuotta Hazorin rauniota! Itse tiedän Hazorista vain pikkuisen, mutta kesään mennessä jo vähän enemmän. Tässä muutamia kuvia Hazorista.
Salomonin aikainen kaupungin portti.
Ahabin aikaiset rauniot
Vartiotorni, joka rakennettin 700-luvulla eKr. torjumaan Assyrian hyökkäys
Viiniprässi Ahabin kaudelta
maanantai 7. helmikuuta 2011
Suuri ja tulinen Hazor
Kävimme viime viikolla Israelin pohjoiskulmilla. Tietysti poikkesimme myös Hazorissa, joka on Israelin isoin rauniokumpu – arkeologinen aarreaitta. Tuon muinaisen kaupungin historia ulottuu pitkälle ehkä 4000 vuoden taa. Se on ollut Pohjois-Israelin keskuskaupunki kanaanilaiskaudella, ennen heprealaisten saapumista maahan 1200/1300-luvulla eKr. Jo 1800-luvulta eKr. lähtien Hazor on mainittu samoissa Raamatun ulkopuolisissa egyptiläisissä lähteissä kuin muinainen Jerusalem! Se on mainittu myös muutama kerta VT:ssa. Tämän kaupungin merkitys raamatullisessa Israelissa on ollut tosi keskeinen.
1800-luvulla eKr. Hazor mainitaan ns. egyptiläisessä kirouslistassa, jossa mainitaan myös Jerusalem. Kirouslistaan pääsivät vain Egyptin varteenotettavat ja maininnan arvoiset viholliskaupungit. Hazor oli sellainen. Myöhemmin 1400-luvulla eKr. Hazor mainitaan monien muiden Kaanaan maan kaupunkien joukossa ns. el-Amarnan kirjeissä. Kanaanilaiskauden Hazorissa oli iso kanaanilainen palatsi, joka oli tehty basalttikivestä (laitan seuraavassa postauksessa kuvia lukijoiden nähtäväksi). Palatsissa oli useita huoneita, esipiha, iso keskushuone. Paikalta on löytynyt myös tuon ajan alttari tai alttareita, uhripaikka ja useita kivisiä jumala-patsaita. Suuren alttarin ympäriltä on löytynyt paljon uhrieläinten luita.
Kanaanilaiskauden Hazorista on löytynyt myös isohko temppeli, joka koostui kolmesta osasta: esipiha, pääsali ja kaikkein pyhin. Hazorin temppeli, samoin kuin useat muutkin tuon ajan temppelit, muistuttavat perustyyliltään kuningas Salomon rakennuttamaa Jerusalemin temppeliä, Herran huonetta. Salomon rakennuttaman Jerusalemin temppelin maallisia jäänteitä on täysin mahdoton tutkia, koska se on nykyisen Kalliomoskeijan alla. Jerusalemin temppelistä, joka rakennettiin 900-luvulla eKr., löytyy kuitenkin harvinaisen hyvät kirjalliset kuvaukset: 1. Kun. 6-7. Nämä kuvaukset, ja metrin tarkat mitat, ovat tosi olennaisia, ja niitä on hyvä verrata muiden esiin kaivettujen tuon ajan temppelien raunioihin. Olennaista on huomata, että myös Salomon rakennuttama temppeli koostui kolmesta osasta: esipiha, pyhä ja kaikkein pyhin. Näin siis muiden muinaisten kaupunkien ja temppeleiden arkeologiset löydöt voivat antaa meille epäsuorasti tietoa koskien Jerusalemin temppeliä. Tutkijat sanovat, että tärkeimmät temppeli-rauniot, jotka muistuttavat Jerusalemin temppelin raamatullista kuvausta, löytyvät Pohjois-Syyriasta. Siellä on ns. Tell Ta’ayanatin temppeli, joka ajoittuu 800-luvulle eKr.
Joosuan kirjassa kerrotaan, että Hasorin kuningas Jabin kokosi kaikki Pohjois-Kaanaan kuninkaat sotaan israelilaisia vastaan, Joos. 11:1-5. Israelilaiset voittivat Hazorin kuninkaan johtamat kanaanilaisjoukot, ja Joosuan joukot polttivat Hazorin, Joos. 11:13, vihollisen pääkaupungin poroksi. Kanaanilaiskauden raunioilta näkyy vieläkin suuren palon jälkiä – basalttikivet ovat murtuneet kuumuudessa!
