maanantai 25. helmikuuta 2008

Josefuksen Juutalaissota

Huhhu.. leiri on ohi ja riparilaiset on konfirmoitu. Sain luettua Pauli Huuhtasen suomentaman Flavius Josefuksen Juutalaissodan historian (Bell). Mahtava teos, jota suosittelen kaikille, jotka ovat kiinostuneita ensimmäisen vuosisadan historiasta. Teos käsittelee siis sitä traagista juutalaissotaa vuosina 66 - 73 jKr, jonka seurauksena Jerusalem ja sen temppeli tuhottiin. Kyse oli siis juutalaisten ja roomalaisten välisestä sodasta, joka kehittyi myös juutalaisten sisällissodaksi. Sen jälkeen kun roomalaiset olivat vallaanneet koko Galilean, niin juutalaiset 'kapinalliset' pakenivat Jerusalemiin. Sota kilpistyi Jerusalemin piirritykseen. Tuon piirityksen aikana, muurien ulko- ja sisäpuolella, kuoli noin 1.1 miljoonaa ihmistä. Heistä suurin suurin osa oli juutalaisia. Bell. 6:414 – 420.

Teos on tosi keskeinen myös Jeesus-tutkimuksen kannalta. Jeesushan esimerkiksi oli ennustanut temppelin ja kaupungin tuhon, Mark 13. Teos antaa myös hyvän kuvan tuon ajan Galileaan ja Juudeaan, juutalaisuuten ja tuon ajan elämään ylipäätänsä. Mahtava löytö oli vertailla Jeesuksen saapumista Jerusalemiin kansanjoukon huutaessa hoosiannaa, siihen triumfiin, jolla keisari Vespasianus saapui Roomaan voitettuuaan viimeinkin juutalaiset. Koko kaupunki oli keisaria vastassa. Häntä tervehdittiin Vapahtajana, Hyväntekijänä ja Pelastajana: Bell. 7:63 – 74, 100.

Tämän triumfin jälkeen keisari Vespasianus ja Titus saapuvat Roomaan, jossa he pukeutuvat perinteikkääseen purppuraviittaan ja asettavat laakeripuun lehvistä tehdyn seppeleen päähänsä, Bell. 7:123 – 125. Yhtymäkohdat ovat aika sopivia: Jeesus tulee Jerusalemiin profeetta Sakarian ennustamalla tavalla, Sak 9:9 - 10. Hän ratsastaa aasilla, ja hänet otetaan vastaan Israelin kuninkaana. Hallitusmiehet ovat raivoissaan. Kohta Jeesus pidätetään ja Pilatus pilkkaa häntä voimakkaalla ironisella tavalla. Pilatuksen sotilaat pukevat hänet ''purppuranpunaiseen viittaan'' ja he väänsivät hänen päähänsä ''orjantappuroista kruunun''. Tämän jälkeen häntä tervehditään: 'ole tervehditty, juutalaisten kuningas', Joh 19:1 - 3.

1 kommentti:

  1. Palmusunnuntai edessä. Mielessäni kävi tänään ajatus Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin triumfikulkueessa, mutta halusin ajatukselle lisää varmuutta. Iloinen olen löytäessäni kirjoituksesi, jossa vertaat aasilla ratsastamista keisari Vespasanuksen saapumiseen Roomaan voitettuaan juutalaissodan ja vallattuaan Jerusalemin.

    Mutta Jeesuksen triumfi järjestettiin jo ennen kuin voitto kuoleman valloista oli saavutettu? Lieneekö kysymys siitä, että hän seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti.

    VastaaPoista

Kiitos välittömästä palautteesta.