Myöhemmin, 900-luvulla eKr., kuningas Salomo hallitsi Israelin suurta valtakuntaa. Israelin valta ulottui Egyptin rajapurolta Eufratille asti, maine kiri vielä pidemmälle, Etiopian kuningattaren korviin. Salomosta sanotaan, että hän ”rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä.” 1. Kun. 9:15 Arkeologit huomasivat muutama vuosikymmen sitten, että kaikissa näissä kolmessa viimeksi mainitussa Salomon (uudelleen) rakennuttamassa kaupungissa oli samanlaiset isot kuusikammioiset portit. Nämä portit on ajoitettu 900-luvulle eKr., eli kuningas Salomon kaudelle. Yleensä esim. kanaanilaisen kauden portit olivat vain neljäkammioisia, mutta nämä, ”Israelin kultakauden” portit ovat isompia, niissä on kuusi kammiota. Näyttää siltä, että näissä kolmessa kaupungissa näkyy saman arkkitehdin ja suunnittelijan käden jälki. Näin taas arkeologin lapio voi konkretisoida Raamatun historiaa. Olen käynyt katsomassa kaikkia näitä kolmea rauniokaupunkia ja siellä ne samantyyppiset kuusikammioiset portit seisovat vielä tänäkin päivänä muistuttaen kuningas Salomon valtakunnan loistosta ja voimasta.
Kirjoitan vielä joku toinen kerta vähän Hazorista ja laitan tänne kuvia. Hazor oli nimittäin yksi raamatullisen Israelin tärkeimmistä kaupungeista ja keskuksista!
1800-luvulla eKr. Hazor mainitaan ns. egyptiläisessä kirouslistassa, jossa mainitaan myös Jerusalem. Kirouslistaan pääsivät vain Egyptin varteenotettavat ja maininnan arvoiset viholliskaupungit. Hazor oli sellainen. Myöhemmin 1400-luvulla eKr. Hazor mainitaan monien muiden Kaanaan maan kaupunkien joukossa ns. el-Amarnan kirjeissä. Kanaanilaiskauden Hazorissa oli iso kanaanilainen palatsi, joka oli tehty basalttikivestä (laitan seuraavassa postauksessa kuvia lukijoiden nähtäväksi). Palatsissa oli useita huoneita, esipiha, iso keskushuone. Paikalta on löytynyt myös tuon ajan alttari tai alttareita, uhripaikka ja useita kivisiä jumala-patsaita. Suuren alttarin ympäriltä on löytynyt paljon uhrieläinten luita.
Kanaanilaiskauden Hazorista on löytynyt myös isohko temppeli, joka koostui kolmesta osasta: esipiha, pääsali ja kaikkein pyhin. Hazorin temppeli, samoin kuin useat muutkin tuon ajan temppelit, muistuttavat perustyyliltään kuningas Salomon rakennuttamaa Jerusalemin temppeliä, Herran huonetta. Salomon rakennuttaman Jerusalemin temppelin maallisia jäänteitä on täysin mahdoton tutkia, koska se on nykyisen Kalliomoskeijan alla. Jerusalemin temppelistä, joka rakennettiin 900-luvulla eKr., löytyy kuitenkin harvinaisen hyvät kirjalliset kuvaukset: 1. Kun. 6-7. Nämä kuvaukset, ja metrin tarkat mitat, ovat tosi olennaisia, ja niitä on hyvä verrata muiden esiin kaivettujen tuon ajan temppelien raunioihin. Olennaista on huomata, että myös Salomon rakennuttama temppeli koostui kolmesta osasta: esipiha, pyhä ja kaikkein pyhin. Näin siis muiden muinaisten kaupunkien ja temppeleiden arkeologiset löydöt voivat antaa meille epäsuorasti tietoa koskien Jerusalemin temppeliä. Tutkijat sanovat, että tärkeimmät temppeli-rauniot, jotka muistuttavat Jerusalemin temppelin raamatullista kuvausta, löytyvät Pohjois-Syyriasta. Siellä on ns. Tell Ta’ayanatin temppeli, joka ajoittuu 800-luvulle eKr.
Joosuan kirjassa kerrotaan, että Hasorin kuningas Jabin kokosi kaikki Pohjois-Kaanaan kuninkaat sotaan israelilaisia vastaan, Joos. 11:1-5. Israelilaiset voittivat Hazorin kuninkaan johtamat kanaanilaisjoukot, ja Joosuan joukot polttivat Hazorin, Joos. 11:13, vihollisen pääkaupungin poroksi. Kanaanilaiskauden raunioilta näkyy vieläkin suuren palon jälkiä – basalttikivet ovat murtuneet kuumuudessa!
Myöhemmin, 900-luvulla eKr., kuningas Salomo hallitsi Israelin suurta valtakuntaa. Israelin valta ulottui Egyptin rajapurolta Eufratille asti, maine kiri vielä pidemmälle, Etiopian kuningattaren korviin. Salomosta sanotaan, että hän ”rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä.” 1. Kun. 9:15 Arkeologit huomasivat muutama vuosikymmen sitten, että kaikissa näissä kolmessa viimeksi mainitussa Salomon (uudelleen) rakennuttamassa kaupungissa oli samanlaiset isot kuusikammioiset portit. Nämä portit on ajoitettu 900-luvulle eKr., eli kuningas Salomon kaudelle. Yleensä esim. kanaanilaisen kauden portit olivat vain neljäkammioisia, mutta nämä, ”Israelin kultakauden” portit ovat isompia, niissä on kuusi kammiota. Näyttää siltä, että näissä kolmessa kaupungissa näkyy saman arkkitehdin ja suunnittelijan käden jälki. Näin taas arkeologin lapio voi konkretisoida Raamatun historiaa. Olen käynyt katsomassa kaikkia näitä kolmea rauniokaupunkia ja siellä ne samantyyppiset kuusikammioiset portit seisovat vielä tänäkin päivänä muistuttaen kuningas Salomon valtakunnan loistosta ja voimasta.
Kirjoitan vielä joku toinen kerta vähän Hazorista ja laitan tänne kuvia. Hazor oli nimittäin yksi raamatullisen Israelin tärkeimmistä kaupungeista ja keskuksista!
maanantai 24. tammikuuta 2011
Jerusalemin arkeologia 2
Jatkan siitä, mihin viime kerralla jäin, mutta kieli muuttuu takaisin suomeksi. 1300-luku eKr. oli suurten mullistusten aikaa. Valtakuntia kukistui: Egypti heikkeni, Hittien valtakunta romahti ja kanaanilaiset antoivat tietä heprealaisille. Raamatun mukaan heprealaiset tulivat Egyptistä Kanaan maahan suunnilleen 1400/1300-lukujen vaiheessa. He valloittivat maan Joosuan johdolla. Jerusalemin kannalta on olennaista huomata, että tuon kaupungin kuningas toimi kanaanilaisen liittouman johtajana eteläisessä Kaanaassa. Jerusalemin kuningas Adoni-Sedek ajautui viiden muun kaupunkivaltion kanssa rajuun sotaan heprealaisten kanssa. Toisaalta Herra oli liittoutunut heprealaisten kanssa. Joosuan joukot saivat tulivoimaa taivaalta: ”Herra antoi sataa heidän (Adoni-Sedekin joukkojen) päälleen kiven kokoisia rakeita”, Joos. 10:11. Samoin Jumala pysäytti kellon kulun, aurinko ei laskenut, jotta heprealaiset voisivat lyödä vastustajansa perin pohjin, Joos. 10:12-13: ”ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen.” ”Herra kävi sotaa israelilaisten puolesta”. Joos. 10
Usein merkittävien viholliskaupungit poltettiin ja tuhottiin täysin, kuten Jeriko, Hazor ja Ain (ks. esim. Joos. 11:10-11). Joosuan ja Tuomarien kirja ei kuitenkaan milloinkaan mainitse, että heprealaisten päävihollisen Adoni-Sedekin kaupunkia olisi tuhottu tai edes vallattu. Tämä on tosi yllättävää, ja Joosuan kannalta kiusallinen totuus. Jerusalem jäi valloittamatta. Jakeessa 11:16 todetaan, että ”Joosua sai valloitetuksi koko maan”, mutta kuitenkin myöhemmin, jakeessa 15:63 tunnustetaan: ”Jerusalemissa asuvia jebusilaisia Juudan heimo ei kyennyt hävittämään, vaan he asuvat Juudan heimon keskellä Jerusalemissa vielä tänäkin päivänä.”
Tällainen nololta kuulostava tosiasia on aika paljastava. Ensinnäkin, Jerusalem valloitettiin varmasti Daavidin aikana 1000-l eKr. On luonnollista ajatella, että Joosuan kirjan lähteet ovat peräisin ennen tuota aikaa, koska muussa tapauksessa olisi vaikea ymmärtää jakeen Joos. 15:63 loppua: ”vielä tänäkin päivänä.” Tuomarien kirjassa vahvistuu se kuva, jonka Joosuan kirja antaa Jerusalemista: heprealaisten maanvalloituksesta huolimatta keskellä luvattua maata oli vahva linnoitettu kaupunki, kuin piikki lihassa, joka todisti, ettei lupausta ollut vielä lunastettu, Tuom. 1:21. Tuomarin kirjan luvussa 19 käy selvästi ilmi, että Jerusalem oli Israelissa, mutta se ei ollut israelilainen. ”He saapuivat Jebusin eli Jerusalemin lähistölle… Palvelija sanoi: ”Poiketaan tuohon jebusilaisten kaupunkiin ja yövytään siellä.” Mutta hänen isäntänsä sanoi: ”ei, me emme poikkea kaupunkiin, jonka asukkaat eivät ole israelilaisia.” Tuom. 19:10-12
Tästä voittamattomien muukalaisten linnoituskaupungista tuli sitten kuitenkin koko Israelin pääkaupunki, kaupunki, jonne rakennettiin Daavidin palatsi ja Herran Huone eli temppeli. Tuomarien kaudella, 1200 - 1000 eKr., Jerusalemilla ei ollut oikein mitään merkitystä israelilaisten elämässä. Tuon ajan keskuspaikkoina olivat sellaiset paikat kuin Betel, Gilgal, Mispa ja Silo. Daavidin myötä tapahtui kuitenkin iso ja rohkea muutos. Unohdettu, kaukaa kierretty, vieroksuttu ja valloittamaton kaupunki valloitettiin ja valittiin Israelin pääkaupungiksi. Jae 2. Sam. 5:6 on tosi keskeinen: ”Kuningas (Daavid) lähti miehineen Jerusalemiin niitä jebusilaisia vastaan, jotka yhä asuivat maassa. Nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.” – Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta tuli Daavidin kaupunki.”
Loppuun pieni tietoisku:
1800-luvulla löytyi todella mielenkiintoinen arkeologinen steela eli kivipaalu, jonka kuva löytyy tästä. Se ajoittuu vuosien 1213-1203 eKr. välille, ja se on peräisin Egyptistä. Kivipaaluun on kirjoitettu Egyptin kuninkaan Merneptahin (1213-1203eKr.) sotaretkestä Kaanaan maahan. Kivipaalussa mainitaan Mernaptahin joukkojen kukistamia kaupunkivaltioita Kaanaassa. Tästä tuhottujen kaupunkien listasta löytyvät Askelon, Gezer, Yanoam ja Israel. Israelista kivipaalussa lukee, että ”Israel on tuhottu, sen siementä ei enää ole.” Tässä selvästi liioiteltiin Egyptin sotaretken onnistumista Israelin tuhoamisessa. Tästä epäluotettavuudesta huolimatta tästä Merneptahin steelasta, jota kutsutaan myös ”Israel steelaksi”, löytyy ensimmäinen ja kaikkein vanhin kirjallinen maininta Israelista. Tämä todistaa, että Israel on ollut tunnettu kansan tai kaupunkivaltion, ”valtion” nimi jo 1200-luvulla. Kyse on ollut niin merkittävästä kansasta, että se on merkitty egyptiläiseen kivipaaluun, jossa kerrotaan Egyptin voitoista.
Tietysti Raamatun vanhin maininta Israelista löytyy Jaakobin painin yhteydestä. Israel on Herran antama nimi Jaakobille ja hänen suvulleen. Israelin pyhä kutsumus on kamppailla Herran kanssa, tulla Jumalan siunaamaksi ja nähdä Herra, Gen. 32:29-33. Raamatun kronologiassa Jaakobin paini sijoittuu jonnekin 1700-luvulle eKr.
Usein merkittävien viholliskaupungit poltettiin ja tuhottiin täysin, kuten Jeriko, Hazor ja Ain (ks. esim. Joos. 11:10-11). Joosuan ja Tuomarien kirja ei kuitenkaan milloinkaan mainitse, että heprealaisten päävihollisen Adoni-Sedekin kaupunkia olisi tuhottu tai edes vallattu. Tämä on tosi yllättävää, ja Joosuan kannalta kiusallinen totuus. Jerusalem jäi valloittamatta. Jakeessa 11:16 todetaan, että ”Joosua sai valloitetuksi koko maan”, mutta kuitenkin myöhemmin, jakeessa 15:63 tunnustetaan: ”Jerusalemissa asuvia jebusilaisia Juudan heimo ei kyennyt hävittämään, vaan he asuvat Juudan heimon keskellä Jerusalemissa vielä tänäkin päivänä.”
Tällainen nololta kuulostava tosiasia on aika paljastava. Ensinnäkin, Jerusalem valloitettiin varmasti Daavidin aikana 1000-l eKr. On luonnollista ajatella, että Joosuan kirjan lähteet ovat peräisin ennen tuota aikaa, koska muussa tapauksessa olisi vaikea ymmärtää jakeen Joos. 15:63 loppua: ”vielä tänäkin päivänä.” Tuomarien kirjassa vahvistuu se kuva, jonka Joosuan kirja antaa Jerusalemista: heprealaisten maanvalloituksesta huolimatta keskellä luvattua maata oli vahva linnoitettu kaupunki, kuin piikki lihassa, joka todisti, ettei lupausta ollut vielä lunastettu, Tuom. 1:21. Tuomarin kirjan luvussa 19 käy selvästi ilmi, että Jerusalem oli Israelissa, mutta se ei ollut israelilainen. ”He saapuivat Jebusin eli Jerusalemin lähistölle… Palvelija sanoi: ”Poiketaan tuohon jebusilaisten kaupunkiin ja yövytään siellä.” Mutta hänen isäntänsä sanoi: ”ei, me emme poikkea kaupunkiin, jonka asukkaat eivät ole israelilaisia.” Tuom. 19:10-12
Tästä voittamattomien muukalaisten linnoituskaupungista tuli sitten kuitenkin koko Israelin pääkaupunki, kaupunki, jonne rakennettiin Daavidin palatsi ja Herran Huone eli temppeli. Tuomarien kaudella, 1200 - 1000 eKr., Jerusalemilla ei ollut oikein mitään merkitystä israelilaisten elämässä. Tuon ajan keskuspaikkoina olivat sellaiset paikat kuin Betel, Gilgal, Mispa ja Silo. Daavidin myötä tapahtui kuitenkin iso ja rohkea muutos. Unohdettu, kaukaa kierretty, vieroksuttu ja valloittamaton kaupunki valloitettiin ja valittiin Israelin pääkaupungiksi. Jae 2. Sam. 5:6 on tosi keskeinen: ”Kuningas (Daavid) lähti miehineen Jerusalemiin niitä jebusilaisia vastaan, jotka yhä asuivat maassa. Nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.” – Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta tuli Daavidin kaupunki.”
Loppuun pieni tietoisku:
1800-luvulla löytyi todella mielenkiintoinen arkeologinen steela eli kivipaalu, jonka kuva löytyy tästä. Se ajoittuu vuosien 1213-1203 eKr. välille, ja se on peräisin Egyptistä. Kivipaaluun on kirjoitettu Egyptin kuninkaan Merneptahin (1213-1203eKr.) sotaretkestä Kaanaan maahan. Kivipaalussa mainitaan Mernaptahin joukkojen kukistamia kaupunkivaltioita Kaanaassa. Tästä tuhottujen kaupunkien listasta löytyvät Askelon, Gezer, Yanoam ja Israel. Israelista kivipaalussa lukee, että ”Israel on tuhottu, sen siementä ei enää ole.” Tässä selvästi liioiteltiin Egyptin sotaretken onnistumista Israelin tuhoamisessa. Tästä epäluotettavuudesta huolimatta tästä Merneptahin steelasta, jota kutsutaan myös ”Israel steelaksi”, löytyy ensimmäinen ja kaikkein vanhin kirjallinen maininta Israelista. Tämä todistaa, että Israel on ollut tunnettu kansan tai kaupunkivaltion, ”valtion” nimi jo 1200-luvulla. Kyse on ollut niin merkittävästä kansasta, että se on merkitty egyptiläiseen kivipaaluun, jossa kerrotaan Egyptin voitoista.
Tietysti Raamatun vanhin maininta Israelista löytyy Jaakobin painin yhteydestä. Israel on Herran antama nimi Jaakobille ja hänen suvulleen. Israelin pyhä kutsumus on kamppailla Herran kanssa, tulla Jumalan siunaamaksi ja nähdä Herra, Gen. 32:29-33. Raamatun kronologiassa Jaakobin paini sijoittuu jonnekin 1700-luvulle eKr.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)